Yliopistonlehtori Johanna Uotisen mukaan ihmistieteistä valmistuu joustavia ja laaja-alaisia asiantuntijoita, jotka osaavat ottaa haltuun suuria kokonaisuuksia.
– Lääkärit katsovat maailmaa terveyden näkökulmasta. Insinöörit taas keskittyvät teknisiin toiminnallisuuksiin. It-alan osaajat keskittyvät tiedon käsittelyyn ja luonnontieteilijät ympäristöömme. Mutta jos maailmasta halutaan laajempi yleiskuva, tarvitaan ihmistieteitä, summaa kulttuurintutkimuksen yliopistonlehtori Johanna Uotinen.
Hänen mukaansa ihmistieteiden ulkopuolella ei vieläkään täysin ymmärretä, mihin kaikkeen esimerkiksi humanistinen koulutus antaa valmiuksia.
– Maailma on tällä hetkellä melko monimutkainen ja kompleksinen paikka. Ja mitä monimutkaisemmaksi se muuttuu, sitä arvokkaammaksi ihmistieteilijöiden tarjoama generalistinen ymmärrys nousee.
Uotinen sanoo, ettei hän halua asettaa professioaloja ja generalistialoja vastakkain, sillä molempia tarvitaan.
– Mutta kyllähän se harmittaa, että meidän täytyy vuodesta toiseen todistella ihmistieteiden tärkeyttä ja tieteenalojemme olemassaoloa muille.
Kapea ymmärrys alasta
Hyvin mekaaninen ja hyötyyn perustuva. Näin Uotinen kuvailee sitä ihmiskuvaa, mikä valtiovallalla tuntuu nyt olevan. Ihmiset nähdään hyödykkeinä, ja tieteenaloja arvotetaan hyvin rajoittuneesta näkökulmasta.
– Humanistisiin tieteisiin on ollut tapana suhtautua väheksyen aiemminkin, mutta nyt näyttää, että käsitykset ovat entisestään kärjistyneet.
Uotisen mukaan esimerkiksi valtiovarainministerin lausahdus siitä, että kulttuuri on luksustuote, johon menee liikaa rahaa, paljastaa miten kapeasti näitä asioita katsotaan ja halutaan ylipäätään ottaa selvää.
– Kapea käsitys on sitten valunut kaikkeen, missä sana kulttuuri esiintyy, kuten kulttuuriin liitettävissä oleviin tieteenaloihin, humanistisisiin tieteisiin ja ihmistieteisiin laajemminkin.
Näin siis vaikka viime vuonna taide- ja kulttuurialan osuus Suomessa bruttokansantuotteesta oli 3,1 prosenttia ja esimerkiksi metsätalouden osuus kaksi prosenttia.
– Tuntuu että ihmistieteistä on vallalla hyvin suppea ymmärrys – ja sekin vielä yleensä väärä.
Uotisen mukaan esimerkiksi ihmistieteissä saatuja tutkimustuloksia pidetään jostain syystä muita aloja keveämmin perustein mielipiteinä, joiden avulla tutkijoiden ajatellaan ajavan omaa politiikkaansa.
– On vaarallista, jos tällaisten väittämien myötä aletaan vaikkapa rajata tutkimusaiheita. Samoja tieteen ja tutkimuksen periaatteita ihmistieteilijät noudattavat kuin muutkin. Jos tieteen ulkopuolelta sanellaan, mitä on luvallista tutkia ja mitä ei, on se erittäin huolestuttava kehityskulku. Etenkin jos perustelut nojaavat pelkkiin rajoittuneisiin mielikuviin.
Voiko joku tehdä työkseen noin kiinnostavia asioita?
Yhtenä ihmistieteiden etuna Uotinen mainitsee, että jokainen humanististen alojen opiskelija voi rakentaa opintopolkunsa kiinnostustensa mukaan. Tutkinnon voi siis räätälöidä hyvin pitkälle omannäköiseksi.
– Emme näin ollen tuota ”broilereita” jotka taistelevat valmistuttuaan samoista työpaikoista. Ihmistieteellinen tutkinto voi heijastaa hyvinkin vapaasti opiskelijan omia kiinnostuksenkohteita ja siihen mahtuu omanlaisia valintoja. Kannustamme laaja-alaisuuteen ja joustavuuteen ja vastaamme näin muuttuvan maailman ja alati liikkeessä olevien työmarkkinoiden vaatimuksiin.
Uotisen oma ura kulttuuritieteissä on kuin todisteena uuden oppimisen kyvystä ja laaja-alaisesta osaamisesta.
– Alun perin kouluttauduin kuvataiteilija-graafikoksi. Mutta koska en halunnut tehdä sellaista taidetta, jonka myynnillä olisin tienannut elannon, pidin mieleni avoimena muullekin.
Uotinen kertoo tuolloin vielä olettaneensa, että yliopistosta valmistuu lähinnä juristeja, lääkäreitä tai diplomi-insinöörejä. Yllätys oli iso, kun hän näki televisiossa ohjelman, jossa kerrottiin kulttuuriantropologiasta ja sen alan tutkimuksista.
– Lähes haukoin henkeäni, että voiko joku tosiaan tehdä työkseen noin kiinnostavia asioita.
Asia oli siis sillä selvä, ja seuraavana keväänä Uotinen haki silloiseen Joensuun yliopistoon opiskelemaan kulttuurintutkimusta.
– En ollut koskaan mikään innokas opiskelija enkä esimerkiksi tykännyt lukio-opiskelusta juuri yhtään. Kulttuurintutkimuksen opintojen alettua minulle valkeni, etten olekaan mitenkään tyhmä tai huono oppimaan, en vaan ollut aiemmin päässyt opiskelemaan niitä asioita, joista olin kiinnostunut!
Tuntuu että ihmistieteistä on vallalla hyvin suppea ymmärrys – ja sekin vielä yleensä väärä.
Johanna Uotinen
Yliopistonlehtori
Tarttukaa erilaisiin mahdollisuuksiin
Maisterin tutkinto paisui Uotisella melko jättimäiseksi, kun niin moni asia tuntui kiehtovalta. Yksi asia johti toiseen, ja pian hän löysi itsensä projektitutkijan tehtävästä ja tekemästä väitöskirjaa.
– Sanonkin aina opiskelijoilleni, että ottakaa kiinni mistä saatte, vaikkei ensivaikutelma jostain työstä tai tehtävästä olisikaan selkeästi ”oma”. Olen aina edennyt avoimin mielin, ja sieltä täältä kertyneet työtehtävät ja mielenkiinnon kohteet ovat johdattaneet minut tähän missä olen nyt.
Kovin perinteinen ei Uotisen urapolku mutkitteluineen siis ole ollut, mutta tästäkin hän kiittää ihmistieteiden joustavuutta ja variointimahdollisuuksia.
– Toki minulla on kuitenkin myös ”selkeämpi” ura taustalla, kun sain tämän yliopistonlehtorin vakituisen paikan ennen 40-vuotissyntymäpäivääni. Se on tällä alalla ja siinä iässä melko harvinaista.
Koulutus apuna uusien asioiden haltuun ottamisessa
Uotinen kertoo pitävänsä työssään erityisesti akateemisesta vapaudesta.
– Opetusta saa sen puitteissa kehittää niin paljon kuin haluaa. Samoin tämä työ mahdollistaa jatkuvan opiskelun, itsensä kehittämisen ja uuden oppimisen. Se on äärettömän hienoa.
Avoimen mielen ansiosta Uotinen on tehnyt myös yhden pidemmän ”syrjähypyn”, kun hän teki yliopistossa kahdeksan vuoden ajan osa-aikaista työtä työsuojeluun liittyvässä luottamustehtävässä.
– Siinä jouduin kyllä ottamaan haltuun todella ison uuden kokonaisuuden, josta minulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta. Mutta siinäkin minua auttoi generalistin koulutus, jonka ytimessä ovat juuri ihmisten kanssa toimiminen, soveltamisen kyky ja suurten kokonaisuuksien haltuunotto. Sain ammennettua siis jopa työsuojelutehtävässä paljon koulutuksemme peruseetoksesta.
Innostuja löytää aina uutta
Työn monipuolisuus onkin Uotisen mukaan ollut yksi etu yliopistossa työskennellessä.
– Jos vain intoa riittää, niin erilaisiin työryhmiin pääsee aina mukaan. Itse olen muun muassa digisparraaja, tyky-yhteyshenkilö sekä ERGGI eli yksikön työergonomian osaaja. Lisäksi häärään mukana opiskelijarekrytoinnissa, viestintätyöryhmässä sekä oppimisympäristötyöryhmässä. Ja tämä kaikki on todella kivaa!
Vaikka kaiken ydin on siis opetus ja tutkimus, ei työ rajoitu niihin.
– Työrooleja voi tässä talossa olla useita, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Vaikka olen työskennellyt täällä pitkälti yli 20 vuoden ajan, aina löytyy onneksi jotain uutta ja innostavaa.
