Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Maalaistalo kynnetyn pellon takana.

Itä-Suomen yliopisto ja Heinäveden kunta mukana kehittämässä kestävää maaseutuasumista

Maaseutuasumisen kohtuuhintaisuutta, saavutettavuutta ja kestävyyttä edistävän Ruralise-hankkeen aloitustapahtuma kokoaa 23.–24. syyskuuta Joensuuhun ja Heinävedelle eurooppalaisia tutkijoita. Heinävesi on yksi hankkeen kuudesta pilottialueesta.

Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitos ja Heinäveden kunta ovat mukana kolmivuotisessa kansainvälisessä Ruralise-hankkeessa. Euroopan unionin Horisontti-ohjelmasta rahoitusta saaneessa hankkeessa etsitään ratkaisuja siihen, miten voidaan edistää kohtuuhintaista ja kestävää asumista maaseudulla.

Hanke kytkeytyy niin Suomessa kuin Euroopassa esiintyvään ajankohtaiseen haasteeseen, jossa maaseutujen tyhjeneminen ja väestön ikääntyminen vaikuttavat asuntojen kysyntään samalla kun osa asunnoista jää tyhjilleen tai rapistuu. Toisaalta samaan aikaan vapaa-ajan asuntojen kysyntä kasvaa. Hankkeessa tarkastellaan myös rakenteellista syrjintää ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien mahdollisuuksia löytää kohtuuhintainen ja sopiva asunto maaseudulla.

Heinäveden pilotissa selvitetään maaseutuasumiseen ja alueen elinvoimaan vaikuttavia tekijöitä sekä etsitään yhdessä paikallisten toimijoiden ja asukkaiden kanssa ratkaisuja maaseudun asumisen haasteisiin. 

Heinäveden kehittämisasiantuntija Virpi Pakarinen pitää hanketta merkittävänä Heinäveden alueellisen kehityksen näkökulmasta.

– Odotamme hankkeelta konkreettisia keinoja Heinäveden kylien elinvoiman ja yhteistyön vahvistamiseen.

Heinäveden kunta saa hankkeelta 327 000 euroa alueen asumisen edellytysten kehittämiseen. Hankkeen aikana Heinävedellä järjestetään työpajoja, pilotteja ja kylätapaamisia, joissa asukkaat pääsevät osallistumaan alueen kehittämiseen.  

– Asukkaiden osallistaminen kehityshankkeisiin on äärimmäisen tärkeää, haluamme vahvistaa heinäveteläisten mahdollisuuksia vaikuttaa oman kotiseutunsa tulevaisuuteen ja olla aktiivisesti mukana sen kehittämisessä, Pakarinen lisää.

Muut hankkeen pilottialueet sijaitsevat Bulgariassa, Kreikassa, Norjassa, Irlannissa ja Italiassa.

Aloitustapahtuman aikana Ruralise-hankkeen tutkijat tutustuvat Joensuun lisäksi Heinäveden kirkonkylään, Kypäräjärven kylään ja Varistaipaleen kanavamiljööseen. 

Heinäveden pilotti tuo eurooppalaiseen yhteistyöhön suomalaisen maaseudun erityiskysymyksiä ja vahvistaa samalla Pohjois-Karjalan valmiuksia kehittää asumisen edellytyksiä.

Ruralise-hanke kytkee Heinäveden osaksi eurooppalaista ratkaisujen etsintää ja vahvistaa samalla mahdollisuuksia kehittää maaseutuasumista paikallisten tarpeiden ja vahvuuksien pohjalta, toteaa Karjalan tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Petri Kahila.

Lisätietoja: 

Kehittämisasiantuntija, Virpi Pakarinen, Heinäveden kunta, puh 050 4737310, virpi.pakarinen(at)heinavesi.fi

Koordinaattori, kulttuuripalvelut ja viestintä, Heli Miikkulainen-Gilbert, Heinäveden kunta, puh. 040 5504811, heli.miikkulainen-gilbert(at)heinavesi.fi

Karjalan tutkimuslaitoksen johtaja Petri Kahila, Itä-Suomen yliopisto, puh. 050 411 8445, petri.kahila(at)uef.fi  

Projektitutkija Aino Scherer, Itä-Suomen yliopisto, puh. 050 326 2902,  Itä-Suomen yliopisto ja Heinäveden kunta mukana kehittämässä kestävää maaseutuasumista 

Tutustu hankkeeseen konsortion verkkosivuilla.
 

Euroopan unionin rahoittama -logo