Tutkimuksessa vertailtiin ojitetun korpikuusikon erilaisia kasvatusvaihtoehtoja simuloimalla puiden kasvua ja hiilitasetta, vesitaloutta ja turpeen päästöjä EFIMOD-prosessimallilla, johon yhdistettiin vesitaloutta ja kasvihuonekaasupäästöjä kuvaavat mallit.
Luken tiedote 6.9.2021
Luonnonvarakeskuksen (Luke), Venäjän tiedeakatemian ja Itä-Suomen yliopiston kesäkuussa julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen vaikutuksia puuntuotantoon ja metsikön hiilitaseeseen. Sovellettaessa metsänhoidon suositusten ja metsälain mukaisia harvennusvoimakkuuksia jatkuvapeitteisenä kasvatettava runsasravinteinen korpikuusikko säilyy hiilinieluna.
Metsänomistajat ovat kiinnostuneita jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen soveltamisesta, ja aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että se voi olla ojitetuissa korpikuusikoissa taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin jaksollinen päätehakkuisiin tähtäävä metsänkasvatus. Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus voi myös vähentää metsätalouden ympäristökuormitusta erityisesti runsasravinteisilla ojitetuilla turvemailla, joiden maaperä on nykyisin suuri päästölähde.
Tässä tutkimuksessa vertailtiin ojitetun korpikuusikon erilaisia kasvatusvaihtoehtoja simuloimalla puiden kasvua ja hiilitasetta, vesitaloutta ja turpeen päästöjä EFIMOD-prosessimallilla, johon yhdistettiin vesitaloutta ja kasvihuonekaasupäästöjä kuvaavat mallit. Käytettävä harvennusmenetelmä oli poimintahakkuu, jossa yläharvennuksen tapaan poistettiin puita vallitsevasta latvuskerroksesta, mutta jätettiin osa suurimmista puista tuottamaan uudistumista varmistava siemensato. Simuloinneissa vaihdeltiin harvennusten aikaväliä (10, 15, 20 ja 30 vuotta) ja voimakkuutta (käsittelyn jälkeen puuston pohjapinta-ala oli 4, 6, 8, 10, 12, 14 ja 16 m2/ha).
Liian voimakas poimintahakkuu lisää maaperän metaanipäästöjä
Runsasravinteiset turvemaametsät olivat hiilinielu, kun poimintahakkuiden jälkeen jäävän puuston pohjapinta-ala oli suositusten mukaisesti yli 10 m2/ha. Metsät olivat päästölähde vain voimakkaimpien hakkuiden jälkeen, joissa jäävän puuston pohjapinta-ala oli alle 8 m2/ha. Tällöin pohjaveden pinta nousi vähentyneen puuston haihdunnan vuoksi, minkä seurauksena turve muuttui metaanin nielusta metaanin lähteeksi. Samalla puuston hiilinielu pieneni eikä pystynyt kompensoimaan lisääntynyttä päästöä. Turpeen hiilidioksidipäästöt sen sijaan vähenivät edelleen, kun hakkuuvoimakkuus kasvoi ja pohjaveden pinnan nousu vähensi hiilidioksidia tuottavaa hapellista turpeen hajotusta.
– Kunnostusojitus oli puuston kasvun turvaamiseksi tarpeellista vain voimakkaimpien harvennusten jälkeen. Jättämällä hakkuissa metsään säädösten edellyttämä puumäärä vedenpinta pysyi puuston kasvun kannalta riittävän alhaalla eikä kunnostusojitustarvetta ollut, kertoo tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Lukesta.
Turvemaiden maaperä on suuri hiilivarasto ja sen purkautuminen aiheuttaa huomattavia päästöjä. Soiden vedenpinnan säätely vaikuttaa suoraan turpeen kasvihuonekaasupäästöihin.
– Onnistuessaan jatkuvapeitteinen metsänkasvatus on ojitetuilla ravinteisilla turvemailla ilmastokestävää, kun pitkällä aikavälillä veden pinnan annetaan hallitusti nousta. Tällöin puusto säilyy elinvoimaisena ja turpeen päästöt jäävät pieniksi, toteaa Mäkipää.
Lukessa tehdään paljon myös kokeellista tutkimusta ja mitataan metsänkasvatusmenetelmien vaikutuksia ojitettujen metsätalouskäytössä olevien soiden maaperään ja puustoon. Yhdessä mallinnuksen kanssa tulokset luovat hyvän pohjan metsänhoitomenetelmin kehittämiselle kannattavaan ja ympäristökuormitusta pienentävään suuntaan.
Tutkimus on osa SOMPA-projektia, jota rahoittaa strateginen tutkimus- neuvosto (STN), ja venäläistutkijoiden vierailuja Suomeen on rahoittanut Suomen Akatemia.
Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Forest Ecology and Management -sarjassa.
Lähde: Luke
