Uutiset
8.5.2024
Tapahtumat
10
Touko
2024
14
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopiston uusi SenseLab avaa uusia mahdollisuuksia kuluttajien käyttäytymisen tutkimukseen moniaistillisessa tutkimusympäristössä.
UEFin opiskelijat haluaisivat nykyistä enemmän henkilökohtaista palautetta arvioitavista suorituksista eli esimerkiksi tenteistä tai kirjoitelmista.
Kansainvälinen tutkijaryhmä havaitsi, että oppilailla, joiden käsitys koulurakennuksen kunnosta oli kielteinen, oli enemmän ahdistuneisuutta.
Tutkimuksen mukaan ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilailla on merkittäviä valmiuksia arvioida omaa oppimistaan.
Antti Juvonen muuttaisi koulut kiireettömiksi paikoiksi, joissa saisi kokeilla uusia ideoita, olla välillä myös väärässä ja tehdä merkityksellisiä asioita.
Tutkimuksessa haastatellut rehtorit kokivat, että koulujen sisäilmaongelmat lisäsivät heidän työmääräänsä huomattavasti.
Kouluissa ei aina pystytä tukemaan kaikkien oppilaiden opiskelua yhdenvertaisesti, sillä kaikkien oppilaiden kielelliseen tukemiseen ei välttämättä ole resursseja tai osaamista.
Virtuaaliset kesäkoulut voivat mahdollistaa joustavamman osallistumisen, vaikka osallistujat olisivatkin eri aikavyöhykkeillä.
UEFin opinto- ja uraohjauksen hanke on ollut mukana kehittämässä ohjausosaamista Pohjois-Karjalan alueella työllisyystoimijoille.
Tutkijat tunnistivat kansainvälisessä tutkimuksessa kolme paradoksia, joiden kanssa ammattilaiset näyttävät tukipäätösten takia tasapainoilevan.