Ajankohtainen luontopolitiikka -podcastsarjan kolmannessa jaksossa tutustutaan ennallistamiseen. Luontokadon ja ympäristön tilan heikkenemisen pysäyttäminen ohjaavat tällä hetkellä vahvasti kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa. YK:n biodiversiteettisopimus ja EU:n biodiversiteettistrategia sitovat ja ohjaavat luonnon käyttöä myös täällä Suomessa. EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä. YK:n biodiversiteettisopimuksessa puolestaan on vuonna 2022 sovittu, että vähintään 30 prosenttia tilaltaan heikentyneistä maa- ja vesiekosysteemeistä tulee ennallistaa vuoteen 2030 mennessä. Miten nuo ennallistamistavoitteet käytännössä vaikuttavat Suomeen ja Suomessa tapahtuvaan maan- ja luonnonkäyttöön, ja miten ennallistamista tulisi Suomessa toteuttaa?
Tästä Emmi Salmivuoren kanssa ovat keskustelemassa erityisasiantuntija Antti Leinonen Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston metsä- ja bioenergiayksiköstä, professori Eeva-Stiina Tuittila Itä-Suomen yliopiston Metsätieteiden osastolta sekä luonnonhoidon asiantuntija Rauli Perkiö Tornatorilta.
Podcastsarja on tehty osana Jotpa-rahoitteista Biodiversiteetti-hanketta yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen, Historia- ja maantieteen laitoksen sekä ympäristö- ja biotieteiden laitoksen kanssa. Podcastsarja on osa kaikille avointa Ajankohtainen luontopolitiikka -opintojaksoa (1 op).
Jakso kuunneltavissa Spotifyista.
Tekstivastine
Litterointimerkinnät
Haastattelija: Haastattelija
Vieras: Antti Leinonen
Vieras: Eeva-Stiina Tuittila
Vieras: Rauli Perkiö
sa-: sana jää kesken
(sana): epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-): sana, josta ei ole saatu selvää
(--): useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? : kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa
--------------------------------------------------------
[musiikkia]
Haastattelija: Hyvät kuulijat, kuuntelette Ajankohtainen luontopolitiikka podcastia. Tänään puhumme ennallistamisesta osana maan- ja luonnonkäytön suunnittelua.
[musiikkia]
Haastattelija: Luontokadon ja ympäristötilan heikkenemisen pysäyttäminen ohjaavat tällä hetkellä kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa. YK:n biodiversiteettisopimus ja EU:n biodiversiteettistrategia sitovat ja ohjaavat luonnonkäyttöä myös täällä Suomessa. EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää luontokato ja kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä. YK:n biodiversiteettisopimuksessa puolestaan on vuonna 2022 sovittu, että vähintään 30 prosenttia tilaltaan heikentyneistä maa- ja vesiekosysteemeistä tulee ennallistamaan vuoteen 2030 mennessä. Biodiversiteettistrategiansa tueksi EU:n komissio julkaisi kesäkuussa -22 ehdotuksen ennallistamisasetukseksi, jonka sisällöstä saatiin sopu marraskuussa -23.
Ympäristöministeriön sivujen mukaan ennallistamisasetusehdotuksen tavoitteena on parantaa luonnontilaa laajasti eri ympäristöissä, sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella luonnon tilaa parantavia toimenpiteitä toteuttamalla. Asetusehdotuksen perusteella jäsenmaiden tulisi ennallistamaan ja palauttamaan luontoarvoja kaikissa elinympäristöissä niin, että luonnon ekologinen hyvä tila voidaan saavuttaa jo sovitun mukaisesti. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisella tai sen ohella ennallistamistavoitteella tavoitellaan myös muun muassa yhteiskunnan iskunkestävyyden ja ruokaturvan vahvistamista. Ennallistamisasetuksen toimeenpano velvoittaa jäsenmailta kansallisia ennallistamissuunnitelmia, joiden on määrä valmistua kahden vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta.
Miten nuo ennallistamistavoitteet käytännössä Suomeen ja Suomessa tapahtuvaan maan- ja luonnonkäyttöön vaikuttavat? Ja miten ennallistamista tulisi Suomessa toteuttaa?
Tästä ovat kanssamme tänään keskustelemassa erityisasiantuntija Antti Leinonen Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston metsien bioenergiayksiköstä, professori Eeva-Stiina Tuittila Itä-Suomen yliopiston metsätieteitten osastolta sekä luonnonhoidon asiantuntija Rauli Perkiö Tornatorilta. Tervetuloa.
Aloitetaan Antista. Kerrohan meille, mitä tämä EU:n ennallistamisasetus käytännössä Suomen kannalta tällä hetkellä tarkoittaa.
Antti Leinonen: Tosiaan siellä ollaan päästy sopuun tästä sisällöstä alustavasti ja nyt sitten keväällä parlamentissa vielä käsitellään ja myöskin siellä hallitusten välillä lopullisesti tämä saa sinettinsä. Sen jälkeen meillä alkaa ennallistamissuunnitelman laadinta täällä Suomessa, elikkä meillä on tämmöiset EU-tasoiset tavoitteet jokaiselle jäsenmaalle, ja niitä sitten ruvetaan täällä kansallisesti toteuttamaan. Ensimmäinen vaihe tässä on sitten se, että ruvetaan laatimaan tämmöinen kansallinen ennallistamissuunnitelma ja siihen meillä on aikaa nyt sitten pari vuotta. Ja varmaan ihan ensimmäinen vaihe siinä on se, että me ruvetaan kartoittamaan niitä tietoja, selvitystarpeita, mitä se suunnitelman laadinta sitten tulee edellyttämään. Että meillä on paljon tietoa luonnosta Suomessa, nyt sitten se on kaikki se tieto koottava sitten siihen suunnitelman laadintaan ja ehkä joudutaan teettämään sitten hyvin nopealla aikataululla vielä kaikenlaisia täydentäviä selvityksiä. Ja sitten, kun suunnitelma on valmis parin vuoden päästä, niin sitten pitäisi jo kääriä hihat ja pistää tuulemaan ihan konkreettisestikin.
Haastattelija: Miten ennallistamisasetuksen tavoitteita pyritään käytännössä tällä hetkellä Suomessa toteuttamaan? Ja millaisia keskeisiä ohjauskeinoja ja mekanismeja ministeriöllä on käytössä tämän ennallistamisen edistämiseksi nyt?
Antti Leinonen: Sinänsähän tämä tavoite, mikä tällä ennallistamisasetuksella on, niin tosiaan se ei ole mitenkään uusi tavoite. Että nyt oikeastaan on sitten vaan päädytty siihen, että tämä tavoite vaatii toteutuakseen velvoittavaa lainsäädäntöä. Elikkä onhan meillä ollut itse asiassa, jo tälläkin hetkellä on voimassa luonto- ja lintudirektiivi, jossa on niitä tiettyjä luontotyyppejä määritelty ja on siellä säädetty niiden suojelusta. Ja sitten meillä on se Natura 2000 suojelualueverkosto perustettu, ja siellä on sitten näitä luontotyyppejä, -lajeja sitten suojeltu. Ja tietyllä tavalla on tultu semmoiseen johtopäätökseen, että nämä toimenpiteet, mitä tällä hetkellä tehdään ja on tehty, niin eivät ollut yksinkertaisesti riittäviä. Nyt sitten haetaan uusia keinoja tai lisäkeinoja tämän monimuotoisuuskehityksen paremmalle uralle saattamiseksi.
Haastattelija: Tosiaan olemassa olevat keinot eivät ole olleet riittäviä. Mitä, osaatko muita hyötyjä mainita, mitä ennallistamiseen lisäämisestä täällä Suomessa on?
Antti Leinonen: No oikeastaan vielä vähän täydennän tuota edellistä. Itse asiassa tosiaan meillähän on ollut esimerkiksi Metso-ohjelma jo pitkän aikaa, jossa on näitä tiettyjä, esimerkiksi metsäisiä elinympäristöjä sitten hankittu, joko pysyvään suojeluun tai määräaikaiseen suojeluun ja sen lisäksi on tehty erilaisia luonnonhoitotöitä, ennallistamistakin jo niissäkin ohjelmissa. Ja nyt sitten tässä tuoreempi ohjelma on Helmi-ohjelma, jossa sitten on vähän tätä tavoitteenasettelua on laajennettu. Ja itse asiassa voisi sanoa, että todennäköisesti se Helmi-ohjelma itse asiassa on jo hyvin pitkälle niitä, sitä tekemistä, mitä sitten, kun sitä ennallistamisasetusta aletaan virallisesti toimeenpanemaan, niin ovat jo osa sen kaltaista toteutusta. Sitten oikeastaan pitää miettiä, että pitääkö laajentaa sitten, vaikka sitä luontotyyppi lajikoimaa, keinovalikoimaa, miten se sitten käytännössä organisoidaan sitten, että ne tavoitteet tulevat täyteen. Mutta minun mielestäni tuo nykyinen Helmi-ohjelma on ihan semmoinen hyvä esimerkki siitä, että mitä se voisi olla. Sitten vaan se laajuus ja volyymit varmaan voivat olla sitten huomattavasti korkeammalla tasolla sitten, kun katsotaan sitä kansallista ennallistamissuunnitelmaa, ja mitä sen toteutuminen sitten edellyttäisi. Ja tietysti on olemassa myöskin lainsäädännöllisiä keinoja ja varmaan sitä lainsäädännönkin kehittämistarpeita, täydennystarpeita joudutaan siinä miettimään myöskin yhtenä osana. Ja yksi semmoinen todella tärkeä keino on sitten informaatio-ohjaus, elikkä tietysti tietyillä luontotyypeillä ja tietyillä lajeilla varmaan se suojelu on se ainoa ja paras keino. Mutta sitten ehkä tässä kannattaa jo varautua siihen ajatuksissa, että se suojelu ei ole sitten se ainut riittävä keino, vaan sitten pitää miettiä ihan vaikkapa metsän käsittelymenetelmiä ja hoitomenetelmiä myöskin talousmetsissä, joita pitää kehittää. Että siellä asetuksessa on tämmöisiä indikaattoreita, siellä indikaattoreiden joukossa on muun muassa lahopuun määrä. Ja joka tapauksessahan esimerkiksi lahopuun määrän lisääminen on jo tunnistettu aikaa sitten semmoiseksi tärkeäksi tavoitteeksi, ja nyt oikeastaan tämä ennallistamisasetus sitten sen toimeenpanon sitten tuo siihen, ehkä vähän jämäkkyyttä siihen tavoitteen toimeenpanoon sitten.
Haastattelija: Tosiaan, mutta jos ennallistamiseen tavoitteena on muuttuneen ympäristön palauttaminen siihen muutosta edeltäneeseen tilaan, niin miten tämmöisiä tavoitteita ja niiden toteutumista tällä hetkellä arvioidaan ja seurataan.
Antti Leinonen: Joo, tosiaan, niin itse asiassa meillähän on ollut tämän luonto- ja lintudirektiivin seurantaan liittyen jo olemassa olevaa raportointia koko ajan. Natura suojelualueen verkoston tilaa seurataan säännöllisesti, ja siinä on aika lailla vakiintunut raportointimenettely olemassa. Ja nyt sitten jatkossa, kun tullaan siihen tilanteeseen, että niitä ennallistettavia luontotyyppejä voi olla myöskin niitten nykyisten suojelualueiden ulkopuolella. Elikkä silloin puhutaan siitä, että yksityismailla voidaan sitten joitakin luontotyyppejä joutua ennallistamaan, niin sitten tietenkin pitää sitten sitä seurantaakin kehittää siihen suuntaan. Tosiaan siellä on myöskin niitä tiettyjä indikaattoreita, jotka koskevat sitten ihan koko sitä metsämaisemaan, talousmetsiä nimenomaan, vaikkapa se lahopuun määrä, niin se on sitten tämmöinen yleisempi seurattava asia. Siellä on myöskin kytkeytyneisyyttä ja tämmöistä eri rakenteisien metsien osuutta, ja muita tämmöisiä monimuotoisuutta kuvaavia yleisiä indikaattoreita, joita sitten seurataan.
Haastattelija: Tosiaan ennallistamisasetuksessa puhutaan luonnontilan parantamisesta laajasti eri ympäristöissä. Onko teillä ministeriössä jotain linjausta siitä, millaisille kohteille täällä Suomessa erityisesti pyritään ohjaamaan näitä ennallistamistoimia?
Antti Leinonen: Joo, no tosiaan, niin tässäkin on mielenkiintoinen tosiaan se, että minkälaisia keinoja tässä nyt asetuksessa sitten, kun ruvetaan sitä ennallistamissuunnitelmaa toimeenpanemaan, niin sitten loppujen lopuksi käytetään. Tietyllä tavalla meillä on yhtenä tämmöisenä luontotyyppinä, joka sisältyy tähän ennallistamisasetukseen, on sitten nämä boreaaliset luonnonmetsät, jotka siellä on Natura luontotyyppinä, ja niissä ehkä sitten se keino on se suojelukeino. Ja tietyllä tavalla sitten siinä asetuksessa sitten, kun sitä toimeenpannaan, niin on velvoitteena myöskin määritellä se tavoitetaso, että kuinka paljon meillä tämmöisiä boreaalisia luonnonmetsiä pitäisi jatkossa olla. Tietyllä tavalla sitten voi olla, että me, niin kuin lähtökohtana tietysti on ne olemassa olevat kriteerit täyttävät metsät, ja ehkä näissä boreaalisissa luonnonmetsissä olennaista se, että mistä niitä löytyy, kun niitä on kuitenkin aika rajallinen määrä. Mutta sitten joillakin luontotyypeillä tulee sitten ihan tämä ennallistaminen, että ne luontotyypit ovat esimerkiksi vaikka suoluontotyypeistä, kun puhutaan, niin ojituksella muutettuja. Ja sitten katsotaan tietyissä tilanteissa, että se ihmistoiminta ei ole muuttanut sitä luontotyyppiä niin paljon, etteikö sitä voitaisiin sitten ennallistamistoimilla vielä alkaa palauttamaan kohti siihen luonnontilaa. Siellä sitten ihan konkreettisesti yritetään kääntää sitä kelloa toiseen suuntaan ja saada siellä ne ennallistamisprosessit käyntiin. Tietyllä tavalla tässä on tietysti se semmoinen mielenkiintoinen kysymys, että milloinka voidaan sanoa, että siellä se ennallistaminen on saatu valmiiksi. Kun luonto on joka tapauksessa semmoisessa jatkuvassa muuttuvassa prosessissa eikä se ole semmoinen tietty ajanhetki, joka yritetään jäädyttää pysyvästi jatkumaan täältä ikuisuuteen. Vaan se kehitys on tullut jostakin ja se menee jonnekin, elikkä käytännössä sitten ehkä tässä on hyvä tiedostaa se, että tavoitteena meillä ehkä on niitten luonnonprosessien tai luonnontilaisen kaltaisten prosessien aikaan saaminen. Ja sitten ehkä ne luontotyypit ei koskaan palaudu siihen, mitä ehkä joskus jääkauden jälkeen on ollut, se aika on ollut ja mennyt. Vaan sitten ollaan tyytyväisiä siitä, että ne prosessit siellä kuitenkin toimivat ja sieltä syntyy ehkä semmoisia luontotyyppejä, jotka eivät ole niitä alkuperäisiä, mitä siellä on joskus ollut, vaan kuitenkin monimuotoisuuden kannalta arvokkaita luontotyyppejä.
Haastattelija: Eeva-Stiina, olet tutkinut erityisesti soiden ennallistamista. Miten soiden ennallistamista käytännössä toteutetaan?
Eeva-Stiina Tuittila: Soiden ennallistamisessa kaikkein olennaisinta on se vedenpinnan nosto, koska soille, suot ovat tällaisia korkean vedenpinnan sääteleviä systeemejä, niin se on se kaiken perusta. Ja sen lisäksi sitten, jos lähdetään pyrkimään kohti avosuota, niin on tietenkin puuston poisto, ja jos taas tällaista puustoista suota, niin silloinkin poistetaan sitä puustorakennetta niin, että saadaan sitä muistuttamaan enemmän luonnontilaisen puuston rakennetta. Käytännössä yleensä näillä hakkuu korjuukuluilla, niin niillä saadaan sitten katettua näitä ennallistamisen kustannuksia. Että sen takia tuntuu, että nämä tällaiset avosuoksi tulevat suot ovat mieluisampia ennallistamiskohteita monellekin maanomistajalle.
Haastattelija: Mitä vaikutuksia toimilla tavoitellaan?
Eeva-Stiina Tuittila: No, vaikutukset voidaan ehkä laskea tai jakaa tällaisiin kuin, biodiversiteettitavoitteet, sitten ilmastovaikutukset ja vesistövaikutukset. Ja se biodiversiteettivaikutus pitää sisällään, no siinä on eri ryhmät tietenkin, mutta myös sellainen mikrohabitaattien monimuotoisuus. Ja vaikka monelle suolle on ominaista semmoinen mätäskuljupintavaihtelu, niin sen saaminen viedä sinne paikanpäälle. Ja sitten taas siihen ilmastovaikutukseen, niin siinä ehkä keskeisintä on, ihan ensimmäinen on se hiilen katoamisen pysäyttäminen eli yleisesti on ennallistetuilta soilta, niin niiltä ojittaminen, no siihenhän siinä on alun perin pyrittykin, että se lisää sitä turpeen hajotusta. Silloin on ajateltu, että se vapauttaa ravinteita puuston kasvuun, eli se on se ihan ensimmäinen askel. Ja sen jälkeen sitten, kun saadaan sinne se uusi kasvillisuus, mielellään suolle ominainen kasvillisuus, niin silloin käynnistyy hiilen sidonta, uuden hiilen sidonta siihen systeemiin ja muut biogeokemialliset prosessit. Ja sitten se vesistövaikutus, niin nykyisen ymmärryksen mukaan tiedetään, että ojitetuilta soilta lähtee runsaasti valunnan myötä hiiltä edelleen, niin kuin vanhoiltakin alueilta, niin sen prosessin pysäyttäminen.
Haastattelija: No, millaisia vaikutuksia ennallistamistoimilla on teidän tutkimuksillanne tähän mennessä havaittu ennallistetuilla soilla ja miten nopeasti nuo vaikutukset ilmaantuu niin, että ne voidaan havaita?
Eeva-Stiina Tuittila: No, sekä meidän tutkimusten että myös muualla tehtyjen tutkimusten mukaan, niin se aika nopeastikin tapahtuva on juurikin se hiilen ilmakehään karkaamisen pysäyttäminen sillä vedenpinnan nostolla. Se on se ihan, se tapahtuu hyvin nopeasti, kun saadaan se vedenpinta ylös, niin se saadaan ne hapettomat olosuhteet turpeeseen. Sitten toinen, mikä tapahtuu yleensä, jos se vettäminen on onnistunut ja siellä on jonkin verran olemassa jäljellä suokasvillisuutta, niin semmoinen yleiset lajit palautuvat. Että saadaan se, saadaan rahkasammal sinne alalle, että se voi tapahtua ihan jo kymmenen vuoden sisällä, että jopa nopeammin. Riippuen siitä, mikä se lähtötilanne on, että monestikin, vaikka ei sitten niillä saroilla enää olisikaan suokasvillisuutta, niin rahkasammalia on niissä ojanpenkoilla ja ojissa, että ne pääsevät sieltä levittäytymään. Ne, mitä taas sitten ei saada niin nopeasti kiinni, on sitten ne harvinaisemmat lajit, että se, ja sitten tavallaan se mikrohabitaattien vaihtelu, mitä tuossa kuvasin aikaisemmin. Ja sitten se turpeen rakenne, niin siinähän on vielä sen ojituksen jäljiltä se pitkälle maatunut turve siinä pinnassa. Niin se turveprofiilin rakenne on erilainen siinä pinnassa, että sen veden pidätyskyky on muuttunut. Eli ne ovat vähän niin kuin alttiimpia helposti vielä pitkän aikaa, niin ne ovat alttiimpia vaikka sääntilan vaihteluille, kuiville jaksoille, niin niillä vedenpinta laskee nopeammin kuin luonnontilaisilla soilla.
Haastattelija: Entä miten ennallistamisen vaikuttavuutta käytännössä arvioidaan?
Eeva-Stiina Tuittila: No aika lailla samaa, mitä tuossa Antti puhui, että järkevä, tai mitä tutkimuksessakin käytetään on se, että ei lähdetä miettimään tai lähdetä selvittämään, vaikka jollakin paleoekologisilla menetelmillä, että mikä on ollut se lähtötilanteen kasvillisuus. Koska se on ollut myös sen hetkisessä ilmastossa, ja sen hetkisessä maisemantason vaikutusten alaista. Vaan lähdetään siitä, että mennään kohti luonnontilaista systeemiä muistuttavaa tilaa, ja siihen käytännössä haetaan ihan verrokkialoja, jotka edustavat samaa ravinteisuustasoa. Ideaalitilanne on semmoinen, että meillä on useampia ennallistamisaloja, joita tutkitaan, ja että meillä on tämmöinen populaatio näitä verrokkialoja, että ei ole yksi tietty suo, että juuri tuollainen sen pitäisi olla. Vaan semmoinen tietty vaihteluväli, mihin ajatellaan, että sen pitää, että onnistunut ennallistaminen johtaa, että se lähtee kulkemaan sitä kohti ja juurikin näillä kaikilla eri mittareilla, eli eri eliölajeilla ja biogeokemiallisilla kierroilla.
Haastattelija: No millaisia suokohteita mielestäsi kannattaa lähteä ennallistamaan näiden tavoiteltujen vaikutusten saamiseksi? Mitkä ovat parhaita kohteita?
Eeva-Stiina Tuittila: Tuo on aika paha kysymys, koska mielellään mä voisin sanoa, että minkälaisia kohteita ei kannata ennallistaa, että ei niitä oikein ole, kyllähän meidän kannattaa ennallistaa kaikenlaisia kohteita. Niistä on vaan saatavissa vähän erilaisia hyötyjä. Jos ajatellaan, että ehkä suurimmat biodiversiteettihyötyjä myös, niin se hiilen sidontahyöty on saatavissa rehevillä kohteita, ne on niitä, mistä lähtee kaikkein eniten, ilmakehään ja vesistöihin karkaa hiiltä tällä hetkellä, siis ojitetussa tilassa. Ja ne ovat niitä, mitkä ovat olleet alkuperäisesti, se lajisto kaikkein rikkain, ja tällä hetkellä myös harvinaisin, vaikka jotkut letot, mutta niitä on aika pieniä pinta-aloja, ja ne ovat enemmän hajallaan. Niissä ei ole samalla tavalla saavutettavissa niin nopeasti isoja pinta-aloja. Sitten myös se, että niihin liittyy enemmän riskejä siinä, että vertaa siis karuihin soihin. Jos ajatellaan, että karun suon ennallistaminen, niin siinä ei ehkä saada niin huimia höytyjä ilmaston puolella ja ehkä se lajistokin on köyhempi, mutta siellä on taas saavutettavissa isoja pinta-aloja. Ne on kyllä siinä, siinä päästään taas vaikuttamaan paljoon. Minusta pitäisi olla semmoinen paletti.
Haastattelija: Rauli Perkiö, teillä on Tornatorissa käytännönkokemusta ennallistamisesta ja olette toteuttaneet lukuisia laajojakin ennallistamisprojekteja maillanne. Kertokaa kuulijoille, miten ja millaisia kohteita olette ennallistaneet?
Rauli Perkiö: Joo, soiden ennallistamisessa meillä on kohteet keskittynyt aika pitkälti (-) [0:21:56.1] näihin laajoihin isompi pinta-alaisiin karuihin soihin, mitkä ovat aikanaan ojitettu, joissa puusto on lähtenyt ojituksen seurauksena kasvamaan, mutta se ei niin paljon kasva, että sitä olisi taloudellisesti kannattavaa edes jatkaa. Siinä on niitä isompia, ja tietysti sitten on kohteita, pienempiäkin soita, missä voi olla esimerkiksi joku lähde elinympäristö tai lettolaikko tai muuta vastaavaa, mikä sitten nostaa sitä kohteen arvoa siinä, että mitä lähdetään ennallistamaan. Noin 1200 hehtaaria meillä on valmista nyt tällä hetkellä, neljäs vuosi alkoi monimuotoisuusohjelmassa, mikä on ihan tätä ennallistamista varten tehty. Siinä on toki muitakin tavoitteita paljon.
Haastattelija: Joo, ja miten te käytännössä olette näitä ennallistanut?
Rauli Perkiö: Kuten tuossa äskenkin oli, että katsotaan vähän, että mikä se suo on ollut, esimerkiksi vanhasta ilmakuvasta nähdään puuston tilanne ennen ojitusta. Pystyy pikkaisen päättelee sitä suon vettymistäkin. Eli tarvittava määrä puuta pois ja ojia umpeen tarvittava määrä.
Haastattelija: Mainitsikin tuon, että nämä eivät ole välttämättä ollut puuntuotannollisesti niin arvokkaita kohteita. Onko jotain muita syitä, että miksi maanomistajatahona olette näihin ennallistamisprojekteihin lähteneet?
Rauli Perkiö: No jos isossa mittakaavassa ajatellaan, niin luonnonvaroista elävä yritys, niin kyllähän siellä on luonnonvaroja, silloin on monimuotoisuuskin tärkeä asia. Sehän on tuloksen tekemisenkin ehto siinä. Eli pidetään huolta siitä metsä- ja suoelinympäristöistä. Totta kai ihan normaalissa talousmetsäkäytössä huomioidaan se, mutta sitten ennallistaminen on yksi keino. Ja kyllähän näillä suon ennallistamiskohteilla niin, kuten aiemminkin tuli, niin kyllä siinä se pieni liiketaloudellinenkin vaikutus on. Isommassa mittakaavassa se puu, mitä sieltä saadaan pois, tuottaa enemmän kuin se tukkiminen maksaa.
Haastattelija: No miten te valinneet ennallistettavat kohteet?
Rauli Perkiö: Jos mennään kohdetason valintakriteereihin ihan suo kerrallaan, niin aloitan taas, että mitä ei valita. Eli ei aiheuteta negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi naapuri maanomistajalle, emme laske tulvaa kenenkään metsään tai infrastruktuurille, tielle tai muuta vastaavaa. Voi olla, että joskus väistetään vaikka uhanalaisen lajin asuinpaikka sen takia, ettei heikennetä sitä. Mutta se, että mitä lähdetään tekemään, niin ensimmäinen, voisi sanoa, niitä välttämättömiä kriteereitä on se, että suosta saadaan vesitaloudellisesti järkevä ja palautuskelpoinen kokonaisuus. Eli emme lähde tekemään niin, että otetaan iso suo, jolta ennallistetaan jokunen metsikkökuvio tai joku oja jostain. Vaan se ennallistetaan silloin koko suoallas niin, että se vettyminen on mahdollista. Ja toinen tietysti on se, että jos ei ole, niin ei ole lähdetty esimerkiksi ennallistettavan suon ulkopuolella olevat ojitukset voivat vaikuttaa niin paljon sinne suolle vesiin, ja ohjata niitä muualle. Silloin ei lähdetä semmoista tekemään, eli emme tee tekemisen takia, vaan sen lopputuloksen takia. Ja sitten on tietysti se, että on taloudellisesti mahdollista se tehdä ja vesien suojelukin voi vaikuttaa jonkun verran, että ennallistettu suohan toimii esimerkiksi hyvänä vesien suojelukohteena yläpuolelta tulevien ojitusalueitten vesille. Sillä on oma painotuksensa, mikä lisää sitä järkevyyttä.
Haastattelija: No, millaista yhteistyötä ja millaisten toimijoitten kanssa te olette tehneet näiden ennallistamisprojektien suunnittelun ja toteutuksen suhteen?
Rauli Perkiö: Meillä on aika laajasti yhteistyötä, esimerkiksi tässä Itä-Suomen yliopiston kanssa on yhteinen suo työnalla. On muitakin toimijoita, mainitaan nyt vaikka tämä Lumimuutos osuuskunta täällä Pohjois-Karjalassa, he ennallistavat soita ja Tornatorin mailla olevia soita, jos paljon muutakin. Sitten tietysti tutkimuksen lisäksi muut toimijat, no, yhteistyötä voi olla vaikka se, että naapurin maaomistajan kanssa ennallistetaan yhdessä. Tietysti, jos hänellä on tähän intressi ja halu. On lähtenyt niinkin päin, että on se rajanaapuri ehdottanut, että voisiko tuon suon ennallistaa.
Haastattelija: No mitä maanomistajana ja metsäalan yrityksenä Tornator on näitä projekteista hyötynyt?
Rauli Perkiö: Suurimmassa mittakaavassa se hyötyhän on se monimuotoisuuden parantaminen ja paraneminen. Tietysti yhteistyöprojekteja, mitä meillä on paljon, niin siitä on saatu tietoa, osaamista, muilta toimijoilta. Ehkä pystytty itsekin sinne jotain antamaan, eli sen puolesta saman asian tekeminen toisen toimijan kanssa, se on semmoinen vähän winwin tilanne.
Haastattelija: No sitten, millaisia haasteita ja ristiriitoja ennallistamiseen ja sen lisäämiseen ja käytännöntoteutukseen mielestänne omista konteksteistanne tarkasteltuna liittyy? Aloittaako vaikka Antti?
Antti Leinonen: No tuota, tässä tosiaan toivon mukaan parlamentti ja neuvosto pääsee sitten siunaamaan lopullisesti tämän asetuksen tässä kevään aikana, ja tosiaan alkaa meillä se kansallisen ennallistamissuunnitelman laadinta. Siinä ihan on iso kysymys, että kuinka hyvää tietoa meillä on käytettävissä sen suunnitelman laadinnan pohjaksi. Väittäisin meillä itse asiassa on näiltä nykyisiltä suojelualueilta hyvää tietoa, voi sanoa. Että jos meillä olisi yhtä hyvää tietoa joka paikasta, kun näiltä meidän nykyisiltä suojelualueilta, niin meillä olisi huomattavasti helpompaa tämän suunnitelman laadinta. Mutta sitten, kun mennään sinne suojelualueiden ulkopuolelle ja esimerkiksi niihin yksityismetsiin, niin meillähän on kyllä kattavaa metsävaratietoa hyvinkin kerättynä ja se on ajan tasalla, mutta sitä ei ole kerätty tämän asetuksen toimeenpanon näkökulmasta. Elikkä siellä ei välttämättä ole niitä vastaavia nimenomaan monimuotoisuuteen ja niihin luontotyyppeihin liittyviä tietoja, mitä sitten siellä suojelualueella, kun on tehty sitä suunnittelua, on kerätty. Ja ehkä semmoinen iso kysymysmerkki sitten tulee olemaan se, että kun me sitten tunnistetaan suojelualueitten ulkopuolelta niitä suojeltavia, ennallistettavia luontotyyppejä ja lajien esiintymispaikkoja, niin missä määrin se ainoa jatkotoimenpide on se suojelu ja ennallistaminen. Ja missä määrin siellä sitten pystytään jatkamaan sitä alueen käyttöä myös taloudellisesti. Koska tässä puhutaan niin isoista pinta-aloista sitten viime kädessä, että me emme voi lähteä siitä, että kaikki tapahtuu pelkästään ennallistamalla ja sitten suojelemalla se alue. Vaan kyllä tässä nyt sitten joudutaan miettimään tosiaan näitä muitakin keinoja, ja meillä on olemassa semmoisia luontotyyppejä, joissa se on aidosti sitten se kysymys, että mitä siellä voidaan tehdä sen jälkeen, kun siellä on vaikka ennallistamistoimia tehty ja esimerkkinä nyt vaikka siellä ne harjumetsät. Siellähän on tiettyjä tämmöisiä paadealueita, jotka vaativat itse asiassa avointa elinympäristöä. Voi ajatella, että siellä puitten poistaminen on jopa tämmöinen luonnonhoitotoimenpide. Mutta sitten on myöskin semmoisia alueita, jossa se ei olekaan niin itsestään selvää. Ajatellaan vaikka näitä tiettyjä puistoisia soita vaikkapa, että minkälaista metsän käsittelyä niillä voidaan tehdä, missä määrin ja siinä sitten jo tulee aika isosta taloudellisesta kysymyksestäkin jo sitten jo. Siihen pitää pystyä vastaamaan.
Tietyllä tavalla tämä on todella iso kysymys. Ja sitten, kun ajatellaan, että meillä on 600 000 yksityistä metsänomistajaa, vähän rapiat, joitten mailla sitten varmaan joudutaan miettimään, että mitä se asetuksen toimeenpano aina tarkoittaa kussakin paikassa. Niin tässä on pitkä tie edessä meillä sitten käytännössä toimeenpanna tätä ennallistamisasetusta.
Haastattelija: Ja paljon avoimia kysymyksiä vielä ja muuttuvia tekijöitä. Entä näitten soitten ennallistamisen kohdalla, että minkälaisia haasteita ja ristiriitoja te olette havainneet? Aloittaako vaikka Eeva-Stiina?
Eeva-Stiina Tuittila: Ehkä se isoin pelko on se, että tämä ennallistamiskäsite lähdetään, no sanotaan nyt, vesittämään. Eli se, että tavoitteena ei enää olekaan se luonnontilasta muistuttava suo, vaan yhtäkkiä se ennallistaminen voikin käsittää jotakin, että tehdään vähän sinne päin. Eli vaan lähdetään tekemään muutama tuki tai jokin yksittäinen oja, nostetaan vedenpintaa pikkusen jollakin osalla sitä suokompleksia. Tai että tuo, että sillä ei ole minkäänlaisia laadullisia vaatimuksia, puhutaan vaan pinta-aloista.
Rauli Perkiö: No tuota, voisi sanoa, että tämä on tällä hetkellä, tänä päivänä ristiriitoja ei kyllä ole eikä oikein voikaan olla yhtiöllä, joka toimii omilla maillaan aiheuttamatta vahinkoa kenellekään. Se on järjestelykysymys ja ehkä suurimmat haasteet ovat sitten, voisi sanoa, että teknisiä haasteita, että onnistuuko se ennallistaminen varmasti vai eikö. Ja miten niihin sitten reagoidaan. Että meillä on aika laajat tavoitteet, mutta väkisin niihin ei pyritä. Eli jos nyt ajatellaan, viimeinen kohde oli keskellä avosuota oleva hyvin syväksi syöpynyt oja, missä oli aika reilu kallistus, niin haaste eliminoitiin sillä, että sitä ei lähdetä ennallistamaan. Lopputulos voisi olla tämmöisessä tapauksessa se, että ne padot ja tukkimisturpeet on tuolla Koitajoessa ja suo ei muutu mihinkään. Mutta määrät on järkeviä, mitä tehdään, niin pystytään valitsemaan niitä varmoja kohteita ja eliminoimaan tekniset haasteet etukäteen. Ei tarvitse väkisin tehdä.
Haastattelija: No, tähän jatkokysymyksenä, että jos te mietitte tulevaisuutta, niin miten lähtisitte omista näkökulmistanne käsin kehittämään ennallistamisen lisäämisen ja toteuttamisen prosesseja.
Antti Leinonen: Tässä varmaan pitää kyllä edetä sitten hyvinkin monella rintamalla, että meillä on ihan näitten luontotyyppien esiintymisestä suojelualueitten ulkopuolella iso tietopuute tällä hetkellä. Mutta sitten oikeastaan tämä niin kuin suojelun ja ennallistamisen ja sen muun käytön yhteensovittaminen, se on aika iso kysymys sitten loppupelissä. Ja tämä talousmetsien luonnon hoito, miten sitä pitäisi kehittää, kun meillä on kuitenkin siellä niitä esimerkiksi lahopuun lisäämistavoitteita tai eri ikäisten metsien lisäämistavoitteita, ja kytkeytyvyys on siellä yhtenä semmoisena indikaattorina myöskin. Niin tuota, nämä on tämmöisiä aika isoja kysymyksiä, että siinä varmaan pitää sitä metsänhoitoa kehittää myöskin sitten ihan maisematasollakin eikä pelkästään sillä tavalla, että me otamme jonkun yksi luontotyyppi ja mietitään sen yhden luontotyypin kohdalta niitä asioita. Vaan sitten pitää miettiä myöskin tämmöisiä laajempia kokonaisuuksia. Ja yksinkertaisesti ne määrälliset tavoitteet ovat isoja, että varmaan siinä sitten joudutaan miettimään aika paljon myöskin ihan tämmöisiä oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Että nämä monimuotoisuuden eteen tehtävät työt ovat todella tärkeitä ja ajatellaan vaikka tätä ilmastonmuutoksen, siihen sopeutumista, niin ne ovat tosi isoja kysymyksiä. Niistä ei varmaan ole sillä tavalla mitään erimielisyyttä, mutta sitten ne keinot, millä niitä yritetään taklata, niitten pitää olla myöskin samanaikaisesti hyväksyttäviä. Elikkä ne pitää tunnistaa laajasti oikeudenmukaisiksi. Se, että miten me pystymme nyt sitten näitä isoja tavoitteita, niihin vastaamaan oikeudenmukaisesti koettavilla keinoilla, niin se on semmoinen iso kysymys. Jos sitä hyväksyntää näille ei saada, niin silloin tämä asia ei todennäköisesti tule ratkeamaan.
Eeva-Stiina Tuittila: Ehkä sanoisin tuota samaa, että mitä tuossa Antti sanoi, että semmoinen ehkä, semmoisen paletin ymmärtäminen. Että meillä voi olla, jos me haluamme niitä biodiversiteetti, ilmasto ja vesistö hyötyjä, niin ne ei välttämättä mene ihan joka paikassa sillä tavalla käsikädessä. Että voidaan ajatella, että meillä joillakin kohteilla painotetaan yhtä näistä tai kahta näistä, että voisi olla semmoinen, ei semmoinen onesize fit all, vaan on erilaisia painotuksia ja eri maanomistajilla voi olla myös erilaisia painotuksia valtakunnantason sisällä. Mutta ehkä se semmoinen, mitä me olemme yritetty itse tehdä kehittämistä, että meillä on nyt menossa semmoinen ministeriön rahoittama turvahiilihanke, jossa sekä Antti että Rauli on ohjausryhmässä mukana. Ja siinä meillä on tavoitteena auttaa kohde valinnoissa, että minkälaisilla kohteilla on saatavissa minkälaisia hyötyjä, että sitä kautta voidaan tehdä tuota pohjaa, sitä valinnan kautta painotuksia. Ja sitten toinen, että kootaan hyviä käytäntöjä ihmisiltä, jotka ovat tehneet ennallistamista ja lisätä sitä niin kuin koulutuksen kautta ihan näille, jotka koneurakoitsijoille ja tuleville metsänhoitajille. Miten kannattaa toimia. Koska jos tätä tullaan tekemään isoilla pinta-aloilla, niin tämähän tulee vaatimaan paljon asiantuntemusta ja monella eri tasolla.
Rauli Perkiö: Kehittämisestä ja tulevaisuudessa ajatellen, niin kyllähän se meilläkin olisi olennainen asia, että tätä voidaan tehdä yhdessä muitten toimijoitten kanssa. Että kyse on niin isosta asiasta, että ei sitä voi yksistään kenellekään omilla rahoilla tehtäväksi osoitettu. Vaikka nyt Tornatorin ennallistamista tehdään omilla rahoilla hyvin pitkälti. Mutta tämmöinen rahoituksestahan se kaikki lopulta lähtee, että miten pystytään kehittämään. Nyt vaikka tämä Eeva-Stiinan mainitsema turvahiilihanke on ihan hyvä esimerkki siitä, että tehdään ennallistettua pinta-alaa, mutta kehitetään menetelmiä samalla. Eikä siitäkään hyvää tule loppujen lopuksi, jos jokainen toimija tai jokainen maanomistaja kehittää omaa ennallistamistaan. Varmasti silläkin tulisi hyviä ratkaisuja, mutta voisi tulla joku huonokin.
Haastattelija: Eli yhteistyötä, tietoa ja paletteja lisää valikoimaan. Kiitoksia. Tämä oli hyvin kiinnostava keskustelu.
Hyvä kuulija. Kuuntelemasi jakso kuuluu siis Ajankohtainen luontopolitiikka podcastiin. Tämä podcast on myös osa Itä-Suomen yliopiston jatkuvan oppimisen keskuksen ajankohtainen luontopolitiikkakurssin kurssimateriaalia. Mikäli kiinnostuit podcastin sisällöstä, tiedoksesi, että tämä yhden opintopisteen kurssi on kaikille avoin avoimen yliopiston kautta. Lisäksi voi tutkinto-opiskelijana opiskella laajemmin ympäristöpolitiikkaa pää- tai sivuaineena Itä-Suomen yliopiston historian- ja maantieteitten laitoksella.
[musiikkia].