Sosiaalioikeuden alan väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella ja verkossa.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Tarkastelen väitöstutkimuksessani, millaisia esteitä päihdepalveluiden saavutettavuudelle voi muodostua. Arvioiden mukaan vain kolmasosa päihdepalveluiden tarpeessa olevista saa tarvitsemansa palvelut. Tämä siitä huolimatta, että päihdehuoltolain (41/1986) 7 pykälässä turvattu oikeus päihdepalveluihin on subjektiivinen oikeus, eikä siten riippuvainen järjestämisvastuussa olevan viranomaisen palveluihin varaamista määrärahoista. Päihdepalveluita voi kyllä olla saatavilla, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat kaikkien palveluita tarvitsevien saavutettavissa.
Tarpeenmukaisiin päihdepalveluihin pääsy on yksilön oikeuksien toteutumisen lisäksi myös yhteiskunnan resurssien käytön näkökulmasta merkittävä kysymys. Inhimillisten kärsimysten lisäksi päihdeongelmien hoitamatta jättäminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Mikäli hoitoon pääsyn mahdollisuudet heikkenevät, sillä on vaikutusta suoraan tai välillisesti muiden kustannusten kasvuun. Jos päihdepalveluissa ei pystytä vastaamaan asiakkaiden palvelutarpeisiin, ne voivat purkautua jonnekin muualle julkisessa palvelujärjestelmässä ja siten aiheuttaa kuormitusta väärään paikkaan.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Oikeustieteessä päihdehuoltoa ei ole juuri tutkittu. Tutkimukseni onkin ensimmäinen aiheesta tehty oikeustieteellinen väitöstutkimus Suomessa. Muilla tieteenaloilla, kuten yhteiskuntatieteissä, päihdehuoltoa on tutkittu usein päihdekuntoutuksen ja päihdehuoltojärjestelmän näkökulmista, jolloin asiakkaiden oikeuksien toteutumisen tarkastelu on jäänyt paitsioon. Tässä tutkimuksessa päihdepalveluihin pääsyä on tarkasteltu vahvasti yksilön ja asiakkaan näkökulmasta.
Tutkimuksessani jäsennetään uudella tavalla päihdepalvelujen saavutettavuutta ja jaotellaan se viiteen eri ulottuvuuteen, joita yhdistävä teema on yhdenvertainen pääsy sosiaali- ja terveyspalveluihin. Näitä ulottuvuuksia ovat institutionaalinen, informatiivinen, taloudellinen, fyysinen ja kokemuksellinen saavutettavuus. Jaottelua käytetään päihdepalveluihin pääsyä koskevan haastatteluaineiston analysointiin ja tutkimustulosten esittämiseen, mutta sitä voidaan soveltaa muissakin yhteyksissä, erityisesti sosiaalioikeuden alalla.
Tutkimukseni keskeinen havainto on, että merkittävin ongelma tarpeenmukaisten päihdepalveluiden yhdenvertaisessa saavutettavuudessa on asiakkaan oikeuksien turvaamisen näennäisyys. Tämä tarkoittaa, että näennäisesti saatetaan pyrkiä toteuttamaan asiakkaan oikeuksia, mutta ei kuitenkaan riittävällä, yksilölliset tarpeet huomioivalla tavalla. Muodollisesti ratkaisut vaikuttavat täyttävän lainsäädännön vaatimukset, mutta eivät välttämättä kestä tarkempaa tarkastelua, eivätkä huomioi yhdenvertaisuusnäkökohtia. Esimerkiksi erilaiset organisatoriset ja hallinnolliset ratkaisut, puutteellinen tiedonkulku, fyysisiin tiloihin ja välimatkoihin liittyvät tekijät, kokemukset palveluista tai yksilöön kohdistuvat odotukset muodostuvat esteeksi tarpeenmukaisten päihdepalveluiden yhdenvertaiselle saavutettavuudelle.
Sosiaali- ja terveyshuoltojärjestelmä vaikuttaa olevan paikoin tunnoton sille, mitä päihteiden ongelmallisen käytön kokonaisvaltainen hoitaminen palvelukokonaisuudelta vaatii. Päihderiippuvuuden sairausstatus tunnustetaan yleisesti, mutta sen luonnetta ei kuitenkaan hyväksytä osaksi päihdepalvelujärjestelmän rakentumista. Asiakkaan ja kokemusasiantuntijuuden ääni pääsee kuuluviin strategiatasolla, mutta asiakkaan osallisuuden tosiasiallinen merkitys voi jäädä kapeaksi. Toimintakyvyltään heikko ja haavoittuvainen asiakas päätyy asemaan, jossa häneen kohdistuu erilaisia vaatimuksia, mutta samalla hän ei palvelutarpeidensa juurisyiden vuoksi pysty vastamaan noihin vaatimuksiin.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Tutkimukseni tuottaa tietoa siitä, millaisia haasteita päihdepalveluihin pääsyä koskevan lainsäädännön tosiasiallisessa toteutumisessa voi esiintyä. Kun tiedostetaan tutkimuksessa esille nostetut ongelmakohdat, niitä voidaan pyrkiä ratkaisemaan ja torjumaan. Tutkimuksessa käytetty saavutettavuuden jaottelu voi auttaa hahmottamaan, millaisia erilaisia seikkoja tulee ottaa huomioon palveluita järjestettäessä, jotta ne olisivat tosiasiallisesti kaikkien tarvitsevien saavutettavissa.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Tutkimukseni edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyvät lainopilliseen tarkasteluun ja empiiriseen aineistoon perustuvat analyysit. Tutkimuksen laadullisessa osuudessa kuvataan, millaisia haasteita päihdepalveluihin pääsyssä voi esiintyä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Aineistolle, jonka muodostavat 21 päihdealan toimijoiden haastattelua, on tehty sisällönanalyysiä, jota voi kuvata abduktiiviseksi tai teoriaohjaavaksi.
Empiirisessä oikeustutkimuksessa olennaista on lainopillisen analyysin ja empiirisen aineiston vuorovaikutus. Tässä tutkimuksessa lainopillinen ymmärrys on vaikuttanut tutkimusasetelman luomiseen, haastatteluteemojen muodostamiseen sekä haastatteluaineiston keruuseen ja analysointiin. Tutkimukseni on tehty osana oikeustieteiden laitoksella toimivan Hyvinvointioikeuden keskuksen toimintaa. Olen mukana myös Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talon toiminnassa.
HTM Heidi Vanjusovin sosiaalioikeuden alaan kuuluva väitöskirja ”Saatavilla, mutta ei saavutettavissa? Sosiaalioikeudellinen tutkimus päihdepalveluihin pääsystä” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa klo 12.00 alkaen Agora-rakennuksen tilassa AT100 sekä verkossa. Vastaväittäjänä toimii professori Laura Kalliomaa-Puha Tampereen yliopistosta ja kustoksena dosentti Toomas Kotkas Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa.
Lisätietoja:
Heidi Vanjusov, heidi.vanjusov(at)uef.fi