Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kauppatieteiden opiskelijoita.

Itä-Suomen yliopistolle kansainvälinen kauppatieteiden AACSB-akkreditointi

Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitos on saanut alansa johtavan akkreditointijärjestön AACSB Internationalin myöntämän akkreditoinnin kauppatieteissä.

Vuonna 1916 perustettu AACSB International on maailman vanhin kauppakorkeakoulujen akkreditointijärjestö ja maailman laajin kauppatieteellinen koulutusverkosto. AACSB-akkreditointi voidaan myöntää oppilaitoksille, jotka ovat osoittaneet olevansa sitoutuneita huipputason opetukseen ja tutkimukseen sekä opetussuunnitelmien kehittämiseen ja opiskelijoiden oppimiseen.

– Olemme valtavan ylpeitä voidessamme kertoa, että Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitokselle on myönnetty AACSB-akkreditointi. Se on maailmanlaajuisesti arvostettu merkki kauppatieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen huippuosaamisesta. Tämä tunnustus kuvastaa intohimoista asennettamme vaikuttavaan oppimiseen, innovatiiviseen ajatteluun ja vastuulliseen tutkimukseen. Se avaa uusia ovia yhteistyölle, toimii inspiraation lähteenä opiskelijoillemme ja henkilöstöllemme sekä vahvistaa rooliamme kestävämmän ja osallistavamman liike-elämän ja yhteiskunnan rakentamisessa, sanoo kauppatieteiden laitoksen johtaja Saara Julkunen

AACSB-akkreditointia pidetään korkean laadun takeena. Vain alle kuusi prosenttia kaikista maailman kauppatieteellistä tutkinto-opetusta antavista oppilaitoksista on AACSB:n akkreditoimia kauppatieteissä. Kauppatieteiden AACSB-akkreditointi on kaikkiaan 1068 oppilaitoksella, minkä lisäksi 195 oppilaitoksella on AACSB:n lisäakkreditointi laskentatoimen ohjelmilleen.

AACSB-akkreditointi varmistaa jatkuvan kehittämisen ja auttaa oppilaitoksia keskittymään ydintehtäväänsä, innovoimaan uutta ja luomaan vaikuttavuutta. Akkreditoidut oppilaitokset ovat läpäisseet perusteellisen arviointiprosessin, jonka toteuttajina ovat toimineet toiset kauppatieteen opetusta tarjoavat oppilaitokset. Prosessi varmistaa, että oppilaitoksella on tarvittavat resurssit, pätevyys ja sitoutuminen tarjota opiskelijoille ensiluokkaista ja tulevaisuuteen suuntautuvaa kauppatieteen koulutusta.

– Itä-Suomen yliopiston sitoutuminen akkreditoinnin saavuttamiseen kuvastaa sen omistautumista opiskelijoilleen ja alumniverkostolleen sekä laajemmin liike-elämälle ja koko korkeakoulusektorille. Tämän päivän opiskelijat ovat huomisen johtajia, ja Itä-Suomen yliopiston liittymisellä AACSB-akkreditoitujen kauppakorkeakoulujen verkostoon on pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti, sanoo AACSB-järjestön varapresidentti ja akkreditointivastaava Stephanie M. Bryant.

Lisätietoja:

Saara Julkunen, kauppatieteiden laitoksen johtaja, Itä-Suomen yliopisto, [email protected]www.uef.fi

AACBS Internationalin verkkosivut: https://www.aacsb.edu/

AACSB logo