Aleksandr Osipovin väitöstutkimuksessa tarkastellaan Venäjän suojelualueiden muutosmekanismeja sekä siirtymää neuvostoaikaisesta luonnonsuojelusta kansallispuistojen perustamiseen ja ekomatkailun kehittämiseen.
Yleisen historian alan väitös tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Tutkimuksessa kartoitetaan ja analysoidaan Karjalan tasavallan vihreää historiaa – sen luonnonhistoriaa, kansallispuistojen kehittämisvaiheita sekä Suomen ja Venäjän yhteistyötä luonnonsuojelualueilla –historiallisesta näkökulmasta. Tarkastelen kansallispuiston ja ekomatkailun ilmiöiden piirteitä ja ominaisuuksia kolmella eri tasolla: kansallisella (Neuvostoliitto ja Venäjä), alueellisella (Karjalan tasavalta) ja paikallisella (Paanajärven kansallispuisto). Tämä on ensimmäinen historiallinen tutkimus, joka keskittyy 1980-luvun loppupuolelle ja 1990-luvulle. Tutkimuksessa keskitytään Venäjän suojelualueiden muutosmekanismeihin sekä siirtymiseen neuvostoaikaisesta luonnonsuojelusta kansallispuistojen perustamiseen ja ekomatkailun kehittämiseen. Väitöstutkimuksessa käydään läpi myös Suomen ja kansainvälisten ohjelmien roolia muutosprosessissa. Tapaustutkimuksena tutkimuksessa arvioidaan Paanajärven kansallispuiston historiaa sekä puiston ympärille syntynyttä sosioekologista konfliktia.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Termi ”ekomatkailu” rantautui Karjalan tasavaltaan 1990-luvun puolivälin tienoilla. Ensimmäisiä ekologisia matkailupolkuja yritettiin luoda Venäjän Karjalassa 1980-luvulla. Varsinainen ekomatkailun kehittäminen alkoi alueella 1990-luvun jälkipuoliskolla Suomen ja Euroopan unionin rahoittamissa hankkeissa. Karjalan tasavallan ensimmäiset kansallispuistot – Votlajärvi ja Paanajärvi – perustettiin vuosina 1991 ja 1992. Puistojen perustamisesta päätettiin valtionhallinnossa (federaatiotasolla), ja se oli osa 1990-luvun taitteen valtiollista ympäristöpolitiikkaa.
Tutkimukseni perusteella Karjalan kansallispuistojen ja ekomatkailun käsitteissä oli runsaasti epävarmuutta ja riippuvuutta Neuvostoliiton matkailusta ja kuluttajakäytännöistä. Kansallispuiston käsite jäi epäselväksi väestölle, samoin kuin se, mitä puiston alueella saa tehdä ja mitä ei. Ekomatkailun käsite on vieläkin epäselvempi ja vaikeaselkoisempi. Termi ”ekomatkailu” itsessään on Venäjällä ja Karjalassa epämääräinen, ja sen virallinen, tieteellinen määritelmä on kaukana käytännön tason toiminnasta. Karjalan tasavallasta on tullut uusien suojelualueiden ja ekomatkailun kehittämisen koekenttä, jolla Suomella ja suomalaisilla tutkijoilla on ollut tärkeää rooli. Kuitenkaan edes suomalaisten asiantuntijoiden avustuksella toteutettu Karelia Parks Development -hanke (budjetti noin 3,5 miljoona) ei tuonut kauan odotettua läpimurtoa. Paikallisväestö suhtautuu Paanajärven kansallispuistoon edelleen epäilevästi ja jopa kielteisesti. Paanajärven tapauksessa kyse ei ole ollut ainoastaan konfliktista luonnonsuojelun ja metsäteollisuuden edustajien vaan myös eri hallintotasojen välillä. Sosioekologisen konfliktin taustalla ovat Neuvostoliiton perintö, kuluttajakäytännöt sekä ymmärryksen puute kansallispuistojen symbolisesta merkityksestä.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Tutkimukseni tuotti uutta tietoa luonnon käytöstä ja ihminen-luonto-suhteista. Suomen esimerkki ja TACIS-projekteissa toteutunut EU-apu osoittavat, että suhde luontoon voisi näyttäytyä muunakin kuin metsäteollisuuden raaka-ainevarantona; luontosuhde voisi olla tuottavan ekomatkailu-liiketoiminnan alusta. Karjalan tasavallan johtajat ovat poikkeuksetta korostaneet, että matkailulla on tärkeä rooli ja merkitys alueen tulevalle taloudelliselle kehitykselle.
Viimeisen 20 vuoden aikana Karjalan viranomaiset ovat kehittäneet erityisen aktiivisesti ekomatkailun konseptia ja käyttäneet Suomea esimerkkinä siitä, miten valtio voisi hyödyntää luontoa kehittäessään matkailusta kannattavaa bisnestä. Samaan aikaan kuitenkin monet paikalliset asukkaat muun muassa Pohjois-Laatokan alueella ovat vastustaneet kansallispuiston perustamista: heidän mielestään kansallispuisto loukkaa heidän oikeuksiaan.
Historia kulkee syklisesti ja Laatokan Luotojen kansallispuiston (Ladoga Skerries National Park) tarina on toistunut Paanajärven tapauksessa, jossa kansallispuisto ja suojelutoiminta on saanut aikaan ekososiaalisen konfliktin. Väitöstutkimukseni ei tarjoa ratkaisua sosioekologisiin konflikteihin, mutta analysoi niitä ja erittelee syitä Karjalan kansallispuistojen epäsuosioon ja ekomatkailun hitaaseen kehitykseen.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Tutkimukseni lähdeaineistoja ovat sekä suomalaiset että venäläiset arkistolähteet, sanomalehdet, muistelmat, kansainvälisistä ympäristö- ja matkailuhankkeista julkaistut raportit, Venäjän federaation ja paikallishallinnon lait ja säädökset sekä haastattelut. Keskeisiä lähteitä ovat Karjalan tasavallan kansallisarkistossa ja Karjalan tiedekeskuksen tieteellisessä arkistossa olevat kansallispuistoja ja luonnonsuojeluliikettä koskevat dokumentit, joista suurin osa on tutkimuskäytössä ensimmäistä kertaa. Karjalan luonnon kohtalosta on keskusteltu aktiivisesti myös Leninskaya pravda (Leninin totuus) -sanomalehdessä, jota julkaistiin vuodesta 1991 lähtien nimellä Severnyj kur'er (Pohjoinen kuriiri). Se oli Karjalan tasavallassa vuosina 1989–1999 ilmentynyt vapaamielinen päivittäisjakelulehti. Tutkimuksessa on hyödynnetty myös muita sanomalehtiä, kuten Sortavalan aluepiirin Punainen lippu -lehteä (myöh. Laatokka) sekä Komsomolets-lehteä.
Toinen aineistokokonaisuus ovat akateemisten tutkijoiden, viranomaisten, paikallisväestön sekä luonnonsuojeluaktivistien kymmenen haastattelua, jotka on tehty vuosina 2018–2021. Aineiston analyysissa hyödynnän historiantutkimuksen kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä, kuten lähilukua, teemoittelua ja lähdekriittistä analyysia. Tutkimukseni keskeinen analyysimenetelmä on diskurssianalyysi. Tutkimuksessa yhdistyvät kronologinen ja ongelmakeskeinen lähestymistapa.
Väitöstutkimus on tehty Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa Elävä raja. Ekoturismi ja historiapolitiikka suomalais-venäläis-norjalaisilla luonnonsuojelualueilla, joka toteutettiin professori Maria Lähteenmäen johdolla Itä-Suomen yliopistossa vuosina 2017–2021.
FL Aleksandr Osipovin yleisen historian alaan kuuluva väitöskirja ”Green Karelia. National Parks and Ecotourism in the Republic of Karelia from the 1980s to the 2000s” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa klo 12.00 alkaen Joensuun kampuksella Agora-rakennuksen salissa AT100. Vastaväittäjänä toimii dosentti, FT Markku Kangaspuro Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Maria Lähteenmäki Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa.
Lisätietoja:
Aleksandr Osipov, alexander.osipov(at)uef.fi