Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
FM Aleksi Nirhamo tutki epifyyttisten jäkälien monimuotoisuutta mäntyvaltaisissa metsissä keskittyen pääasiassa lahopuulla kasvaviin jäkäliin.
Tuore vöitöstutkimus osoittaa, että hankintalainsäädäntö on jäänyt innovaatiokumppanuuden osalta hyvin aukolliseksi, mikä aiheuttaa riskin kielletyn valtiontuen myöntämisestä.
Joulu
2025
Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Luonnonvarakeskuksen yhteinen KiertoBIO-hankekokonaisuus sai 1,6 miljoonan rahoituksen.
Yliopistonlehtori Sanna Ryynänen on ollut teatterin tutkija- ja yhteiskuntatieteilijäjäsen vuodesta 2019 alkaen.
Helsingin, Tampereen, unkarilaisen István Szẻchenyin ja Itä-Suomen yliopistojen tutkijoiden mukaan sanitaation todelliset mahdollisuudet kaupungeissa on selvitettävä, sekä suunniteltava ulosteiden ravinteiden kierrätys kaupungeissa.
Itä-Suomen yliopisto on päättänyt lokakuussa käynnistetyt muutosneuvottelut, jotka liittyivät yliopiston sisäisten palveluiden kehittämiseen.
Krooninen neuropaattinen kipu on vaikeahoitoinen tila, josta kärsii väestössä jopa joka kymmenes. Takajuostestimulaatiohoito voi tuoreen tutkimuksen mukaan auttaa välttämään krooniseen kipuun liittyvää ylikuolleisuutta.
Tuore tutkimus korostaa erityisesti työelämän tarjoamien kehittymismahdollisuuksien roolia vuorovaikutusosaamisen vahvistamisessa.
Tutkielmassa selvitettiin yläkouluikäisten nuorten näkökulmia kouluruokailusta sekä syitä, joiden vuoksi kouluruokailuun ei osallistuta.