Työterveyslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Itä-Suomen yliopisto 17.4.2019
Sisäilmaan liittyvä oireilu on yleistä ja oireilun syiden selvittämiseen ja terveysriskien arviointiin on esitetty ratkaisuksi toksisuustestejä. Testeillä mitataan sisäympäristöstä kerättyjen näytteiden aiheuttamia vahingollisia vaikutuksia testieliöille. Nykyiset toksisuustestit eivät kuitenkaan sovellu sisäilmahaittojen arviointiin. Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen, THL:n ja Itä-Suomen yliopiston toksikologien ja rakennusterveysasiantuntijoiden kirjoittamasta artikkelista Duodecim-lehdessä 8/2019.
Tällä hetkellä sisäilman aiheuttamaa terveysriskiä arvioidaan pääasiassa rakenteiden ja järjestelmien kunnon perusteella tehtyjen arvioiden pohjalta. Näiden selvitysten tekeminen vaatii monialaista osaamista ja monipuolisia tutkimusmenetelmiä.
Olisi houkuttelevaa löytää ”pikatesti”, jolla sisäilman haitallisuus voitaisiin arvioida. Joitakin testejä markkinoilla jo onkin. Testit eivät kuitenkaan ole viranomaisten hyväksymiä eikä niitä ole validoitu tieteellisten kriteerien perusteella sisäilman haitallisuuden arviointiin.
– Nykyisellään toksisuustestien käyttäminen ei ole järkevää eikä suositeltavaa sisäilman haitallisuuden arviointiin, sanoo toksikologi, dosentti Kati Huttunen Itä-Suomen yliopistosta.
– Testien tulosten perusteella tehtävien virheellisten johtopäätösten riski on suuri, ja väärien toimenpiteiden myötä myös inhimilliset ja taloudelliset vahingot voivat kasvaa suuriksi.
Moninaista sisäilmaoireilua ei voida kuvata yhdellä testillä
Sisäilman toksisuustestauksen suurimpia ongelmia on pyrkimys kuvata moninaista sisäilmaoireilua yhtä vaikutusta mittaavalla testillä.
– On tärkeää tiedostaa, ettei ole olemassa yhtä sisäilmasairautta tai -oiretta, jota edes teoriassa voitaisiin mallintaa yhdellä testillä, sanoo lääkäri, johtava asiantuntija Tiina Santonen Työterveyslaitoksesta.
Yksi testi ei mittaa useilla eri mekanismeilla aiheutuvia vaikutuksia. Esimerkiksi solujen liikkuvuutta mittaava testi ei anna tietoa altisteen ärsyttävyydestä, herkistävyydestä tai keskushermostovaikutuksista.
Näytemateriaalit ovat ongelmallisia
Sisäilman toksisuustestaukseen tuovat haastetta myös käytetyt näytemateriaalit. Koska sisäilman toksisuutta ei voida mitata suoraan, testaus suoritetaan välillisesti esimerkiksi tutkimalla sisäympäristöstä kerättyä pölyä tai sisäilmasta tiivistettyä vettä.
Välillinen näytemateriaali ei kuitenkaan koskaan vastaa koostumukseltaan ja pitoisuudeltaan sitä kokonaisuutta, jolle ihminen sisäilman välityksellä altistuu. Myöskään yksittäisten tekijöiden osuutta ei pystytä erittelemään eikä tuloksesta voida siksi päätellä testissä näkyvien vaikutusten aiheuttajaa tai tarvittavia korjaustoimenpiteitä rakennuksessa. Tällaisten kokoomanäytteiden hyvä puoli on, että samalla kertaa voidaan tutkia useiden sisäilmassa esiintyvien altisteiden kokonaisvaikutusta.
Sisäilman toksisuuden testausmenetelmien kehitys- ja validointityö on alkutekijöissään
Sisäilman toksisuuden tutkimiseen on esitetty käytettäväksi useita eri testieliöitä, kuten nisäkäs- ja bakteerisoluja sekä selkärangattomia eläimiä. Näiden testien kehitys- ja validointityö on kuitenkin vasta alussa ja yksittäisten tutkimusryhmien ja kaupallisten toimijoiden varassa.
Toistaiseksi yhtään menetelmää ei ole validoitu käyttötarkoitukseensa. Validoinnilla tarkoitetaan sitä, että menetelmän luotettavuus, laboratoriosta riippumaton toistettavuus ja soveltuvuus aiottuun käyttötarkoitukseen on selvitetty perusteellisesti. Ennen sitä testejä ei voida hyväksyä viranomaiskäyttöön.
Toksisuustestit soveltuvat muun muassa lääkkeiden haittavaikutusten tutkimiseen
Mihin toksisuustestejä sitten voi käyttää? Toksisuustestaus on kehitetty lääkeaineiden haittavaikutusten tutkimiseen ja nykyisin niitä hyödynnetään myös muunlaisten kemikaalien terveysvaikutusten tutkimiseen. Testauksessa selvitetään altisteen kykyä aiheuttaa testieliöille haittavaikutuksia ja siten saadaan tietoa ihmiselle olennaisten terveysriskien arviointia varten. Vaatimus kemikaalien toksisuustestauksesta tulee lainsäädännöstä.
Sisäilma on hyvin monikirjoinen sekoitus ulko- ja sisälähteistä peräisin olevia kaasuja ja hiukkasia. Ulkoilman merkittävimmät päästölähteet ovat liikenne, energiantuotanto, teollisuus, pienpoltto sekä katu- ja siitepölyt. Ulkoilman lisäksi sisäilmassa on rakennus- ja sisustusmateriaaleista, laitteista ja kalusteista, tilan käyttäjistä ja käyttäjien toiminnoista, erilaisista kuluttajatuotteista, lemmikkieläimistä sekä maaperästä peräisin olevia yhdisteitä. Sisäilmastoon luetaan sisäilman lisäksi myös sisäympäristön fysikaaliset tekijät, kuten lämpöolosuhteet ja ilmankosteus, jotka vaikuttavat sisäilman koettuun laatuun.
Artikkeli Miksi sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteillä? Selma Mahiout, Merja Korkalainen, Kaisa Wallenius, Matti Viluksela, Tiina Santonen, Kati Huttunen. Duodecim 2019;135:735–43
https://www.duodecimlehti.fi/duo14873
Lisätiedot:
Tiina Santonen, LT, johtava asiantuntija, Työterveyslaitos, puh. 040 5390343, tiina.santonen[at]ttl.fi
Merja Korkalainen, dosentti, erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, puh. 029 524 6318, merja.korkalainen[at]thl.fi
Kati Huttunen, dosentti, yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto, puh. 040 7069197, kati.huttunen[at]uef.fi
