Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

opiskelija pyrötelineellä saapumassa kampukselle

Itä-Suomen yliopistoon noin 3600 uutta opiskelijaa

Syksyllä 2025 Itä-Suomen yliopistossa aloittaa noin 2900 uutta opiskelijaa suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa ja yli 700 opiskelijaa englanninkielisissä koulutusohjelmissa.

Itä-Suomen yliopistoon valittiin yhteensä 2672 uutta tutkinto-opiskelijaa kevään toisessa yhteisvalinnassa. Hakijoita oli 27336 eli hakeneista valituksi tuli noin 10 prosenttia. Haettavana kevään toisessa yhteishaussa oli yhteensä 116 hakukohdetta ja 2916 aloituspaikkaa, mukaan lukien yliopiston kaikki suomenkieliset tutkintoon johtavat koulutukset ja kaksivuotiset maisterihaut.

Uudet valintakokeet otettiin käyttöön tänä keväänä

Uudet valintakokeet järjestettiin touko–kesäkuussa ensimmäistä kertaa. Yliopistot järjestivät yhdeksän kansallista, digitaalista valintakoetta. Uudistuksen myötä valintakokeiden määrä väheni noin 120 valintakokeesta yhdeksään valintakokeeseen.

– Koulutusaloja yhdistelevien valintakokeiden myötä yhä useampi hakija voi hakea kaikkiin haluamiinsa koulutuksiin samalla valintakokeella. Valintakokeet myös järjestetään niin, ettei samaan aikaan ole montaa eri valintakoetta, koulutuksesta vastaava vararehtori Laura Hirsto toteaa.

Toisessa yhteishaussa kandidaatti- ja maisteriopintoihin valituista noin puolet valittiin valintakokeilla.

Avoimen yliopiston väylän tai täydennyshaun kautta tutkinto-opiskelijaksi

Itä-Suomen yliopisto on määrätietoisesti kehittänyt myös avoimen yliopiston väylää. Tänä keväänä avoimen väylän hakukohteissa oli haettavissa yhteensä 456 aloituspaikkaa 32 hakukohteessa. Aiempien opintojen perusteella valittiin noin 250 uutta opiskelijaa.

Jos opiskelupaikka jäi kevään valinnoissa saamatta, opinnot voi useimmissa Itä-Suomen yliopiston oppiaineissa aloittaa avoimessa yliopistossa. Avoimen opiskelijat suorittavat samoja opintoja samoin vaatimuksin kuin tutkinto-opiskelijatkin.

Avoimen yliopiston opinto-ohjaajat antavat neuvontaa avoimen yliopiston opintojen käynnistämisestä ja avoimesta väylästä sähköpostiosoitteessa [email protected]. Avoimen yliopiston väylä on Itä-Suomen yliopistossa maksuton ensikertalaisille. Yliopiston verkkosivuilta löytyy lisätietoa avoimen väylän maksuhyvityksistä. Maksuhyvityksen hakuaika kevään erillishaussa hakeneille päättyy 31.7.2025.

Itä-Suomen yliopistossa järjestetään täydennyshaku niihin hakukohteisiin, joiden kaikki opiskelupaikat eivät täyty. Täydennyshaku alkaa 6. elokuuta ja päättyy 11. elokuuta. 

– Täydennyshaussa haettavien paikkojen määrä ja hakukohteet tarkentuvat vielä varasijatäytön päätyttyä, mutta tässä vaiheessa tiedämme, että esimerkiksi diplomi-insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelytieteen hakukohteisiin tulee avautumaan paikkoja, Hirsto muistuttaa.

Täydennyshaun hakukohteet päivitetään uef.fi/hakeminen -sivulle sen jälkeen, kun toisen yhteishaun varasijatäyttö on päättynyt 5.8.2025.

Lue lisää: 

Hakija- ja opiskelijavalintatilastot

Lisätietoja opiskelijavalinnasta

Lisätietoja avoimen yliopiston väylistä

Lisätietoja täydennyshausta