Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Peli. Kuva Ville Hautamäki.

Kuvassa: Kuvassa yksi suoritettava tehtävä, vesiputouksen tekeminen.

Itä-Suomen ja Bielefeldin yliopistojen yhteinen UniTeam sijoittui toiseksi kansainvälisessä AI-kilpailussa

AICrowdin järjestämä MineRL BASALT -kilpailu järjestettiin viime vuoden joulukuussa NeurIPS 2022 AI -konferenssissa, jossa työryhmät esittelivät töitään. Kilpailun järjestäjät ilmoittivat lopullisen tuloksen vasta 7.3.2023. 

Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen tutkijat osallistuivat kilpailuun yhdessä saksalaisen Bielefeldin yliopiston tutkimusryhmän kanssa UniTeam -tiimillä. Itä-Suomen yliopiston ryhmä on osallistunut Minecraft -peliä käyttäviin AI-kilpailuihin jo vuodesta 2019 lähtien. 

– Kilpailun alustana käytettiin Minecraft -peliä. Kilpailun laajempi teema liittyy siihen, että miten voimme opettaa AI-järjestelmiä tekemään tehtäviä tilanteissa, missä tehtävää ei voi matemaattisen tarkasti määritellä. Haluamme myös, että AI-järjestelmä ei syystä tai toisesta tee jotain muuta, kuin mitä sille on asetettu tavoitteeksi,  apulaisprofessori Ville Hautamäki kertoo.

– Sijoituimme kilpailussa toiseksi ja saimme 4000 USD rahapalkinnon, sekä 2000 USD rahapalkinnon työn tutkimuksellisista ansioista. Tutkimusryhmäni osallistuminen tähän kilpailuun liittyy Suomen Akatemian rahoittamaan liikkuvuusprojektiin Bielefeldin yliopistoon. Saksalainen kumppani sai vastaavan rahoituksen DAAD:lta vierailla meidän yliopistossamme.

Lisätietoja:

Apulaisprofessori Ville Hautamäki, ville.hautamaki@uef.fi

Lue lisää MineRL BASALT -kilpailusta

Avainsanat