Tältä sivulta löydät kootusti tietoa opiskelijavalinnasta, valintatuloksista, opiskelupaikan vastaanottamisesta, opiskeluoikeudesta sekä oikaisumenettelystä.
Jos olet kiinnostunut hakemiseen liittyvistä asioista, siirry Hakeminen-sivulle.
Kevään ensimmäinen yhteishaku
Kevään ensimmäisen yhteishaun tulosten julkaisuajankohdat löydät englanninkielisten tutkinto-ohjelmien sivuilta. Tarkempia tietoja löydät myös englanninkielisten kandidaattiohjelmien omilta sivuilta.
Kevään toinen yhteishaku
Yhteishaun tuloksia julkaistaan eriaikaisesti. Todistusvalinnan tulokset julkaistaan viimeistään 27.5.2024 ja muiden valintatapojen tulokset julkaistaan viimeistään 4.7.2024. Näet tulokset Oma Opintopolussa.
Lisäksi saat sähköpostiisi viestin, josta pääset yhteishaun tuloskirjeeseen. Kirjeessä kerrotaan sen hetkinen valintamenestyksesi kaikkien hakukohteidesi osalta ja mahdollinen varasijatilanteesi eri koulutuksissa.
Lisätietoja yhteishaun valintojen tuloksista löydät Opintopolusta.
Yliopisto ei anna tietoja keskeneräisistä yhteishaun valintatuloksista.
Hakukohteisiin valitaan aina aloituspaikkamäärän verran parhaiten menestyneitä. Jos et mahdu tähän joukkoon, mutta sinua ei ole myöskään hylätty, jäät varasijalle. Varasijalla olevia hyväksytään järjestyksessä sitä mukaa kun paikkoja vapautuu esimerkiksi siksi, että aiemmin hyväksytyt hakijat tulevat hyväksytyiksi korkeammalle priorisoimiinsa hakukohteisiin tai päättävät olla ottamatta tarjottua opiskelupaikkaa vastaan. Varasijojen määrää voidaan hakukohdekohtaisesti rajoittaa.
Kun olet varasijalla, varasijasi yleensä aikaa myöten joko paranee tai pysyy samana. Ehdollisten hakijoiden lopullisen tuloksen tarkastaminen ja rekisteröinti Opintopolkuun voi muuttaa varasijajärjestystä. Lisäksi jos esimerkiksi ylioppilastutkintolautakunta oikaisee jonkun hakijan ylioppilaskokeen arvostelua, hakija voi siirtyä todistusvalintajonossa edellesi, jolloin varasijasi todistusvalintajonossa muuttuu.
Yliopistojen avoimen väylän haku
Yliopistojen avoimen väylän haun tulokset julkaistaan viimeistään 4.7.2024. Näet tulokset Oma Opintopolussa.
Syksyn yhteishaku
Syksyn 2024 yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 21.11.2024. Itä-Suomen yliopistolla ei ole hakukohteita syksyn yhteishaussa.
Siirtohaku
Tulokset julkaistaan viimeistään 4.7.2024.
Täydennyshaku
Tulokset julkaistaan elokuussa. Tarkempi päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.
Jos tulet hyväksytyksi, sinun tulee ottaa tarjottu opiskelupaikka vastaan aloittaaksesi opintosi.
Voit ottaa paikan vastaan sähköisesti Oma Opintopolku -palvelussa (edellyttää rekisteröitymistä ja tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnuksilla).
Kun opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu:
- Kevään 2024 ensimmäisessä yhteishaussa hyväksyttyjen on otettava opiskelupaikka vastaan ennen 11.7.2024 klo 15.00.
- Kevään 2024 toisessa yhteishaussa 4.7.2024 mennessä hyväksyttyjen on otettava opiskelupaikka vastaan ennen 11.7.2024 klo 15.00.
- Yliopistojen avoimen väylän haussa 4.7.2024 mennessä hyväksyttyjen on otettava opiskelupaikka vastaan ennen 11.7.2024 klo 15.00.
- Kevään 2024 siirtohaussa 4.7.2024 mennessä hyväksyttyjen on otettava opiskelupaikka vastaan ennen 11.7.2024 klo 15.00.
- Täydennyshaussa hyväksyttyjen paikan vastaanoton määräpäivä ilmoitetaan myöhemmin
- Syksyn 2024 yhteishaussa 21.11.2024 mennessä hyväksyttyjen on otettava opiskelupaikka vastaan ennen 28.11.2024 klo 15.00. Itä-Suomen yliopistolla ei ole hakukohteita syksyn yhteishaussa.
Tämän jälkeen, jos sinut hyväksytään varasijalta, sinulla on 7 vuorokautta aikaa ottaa vastaan saamasi opiskelupaikka. Saat hyväksymisilmoituksen sähköpostiisi.
Erillishauissa on erikseen määritelty, milloin opiskelupaikka on otettava vastaan. Tarkemmat tiedot löytyvät hakukohteen valintaperusteista.
Ota opiskelupaikka vastaan annettuun määräaikaan mennessä. Jollet tee ilmoitusta määräajassa, menetät opiskelupaikan. (YoL 558/2009, 38 §)
Lisätietoja opiskelupaikan vastaanottamisesta löytyy Opintopolusta.
Yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan säännös
Korkeakoulujen yhteishauissa voit ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavat opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta (YoL 558/2009, 38 §). Yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan säännös koskee kaikkea tutkintoon johtavaa koulutusta siirtohakua lukuun ottamatta.
Huomaathan, että mikäli sinut hyväksytään esimerkiksi jossakin erillisessä haussa (pl. siirtohaut) ja lisäksi saat opiskelupaikan myös yhteishaussa, tulee sinun päättää, minkä paikan otat vastaan, koska voit saada vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan lukukautta kohden. Kiinnitä siis huomiota opiskelupaikan vastaanottamisaikatauluihin!
Lisätietoja opintojen aloittamisesta ja ilmoittautumisesta löydät opiskelijan Kamu-verkkopalvelusta.
Perustutkinto-opiskelijat saavat opiskeluoikeuden pääsääntöisesti sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon. Ensin suoritetaan kandidaatin tutkinto ja sen jälkeen maisterin tutkinto. Lääketieteessä ja hammaslääketieteessä perustutkinto on yksiportainen lääketieteen lisensiaatin tai hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto.
Maisterihaussa opiskeluoikeus myönnetään pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon.
Tutkintojen yleisistä tavoitteista, rakenteista ja laajuuksista on säädetty kaikkia yliopistoja koskevassa tutkintoasetuksessa (Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista 794/2004).
Yliopiston rehtori päättää tarkemmista määräyksistä, jotka koskevat yliopistolain 42 §:n mukaista opiskeluoikeuden rajaamista ja lisäajan myöntämistä. Opiskelijalla voi kerrallaan olla voimassa vain yksi samaan alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon johtava opiskeluoikeus samassa pääaineessa tai koulutusohjelmassa tai saman tasoiseen tieteelliseen tai ammatilliseen jatkotutkintoon johtava opiskeluoikeus Itä-Suomen yliopistossa. Uutta opiskeluoikeutta ei myönnetä vastaavan sisältöisenä sellaisen edellä sanotun saman koulutusalan tai vastaavan oppiaineen tutkinnon tai koulutuksen suorittamiseen, jonka asianomainen hakija on jo suorittanut, ellei tiedekunnan valintaperusteista muuta seuraa.
Oikaisumenettely
Korkeakoulujen yhteishaussa sinulle tarjotaan opiskelupaikkaa ensisijaisesti korkeimmalle hakutoivejärjestyksessä sijoittamastasi hakutoiveestasi, jossa valintamenestyksesi mahdollistaa hyväksytyksi tulemisen. Jos olet hakenut useisiin hakukohteisiin, ja tulet hyväksytyksi johonkin niistä, et voi enää tulla valituksi alemmas hakutoivejärjestyksessä sijoittamaasi hakutoiveeseen. Näin ollen myöskään niitä koskevia oikaisupyyntöjä ei käsitellä, koska mahdollinen oikaisu ei vaikuttaisi tulokseesi.
Jos olet tyytymätön opiskelijavalinnan tulokseen (koskee myös yliopiston tutkintoon johtavan koulutuksen erillisiä hakuja) ja siinä on mielestäsi tehty virhe, voit hakea päätökseen oikaisua. Itä-Suomen yliopiston hakukohteiden osalta oikaisua haetaan Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunnalta.
Oikaisupyyntö on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa valinnan tuloksen julkistamisesta.
Muutoksenhakulautakunnalle osoitetun oikaisupyynnön on oltava perillä määräajassa. Myöhässä tulleita oikaisupyyntöjä ei tutkita.
Kevät 2024
Kevään 2024 opiskelijavalintatulosten julkaisemisen ja oikaisupyyntöjen toimittamisen viimeiset määräajat ovat seuraavat:
- Ensimmäinen yhteishaku: opiskelijavalinnan tulosten julkaiseminen 31.5.2024, oikaisupyynnön viimeinen jättöpäivä 14.6.2024 (klo 15 mennessä).
- Toinen yhteishaku: opiskelijavalinnan tulosten julkaiseminen 4.7.2024, oikaisupyynnön viimeinen jättöpäivä 18.7.2024 (klo 15 mennessä).
- Yliopistojen avoimen väylän haku: opiskelijavalinnan tulosten julkaiseminen 4.7.2024, oikaisupyynnön viimeinen jättöpäivä 18.7.2024 (klo 15 mennessä).
- Siirtohaku: opiskelijavalinnan tulosten julkaiseminen 4.7.2024, oikaisupyynnön viimeinen jättöpäivä 18.7.2024 (klo 15 mennessä).
- Täydennyshaku: ilmoitetaan sen jälkeen kun aikataulu on päätetty
- Erillishaut: ks. aikataulu hakukohteen valintaperusteista
Syksy 2024
Syksyn 2024 opiskelijavalintatulosten julkaisemisen ja oikaisupyyntöjen toimittamisen viimeiset määräajat ovat seuraavat:
- Yhteishaku: opiskelijavalinnan tulosten julkaiseminen 21.11.2024. Itä-Suomen yliopistolla ei ole hakukohteita syksyn yhteishaussa
- Erillishaut: ks. aikataulu hakukohteen valintaperusteista
Syksyn 2023 opiskelijavalintapäätöksiin kohdistuva oikaisupyyntö:
Oikaisupyyntö on mahdollista laittaa vireille myös siten kuin hallintolaissa (434/2003) sekä sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään. Oikaisupyynnöt osoitetaan Itä-Suomen yliopiston kirjaamoon (avoinna arkisin klo 9-15).
Kevään 2024 opiskelijavalintapäätöksiin kohdistuva oikaisupyyntö:
Kevään 2024 ensimmäisen yhteishaun oikaisupyyntöön liittyvät ohjeet löytyvät englanninkielisten ohjelmien nettisivuilta (Appeal instructions).
Kevään 2024 toisen yhteishaun sekä Yliopistojen avoimen väylän -haun opiskelijavalintapäätöksiin kohdistuva oikaisupyyntö tehdään sähköisellä lomakkeella (lomake avautuu kesäkuussa). Ks. poikkeukset alla. Hakija voi hakea oikaisua opiskelijavalinnan tulokseen vasta sen jälkeen, kun opiskelijavalintapäätös on tehty ja julkaistu. Hakija saa sähköpostiinsa ilmoituksen opiskelijavalinnan tuloksesta.
Oikaisupyyntö on mahdollista laittaa vireille myös siten kuin hallintolaissa (434/2003) sekä sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään. Tällöin oikaisupyynnöt osoitetaan Itä-Suomen yliopiston kirjaamoon (avoinna arkisin klo 9-15).
Jos haet oikaisua opiskelijavalintojen yksilöllisten järjestelyjen (erityisjärjestelyt valintakokeessa) päätökseen, ja oikaisupyyntösi sisältää terveydentilaa kuvaavia tietoja (esimerkiksi lääkärintodistus), toimita asiaa koskevat asiakirjat seuraavan suojatun sivuston kautta Itä-Suomen yliopiston kirjaamoon: https://secmail.uef.fi/kirjaamo@uef.fi
Poikkeukset tietyissä valintayhteistöissä
Farmasian valintakoeyhteistyö
Farmasian valintakoeyhteistyöhön kuuluvien hakukohteiden opiskelijavalintaa koskevat oikaisuvaatimukset tulee toimittaa Helsingin yliopistoon. Ohjeet koskevat seuraavia Itä-Suomen yliopiston hakukohteita:
- Farmaseutin koulutusohjelma, farmaseutti, Kuopio
- Maisterihaku, Proviisorin koulutusohjelma, proviisori, Kuopio
- Proviisorin koulutusohjelma, farmaseutti ja proviisori, Kuopio
Kasvatusalan valintakoeyhteistyö
Kasvatusalan yhteistyöverkostoon (VAKAVA) kuuluvien hakukohteiden oikaisuvaatimukset tulee toimittaa Helsingin yliopistoon. Ohjeet koskevat seuraavia Itä-Suomen yliopiston hakukohteita:
- Erityisluokanopettaja ja erityisopettaja, Joensuu, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)
- Erityisopettaja, Joensuu, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)
- Kotitalousopettaja, Joensuu, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)
- Käsityönopettaja, monimateriaalinen käsityö, Joensuu, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)
- Luokanopettaja, Joensuu, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)
- Opinto-ohjaaja ja uraohjaaja, Joensuu, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)
- Varhaiskasvatuksen opettaja, Joensuu, kasvatustieteen kandidaatti (3 v)
- Varhaiskasvatuksen opettaja, Joensuu, kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)
- Varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatustieteen kandidaatti (3v), Valtakunnallinen monimuotokoulutus (1000+) varhaiskasvatuksen tehtävissä toimiville
Lääketieteellisen alan yhteisvalinta
Lääketieteellisen alan yhteisvalintaan kuuluvien hakukohteiden oikaisuvaatimuksen ohjeet löytyvät lääketieteellisen alan yhteisvalinnan nettisivuilta. Ohjeet koskevat seuraavia Itä-Suomen yliopiston hakukohteita:
- Hammaslääketiede, Kuopio
- Lääketiede, Kuopio
Maantieteen yhteisvalinta
Maantieteen yhteisvalintaan kuuluvien hakukohteiden oikaisuvaatimukset tulee toimittaa Turun yliopistoon. Ohjeet koskevat seuraavaa Itä-Suomen yliopiston hakukohdetta:
- Maantiede ja ympäristöpolitiikka, Joensuu
Sosiaalityön kandi+maisteri -yhteisvalinta
Sosiaalityön yhteisvalintaan (kandi+maisteri) kuuluvien hakukohteiden oikaisuvaatimukset tulee toimittaa Itä-Suomen yliopistoon (ks. ohjeet ylempää). Ohjeet koskevat seuraavia yhteisvalinnan hakukohteita:
- Helsingin yliopisto: Sosiaalityö, sosiaalitieteiden kandiohjelma, valtiotieteiden kandidaatti ja maisteri (3v+2v)
- Itä-Suomen yliopisto: Sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri (3v+2v)
- Jyväskylän yliopisto: Sosiaalityön kandidaatti- ja maisteriohjelma, yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri (3v+2v)
- Lapin yliopisto: Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri (3v+2v)
- Tampereen yliopisto: Sosiaalityön koulutus, yhteiskuntatieteen kandidaatti ja maisteri (3v+2v)
- Turun yliopisto: Sosiaalityö, valtiotieteiden kandidaatti ja maisteri (3v+2v)
Sosiaalityön maisteriyhteisvalinta
Sosiaalityön maisteriyhteisvalintaan (maisterihaku) kuuluvien hakukohteiden oikaisuvaatimukset tulee toimittaa Itä-Suomen yliopistoon (ks. ohjeet ylempää). Ohjeet koskevat seuraavia yhteisvalinnan hakukohteita:
- Itä-Suomen yliopisto: Sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden maisteri (2v)
- Jyväskylän yliopisto: Sosiaalityön maisteriohjelma (JY), yhteiskuntatieteiden maisteri (2v)
- Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius: Sosiaalityön maisteriohjelma (Kokkolan yliopistokeskus Chydenius), yhteiskuntatieteiden maisteri (2v)
- Lapin yliopisto: Sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden maisteri (2v)
- Turun yliopisto: Sosiaalityö, valtiotieteiden maisteri (2v)
Syksyn 2024 opiskelijavalintapäätöksiin kohdistuva oikaisupyyntö:
Oikaisupyyntö on mahdollista laittaa vireille myös siten kuin hallintolaissa (434/2003) sekä sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään. Oikaisupyynnöt osoitetaan Itä-Suomen yliopiston kirjaamoon (avoinna arkisin klo 9-15).
Kevään 2024 opiskelijavalintoja koskevat päivämäärät
Kevään 2024 päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin
Muutoksenhakulautakunnan kevään 2023 opiskelijavalintoja koskeva ensimmäinen kokous on 22.8.2023, toinen kokous on 29.8.2023 ja kolmas kokous on 5.9.2023. Ensimmäisessä kokouksessa käsitellään ensimmäisen yhteishaun oikaisupyynnöt, toisessa kokouksessa käsitellään lääketieteellisen alan yhteisvalintaan liittyvät oikaisupyynnöt ja kolmannessa kokouksessa käsitellään muut oikaisupyynnöt.
Muutoksenhakulautakunnalle lähetetyn oikaisupyynnön valmistelua ja ratkaisua koskevat tiedustelut voi lähettää osoitteeseen muutoksenhakulautakunta@uef.fi
Oikaisupyyntöjen käsittelyajat voivat vaihdella korkeakouluittain. Lisätietoja käsittelyn aikataulusta saat tarvittaessa ao. korkeakoulusta. Sinun ei kannata jättää esimerkiksi vastaanottamatta toista opiskelupaikkaa odottaessasi vastausta oikaisupyyntöösi. Mikäli oikaisupyyntösi johtaa päätöksen muuttamiseen, voidaan opiskelupaikkasi vielä vaihtaa muutetun päätöksen mukaiseksi.
Sähköiseen tiedoksiantoon luvan antaneet oikaisupyynnön esittäjät saavat tiedoksi muutoksenhakulautakunnan päätöksen ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen. Oikaisupyynnön esittäjät, jotka eivät ole ilmoittaneet suostumusta sähköiseen asiointiin, saavat päätöksen tiedoksi postiosoitteeseensa.
Hakija- ja opiskelijavalintatilastot
Yliopistokoulutuksen tilastoja löytyy kansallisesta Vipunen.fi -palvelusta
Vuoden 2023 hakija- ja opiskelijavalintatilastot:
- Täydennyshaun valintatilasto 1.9.2023 (pdf)
- Täydennyshaun hakijamäärä hakukohteittain (pdf)
- Hyväksyttyjen määrät hakukohteittain 5.7.2023 (kevään toinen yhteishaku, pdf)
- Kevään 2023 Yliopistojen avoimen väylän haun hakukohteiden pisterajat 5.7.2023 (pdf)
- Kevään 2023 toisen yhteishaun hakukohteiden pisterajat 5.7.2023, jolloin kaikki hakukohteet on julkaistu (pdf)
- Kevään 2023 toisen yhteishaun hakijamäärät hakukohteittain (pdf) hakuajan päättymisen jälkeen 30.3.2023
- Kevään 2023 avoimen väylän haun hakijamäärät hakukohteittain (pdf) hakuajan päättymisen jälkeen 30.3.2023
Vuoden 2022 hakija- ja opiskelijavalintatilastot:
- Kevään 2022 toinen yhteishaku, opiskelijavalintatilasto (pdf), sisältää alimman hyväksytyn pisteet. Hyväksyttyihin lasketaan mukaan hakijat, joiden valintatieto on hyväksytty tai varasijalta hyväksytty tai perunut, eikä vastaanottotieto ole peruutettu.
- Kevään 2022 ensimmäinen yhteishaku, opiskelijavalintatilasto (pdf), sisältää alimman hyväksytyn pisteet. Hyväksyttyihin lasketaan mukaan hakijat, joiden valintatieto on hyväksytty tai varasijalta hyväksytty tai perunut, eikä vastaanottotieto ole peruutettu.
- Täydennyshaun valintatilasto (pdf)
- Täydennyshaun hakijamäärä hakukohteittain (pdf)
- Hakukohteiden pisterajat 7.7.2022, jolloin kaikki hakukohteet on julkaistu (kevään toinen yhteishaku, pdf)
- Hyväksyttyjen määrät hakukohteittain 7.7.2022 (kevään toinen yhteishaku, pdf)
- Kevään 2022 toisen yhteishaun hakijamäärät hakukohteittain (excel) hakuajan päättymisen jälkeen 30.3.2022
- Kevään 2022 toisen yhteishaun hakukohteet ja niiden aloituspaikat (pdf)
- Kevään 2022 ensimmäisen yhteishaun hakukohteet ja niiden aloituspaikat (pdf)
Vuoden 2021 hakija- ja opiskelijavalintatilastot:
- Opiskelijavalintatilasto (kevään toinen yhteishaku, pdf), sisältää alimman hyväksytyn pisteet
- Täydennyshaun valintatilasto 7.9.2021 (pdf)
- Täydennyshaun hakijamäärä hakukohteittain
- Hakukohteiden pisterajat 7.7.2021, jolloin kaikki hakukohteet on julkaistu (kevään toinen yhteishaku, pdf)
- Hyväksyttyjen määrät hakukohteittain 7.7.2021 (kevään toinen yhteishaku, pdf)
- Kevään 2021 toisen yhteishaun hakijamäärät hakukohteittain (pdf) hakuajan päättymisen jälkeen 31.3.2021
- Kevään 2021 toisen yhteishaun hakukohteet ja niiden aloituspaikat (pdf)
- Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan tilastot ja pisterajat
- Lääketieteellisen alan yhteisvalinnan pisterajat löytyvät www.laaketieteelliset.fi/ajankohtaista -sivulta
- Oikeustieteellisen alan yhteisvalinnan tilastot ja pisterajat
- Psykologian ja logopedian valintakoeyhteistyön tilastot ja pisterajat
Vuoden 2020 hakija- ja opiskelijavalintatilastot:
- Hakijatilasto hakukohteittain (kevään yhteishaku, pdf)
- Hyväksyttyjen määrät hakukohteittain 15.7.2020 (kevään yhteishaku, pdf)
- Opiskelijavalintatilasto (kevään yhteishaku, pdf), sisältää alimman hyväksytyn pisteet
- Todistusvalinta, alimman hyväksytyn arvosanat (pdf), huomioithan, että rajat muuttuvat vuosittain
- Kevään 2020 yhteishaun hyväksymispisterajat (15.7.2020 tilanteessa)
- Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan tilastot ja pisterajat
- Lääketieteellisen alan yhteisvalinnan pisterajat löytyvät www.laaketieteelliset.fi/ajankohtaista -sivulta
- Oikeustieteellisen alan yhteisvalinnan pisterajat
- Hakijamäärät psykologian yhteisvalinnan hakukohteissa
- VAKAVA-hakijamäärät ja kokeiden pistemääriä
Yhteystiedot
Hakijapalvelut, puh. 029 445 8990, sähköposti: hakijapalvelut@uef.fi