Itä-Suomen yliopistossa tehdyt ponnistelut akateemisen työn inhimillistämiseksi palkittiin ihmisläheisimmän työelämäteon kategoriassa ensimmäistä kertaa järjestetyssä Human Power 2023 -kilpailussa.
Tiedekahveja, peli-iltoja, yhteisiä arkisten kohtaamisten paikkoja – Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveysjohtamisen sekä yhteiskuntatieteiden laitoksilla on luotu kansainväliselle henkilöstölle matalan kynnyksen toimintaa hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevan työilmapiirin rakentamiseksi. Yhteisöllisestä tekemisestä on hyötynyt koko akateeminen työyhteisö.
– Moni on sanonut, että tulee kampukselle useammin, koska täällä on paljon kivampaa. Vaikka päivän alku olisi ollut surkea, aamukahvin jälkeen fiilis on parempi, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksella työskentelevä väitöskirjatutkija Sirpa Manninen sanoo.
Manninen lähti yhdessä yhteiskuntatieteiden laitoksen väitöskirjatutkijan Samuli Koposen kanssa ideoimaan toimintaa, joka auttaisi yksiköiden kansainvälisiä osaajia tutustumaan ihmisiin ja samalla vahvistamaan yhteisöllisyyttä. Marraskuun puolivälissä tehty työ palkittiin Human Power 2023 -gaalassa. Palkinto oli tutkijoille iloinen yllätys.
– Pari päivää meni siihen, että ymmärsi, että olimme voittaneet, Koponen sanoo.
Moni on sanonut, että tulee kampukselle useammin, koska täällä on paljon kivampaa.
Sirpa Manninen
Väitöskirjatutkija
Arkiset kohtaamiset työpaikalla rakentavat yhteisöllisyyttä
Kussakin palkintoluokassa finaaliin pääsi kahdeksan ehdokasta. Palkitsemisemisperusteluissa erityiskiitoksena mainittiin se, että toiminta on aktivoitu henkilöstön omasta aloitteesta. Manninen havahtui Itävallassa tutkijavaihdossa ollessaan siihen, että kansainvälisten tutkijoiden integroimiseksi työyhteisöön voisi tehdä enemmän.
– Oli hämmentävää ja silmiä avaavaa, miten siellä huomioitiin kaikki työyhteisön jäsenet. Jäin miettimään, että vaikka meidän kansainväliset tutkijamme ovat osa yliopistoa ja työyhteisöjämme, he ovat tutkimusvaiheessa pääasiassa keskenään.
Yhdessä tutkijakollegat alkoivat pohtia, miten yhteisöllisyyttä voisi lähteä kehittämään. Heidän mukaansa keinot ovat lopulta hyvin arkisia.
– Tulkaa pois omista poteroistanne ja kohdatkaa toisenne. Kysykää vilpittömästi, mitä kuuluu. Istukaa yhteisen kahvipöydän ääreen ja puhukaa. Ja tulkaa kampukselle, koska siellä kohtaa työkavereita.
Konkreettisia tekoja ja kohtaamisia
Sosiaali- ja terveysjohtamisen sekä yhteiskuntatieteiden laitoksella jään murtajana yhteiselle tekemiselle toimi peli-ilta. – Meillä oli ajatuksena, että jää pitää murtaa tieteestä vapaalla alueella, jossa kaikki ovat samalla viivalla, eikä titteleillä ole merkitystä, tutkijat kertovat.
Peli-illan jälkeen järjestettiin ensimmäiset tiedekahvit.
– Niiden järjestäminen lähti havainnosta, ettemme tienneet, mitä seinän takana tai jopa samassa huoneessa oleva kollega tekee. Ajatuksena tiedekahveissa on, että juodaan kahvia, syödään pullaa ja joku esittelee tutkimustaan, Koponen kuvaa.
Mannisen mukaan kuukausittain järjestettävien tiedekahvien avulla on haluttu vahvistaa kansainvälisten tutkijoiden kokemusta yhteisöllisyydestä ja osallisuudesta. Tiedekahveilla on ylitetty myös kampusrajat ja tieteenalojen rajat. Kuopiossa järjestetyille tiedekahveille on tullut osallistujia Joensuun kampukselta ja muilta tieteenaloilta.
– Tieteenalalla ei ole ollut oikeastaan merkitystä, vaan sillä, että meillä on joku yhteinen kiinnostava asia, josta joku tutkijoistamme tietää jotain.
Henkilöstölle on järjestetty tilaisuuksia tutustua toisiinsa myös kampuksen ulkopuolella. Puijon ladun ylläpitämällä Pilpan majalla vietettiin yhteinen työpäivä, jolloin jokainen sai tehdä töitä haluamassaan paikassa. Yksi valitsi laiturinnokan, toinen laavun ja kolmas saunatuvan. Työpäivän päätteeksi vaihdettiin vapaalle.
– Pelasimme mölkkyä, nautimme suomalaisesta kesäillasta, lämmitimme rantasaunan ja uimme. Ilta oli sellaista lupsakkaa yhdessäoloa.
Kallavedellä sijaitsevaan Hietasalon saareen tehtiin yönylireissu.
– Osa kansainvälisistä tutkijoistamme ei ollut koskaan viettänyt yötä luonnossa tai tehnyt ulkona ruokaa. Niille, jotka eivät halunneet jäädä yöksi saareen, järjestettiin paluukyyti mantereella illalla, Manninen kertoo.
Inhimillinen työelämä ei loppujen lopuksi vaadi kovin paljoa. Katsotaan vain, että olemme työyhteisössä me.
Samuli Koponen
Väitöskirjatutkija
Inhimillinen työyhteisö on me-henkinen
Mistä inhimillisessä työelämässä Koposen ja Mannisen mukaan sitten on kyse?
– Kohtaamisista, kuulemisesta ja näkemisestä. Kyllä niissä meidän kahvipöytäkeskusteluissamme on jaettu asioita maailman kaikilta laidoilta, Manninen kertoo.
– Eikä se loppujen lopuksi vaadi kovin paljoa. Katsotaan vain, että olemme työyhteisössä me, Koponen jatkaa.
Manninen soisi, yliopistoissa keskusteltaisiin enenevässä määrin siitä, millaiseen akateemiseen maailmaan nuoret tutkijat ovat juurtumassa. Ajatus siitä, että tutkija on sitoutunut työhönsä ympärivuorokautisesti ei ole nykypäivänä kestävä lähtökohta.
– Nuoret tutkijat eivät halua juurtua maailmaan, jossa koko sielu pitää myydä akateemiselle työlle. Se on samanlaista työtä kuin mikä tahansa muu työ, eikä sitä tarvitse tehdä 24/7.
Manninen ja Koponen muistuttavat, että akateemisessa yhteisössäkin ihmisyys on keskeistä.
– Ei akateeminen työ ole pelkästään akateemisuuden painottamista ja hienoista teorioista sekä kaavoista juttelua. Ihmisiähän akateemisessa yhteisössäkin ollaan, eikä ole olemassa naulakkoa, johon laitetaan se ihmisyys, kun tullaan töihin, Koponen painottaa.