Perinteentutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Tarkastelen väitöskirjassani 2000-luvun alussa kootun haastatteluaineiston avulla entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttaneiden perheiden ylirajaisia verkostoja, kuulumista sekä perheestä ja identiteeteistä neuvotteluja. Tutkimustani on kehystänyt paluumuuttoasetelma ja Neuvostoliiton hajoamisen suhteellinen läheisyys aineiston keruulle.
Perheen hyvinvointi on yksi tärkeimmistä tekijöistä tehtäessä päätöstä liikkuvuudesta, minkä vuoksi perheellä ja lähisuhteilla on keskeinen sija muuttoliiketutkimuksessa. Liikkuvuuden myötä myös perhe ja perhesuhteet asettuvat neuvottelun kohteeksi. Tavat kuvitella perhettä – millaisia perhesuhteita ja perhemuotoja pidetään mahdollisena – ja elää perheen arkea monipuolistuvat kansainvälistymisen myötä. Kysymykset perheen tekemisestä ylirajaisessa kontekstissa ovat jatkuvasti ajankohtaisia.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Tutkimukseni vahvistaa, että liikkuvuus ja paikallaan pysyminen ovat monin tavoin toisiinsa kietoutuneita prosesseja. Kysymykset mahdollisuuksista ja epätasa-arvosta ovat olennainen osa muuttoliikettä ja sen tutkimusta. Muuttoliiketutkimuksessa on tärkeää ottaa huomioon paitsi liikkuvien, myös paikallaan pysyvien näkökulmat.
COVID-19 pandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat osoittaneet väitöstutkimukseni ajankohtaisuuden aikana, jolloin ylirajaisen perhe-elämän ennustamattomuus ja hauraus ovat jälleen vahvasti esillä. Aineistoni osoittaa, että rajoja ylittäessä tai niiden ylittämisen yllättäen vaikeutuessa voi ylisukupolvinen muisti ja perheen kerronta aktuaalistua, muistuttaen perheen ja suvun aikaisemmista kokemuksista sekä rajoihin kiinteästi liittyvistä peloista ja vaietuista tarinoista. Olenkin tutkimuksessani laajentanut perhekerronnan ja perheen tekemisen tarkastelua kertomatta jääneiden tarinoiden suuntaan, avaten nonkommunikaatiota perhettä suojelevana, ylläpitävänä ja mahdollistavana käytäntönä. Toisaalta perheen kertomukset toimivat symbolisena pääomana, antaen eväitä positiivisen identiteetin ja itsekunnioituksen rakentamiseen.
Olen tutkimuksessani tuonut esille ylirajaisen perheen erityispiirteitä, ja perheen tekemisen tapoja. Yhdessä asuminen ei ole edellytys perhetunteen olemassaololle, mutta perheenjäsenten asuessa eri maissa perheyttä täytyy rakentaa tiedostetummin. Toisaalta perheen diskursiivisen tekemisen ohella olennaisia ovat myös selvemmin paikkaan sidoksissa olevat arkiset käytänteet, kuten perheenjäsenten välinen hoiva ja materiaalinen avunanto. Virtuaalisella läheisyydellä on omat erityispiirteensä ja puutteensa, mikä viittaa fyysisen läsnäolon jatkuvaan merkitykseen perhesiteiden ylläpitämisessä ja perhevelvoitteiden täyttämisessä.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Kasvava ylirajaisuus ja rajamuodollisuuksien väheneminen näyttivät vielä ennen viime vuosien tapahtumia useissa konteksteissa vääjäämättömältä prosessilta, vaikka rajojen ylittäminen ja ylittämättömyys kietoutuvat aina kysymykseen epätasa-arvosta ja vallasta. Kriisien myötä kertomukset rajojen sulkeutumisesta ja siihen liittyvistä peloista ovat muuttuneet uudella tavalla merkityksellisiksi myös länsimaissa. Tutkimukseni nostaa esiin henkilökohtaisia kertomuksia rajojen ylityksestä ja kasvattaa ymmärrystä siihen liittyvästä eriarvoisuudesta, jonka taustalla voi olla esimerkiksi ikä, sosiaalinen asema, etninen tausta tai kansalaisuus.
Liikkuvuus lisää perheestä ja perhesuhteista käytäviä neuvotteluja myös suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Suomessa asuessaan maahanmuuttajaperheet vertaavat omaa perhettään suomalaiseen perheeseen, jolloin oma perhe määrittyy tyypillisesti suomalaisen – ”tavallisen” tai ”oikean” – perheen kautta. Tavallisen perheen voidaan esimerkiksi olettaa asuvan saman katon alla, puhuvan samaa kieltä sekä suhtautuvan uskontoon samalla tavalla. Avaan tutkimuksessani tapoja, joilla maahanmuuttajaperheiden eletyllä todellisuudella on potentiaalia horjuttaa vallitsevia perhekäsityksiä, kuten ajatusta perheestä kielellisesti ja kulttuurisesti yhtenäisenä, yhdessä asuvana yksikkönä.
Perheen ymmärtämisessä on perustavanlaatuisia eroja maahanmuuttoviranomaisten ja maahanmuuttajien välillä. Korostan, että liikkuvien perheiden kokemukset tulisi paremmin huomioida myös viranomaiskohtaamisissa ja normatiivisessa puheessa perheestä, jotta ristiriita ihmisten kokemusten ja perheen määritelmän välillä vähenisi.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Käytän tutkimuksessani kerronnallista tutkimusotetta, joka perustuu ajatukseen elämän ja kertomisen kiinteästä suhteesta. Kertomusten kautta voidaan ymmärtää ja hallita menneisyyttä, ihmisten identiteetit rakentuvat suurelta osin kertomuksina ja kertomukset suuntaavat ajatuksiamme tulevaisuudesta. Myös vaikeneminen, kertomatta jättäminen, on yksi tapa hallita menneisyyttä ja muokata käsityksiämme vaikkapa perheestä.
Tutkimukseni pohjautuu 2000-luvun alussa tekemiini haastatteluihin (n=40). Tein monipaikkaista kenttätyötä, haastatellen Neuvostoliiton (lähinnä nykyisen Venäjän ja Viron) alueelta Suomeen tulleita maahanmuuttajia, sekä heidän perheenjäseniään ja sukulaisiaan lähtöalueilla.
Väitöstutkimukseni ei liity laajempaan tutkimusprojektiin, joskin olen myöhemmin jatkanut ylirajaisten perheiden tutkimusta useissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa.
Väitöstilaisuus
Väittelijän kuva
Väitöskirja verkossa
Lisätietoja: Pihla Maria Siim, pihla.siim(at)ut.ee, @PihlaSiim
