Hyvällä yhteiskuntapolitiikalla ja yhdyskuntasuunnittelulla voidaan vähentää ikääntyneiden palveluntarvetta, totesi emeritaprofessori Marja Vaarama paneelikeskustelussa, joka järjestettiin Armotonta menoa -elokuvan kutsuvierasnäytöksen yhteydessä. Susanna Helken ohjaama palkittu dokumentaarinen lauluelokuva kertoo suomalaisen vanhushoivan tilasta, hoivatyöntekijöistä ja kokijoista hoivan markkinoilla.
Elokuvan ydin on hoivan etiikan sekä tehokkuuden ja säästämisen välinen yhteensovittamattomuus. Elokuva kysyy, mikä on hoivan ytimessä ja mitä on hyvä hoiva.
Suomalaisen vanhushoivan kriisi nousi otsikoihin vuonna 2019. Helke oli jo ennen tätä kiinnittänyt huomiota hitaaseen, piilossa tapahtuvaan hyvinvointivaltion rapauttamiseen.
– Rahan logiikan ja hoivan vaatimusten yhteensovittamattomuus kulkevat kontrastina läpi elokuvan.
Elokuvassa Marja Vaarama osoittaa, miten vaikeaa hoivan moraalin ja kauppiasmoraalin yhteensovittaminen on. Dekaani Sari Rissasen johtamassa paneelikeskustelussa Vaarama korosti, ettei vanhushoivaan voida tuoda tehokkuutta ulkopuolelta.
– On annettava hoitajille mahdollisuus hoitaa hyvin ja otettava ikäihmiset mukaan miettimään, mitä on hyvä hoiva.
Vaarama myös peräänkuulutti ikääntymiseen liittyvän julkisen keskustelun uudistamista. Suomi on pitkäikäisten ihmisten yhteiskunta, joten vanhus tulisi normalisoida.
– Hoivapalveluja tarvitsee lopulta vain pieni osa ikääntyneistä. Ja siihen, miten vanhuspalveluja käytetään, vaikuttavat normaalioloissa saatavilla olevat palvelut.
Lähipalvelujen säilyttäminen tärkeää koko Pohjois-Savon alueella
Paneelikeskustelussa pureuduttiin ikääntyneiden palveluihin, erityisesti niitä koskettavaan tutkimukseen ja päätöksentekoon. Keskusteluun osallistui Itä-Suomen yliopiston tutkijoita sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen päättäjiä ja asiantuntijoita.
Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen Markku Siponen peilasi elokuvan näyttämää tilannetta omiin kokemuksiinsa. Hänen juurensa ovat maatilalla, jossa sukupolvet ovat asuneet saman katon alla.
– Olen nähnyt, miten hoiva toimii sukupolvien välisellä yhteistyöllä. Tätä taustaa vasten voi sanoa, että elokuvassa on armotonta menoa.
Siponen pitää tärkeänä, että Pohjois-Savossa pystytään tulevaisuudessa säilyttämään lähipalvelut koko maakunnan alueella. Ensi vuoden alussa aloittava hyvinvointialue antaa hänen mukaansa tälle työlle leveämmät hartiat ja mahdollisuuden palvelujen tuottamiseen järkevästi.
– Isoin haaste on työvoiman saatavuus ja se, miten palvelut saadaan järjestettyä. Esimerkiksi Ylä-Savossa hoiva-alalle ei riitä työntekijöitä, vaikka koko nuorten ikäluokka koulutettaisiin hoiva-alalle.
Vaihtoehtoisia toimintamalleja on olemassa
Myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen muistutti, että isommista hartioista on apua muun muassa vanhuspalvelujen järjestämisessä pienemmillä paikkakunnilla. Raatikaisen mukaan nykyiselle tilanteelle on olemassa myös vaihtoehtoisia toimintamalleja.
– On muistettava käyttää päätöksenteon voimaa ja tehtävä valintoja, jotka ovat oikeita ja eettisesti kestäviä. Valinnat sisältävät sen, että uskalletaan jättää kaikki turha pois sekä käyttää voimavarat ja kädet siihen, mikä on tärkeintä.
Vastuuvalmistelija Reetta Kettunen Pohjois-Savon hyvinvointialueelta kertoi, että hyvinvointialueen valmistelutyössä on keskitytty asukaslähtöisyyteen. Vanhuspalveluissa tämä merkitsee sitä, että palvelut on suunniteltu ikääntyneiden tarpeisiin sopiviksi.
– Palveluja tarjotaan lähipalveluna, mahdollisimman lähellä palveluntarvitsijaa. Laajassa kokonaisuudessa ohjaus ja neuvonta ovat isossa roolissa. Kotiin annettavat palvelut ovat keskeisiä eli miten turvataan iäkkäiden kotona asumista mahdollisimman pitkään.
Armotonta menoa elokuva nostaa keskusteluun myös hoivapalvelujen digitalisoitumisen. Kettunen korosti, että digitaalisten palvelujen ja teknologian rinnalle tarvitaan myös hoivaa
– Digipalveluja käytetään väistämättä tulevaisuudessa. Ikäihmisiä on kuitenkin osallistettava palvelujen kehittämiseen.
Hyvä vanhustenhoiva mahdollistaa omaisten työssäkäynnin
Itä-Suomen yliopiston terveystaloustieteen professori Ismo Linnosmaan mukaan ikääntyvässä Suomessa tulisi olla varaa laittaa lisää resursseja vanhuspalveluihin. Alalle tarvitaan myös merkittävästi uutta työvoimaa, noin 4 500 hoito- ja hoiva-alan työntekijää, kun uusi hoitajamitoitus toteutuu.
– Vanhuspalveluihin kannattaa satsata lisää, jotta turvataan hyvä elämä ja elämänlaatu ihmisille elämän loppuvaiheisiin. Vanhuspalvelut ovat tärkeitä myös siksi, että ne mahdollistavat omaisten ja läheisten työssäkäynnin.
