Professori Laura Assmuth on tutkinut ylirajaisia perheitä ja työperäistä maahanmuuttoa vuosia. Hänellä on suomalaisille päättäjille tärkeä viesti: jotta Suomi pärjäisi kilpailussa kansainvälisistä työntekijöistä, tänne tulevien perheitä ei voi sivuuttaa.
Suomi ei välttämättä pärjää työvoimakilpailussa ulkomaisesta työvoimasta, jos perheet unohdetaan ja oletetaan, että työhön on niin kova tunku, että mitkä tahansa olosuhteet kelpaavat, 14. huhtikuuta jäähyväisluentonsa pitänyt Laura Assmuth sanoo.
Assmuth painottaa, että suomalaisessa keskustelussa työperäistä maahanmuuttoa katsotaan usein pelkästään suomalaisen yhteiskunnan lyhyen tähtäimen hyödyn näkökulmasta.
– Jotta Suomeen tulevat ihmiset voisivat hyödyttää työllään suomalaista yhteiskuntaa, on heille tarjottava mahdollisuuksia integroitua yhteiskuntaan. Perheen hyvinvointi on tässä avainasemassa. On tärkeää huomata, että tämä seikka koskee yhtä lailla niin suorittavaa työtä tekeviä kuin niin kutsuttuja huippuasiantuntijoitakin. Yhteiskunnan koheesion kannalta ei ole hyvä, että syntyy ryhmiä, jotka eivät ole millään tapaa kiinnittyneitä siihen. Tämä johtaa segregaatioon.
Kohdemaan kielen opiskelu on paras tapa integroitua
Jotta Suomi tulevaisuudessa pärjäisi kilpailussa ulkomaisesta työvoimasta, on Assmuthin mukaan kiinnitettävä huomiota kolmeen asiaan. Ensinnäkin ihmisiä on kohdeltava yhdenvertaisesti suomalaisten kanssa. Toiseksi työnantajien on huomioitava rekrytoinneissa ja työoloissa myös tulijoiden perheet. Kolmanneksi myös yhteiskunnan tasolla on tarjottava mahdollisuuksia sille, että ihmisillä olisi halutessaan mahdollisuus jäädä Suomeen.
Tämä koskettaa myös korkeasti koulutettuja huippuosaajia, joita Suomi haluaa ja joista se joutuu kilpailemaan muiden kehittyneiden maiden kanssa. Suomen tulisikin Assmuthin mukaan pitää kiinni täällä opiskelevista kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista. Esimerkiksi Kansainvälisten osaajien Suomi -hankkeen loppuraportin perusteella vain 40 prosenttia Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneista ulkomaalaisista piti todennäköisenä, että he jäisivät valmistuttuaan Suomeen työhön.
– Olisi tärkeä ottaa kiinni niistä opiskelijoista, jotka ovat jo juurtuneet Suomeen, ja tarjota maisteri- ja tohtoriopintojen aikana aikaa sekä mahdollisuus opiskella suomea.
Norjan Tromssassa yliopistolla työskennellessään Assmuth hämmästeli sitä, että kaikki ulkomaalaiset opiskelijat ja tutkijat laitettiin kielikylpyyn, myös englanninkieliset, jotka olivat ajatelleet pärjäävänsä englannilla.
– Kohdemaan kielen opettelu on paras tapa integroitua maahan. Tiedän tämän useassa maassa asuneena antropologina itsekin. Vain yhdessä maassa, Belgiassa, en ole viihtynyt. Asuimme siellä puolison työn vuoksi, enkä oppinut kumpaakaan paikallista kieltä ja jäin Brysselin kansainväliseen kuplaan.
Suomalaisessa keskustelussa työperäistä maahanmuuttoa katsotaan usein pelkästään suomalaisen yhteiskunnan lyhyen tähtäimen hyödyn näkökulmasta.
Laura Assmuth
Professori
Ylirajaisuus tuttua myös omassa arjessa
Perheen merkitys muuttoliikkeessä on kulkenut vahvasti mukana Assmuthin tutkimuksessa vuosien ajan. Keskeistä eri tutkimuksissa on ollut niissä mukana olevien ihmisten osallistaminen ja tutkimuksen tuominen lähemmäs ihmisten omaa arkipäivää.
– Hankkeiden yksi tutkimuseettinen juonne on ollut tutkijoiden ja tutkittavien välisen rajan madaltaminen. Myös se, että tutkimusryhmissä on ollut mukana tutkijoita, jotka elävät ylirajaista elämää on lähentänyt ja tuonut suurimmat oivallukset.
Monipaikkaisuus on myös Assmuthille itselleen tuttua, sillä Joensuussa vakituisesti asuneen ja työskennelleen tutkijan perhe asui pääkaupunkiseudulla.
– Yhtä lailla maan sisäinen muuttoliike juontaa ylirajaiseen elämäntapaan. Meillä Suomessa sisäisestä muuttoliikkeestä puhutaan monipaikkaisuutena. Englannin kielen sana translocal kattaa nämä molemmat ulottuvuudet.
Hoivaa ei voi tehdä virtuaalisesti
Assmuth on tutkinut pitkään Suomessa asuvia ja työskenteleviä virolaisia. Monet heistä asuvat Viron syrjäseuduilla ja työskentelevät eri puolilla Suomea usein pitkien etäisyyksien takana. Monipaikkainen arki syö aikaa kotimaassa odottavalta perheeltä.
– Havaitsimme tutkimushaastatteluissa, kuinka uuvuttavaa jatkuva matkustaminen on ja miten ikävä on olla erossa muista perheenjäsenistä. Tiheä yhteydenpito hiipuu helposti ja toisessa maassa asuva ja työssä käyvä vanhempi voi vieraantua kasvavista lapsistaan.
Tutkijoille oma monipaikkainen arki on tuonut uutta näkökulmaa tutkimukseen ja auttanut kysymään oikeanlaisia asioita.
– Emme ole ottaneet annettuna sitä hypetystä, mitä liikkuvaan elämäntapaan ja liikkuvuuteen nykyajan normina ja ideaalina liittyy. Virtuaaliset yhteydenpitokanavat voivat toki täydentää fyysistä läsnäoloa, mutta eivät korvata sitä. Ylirajaisen perhearjen etnografinen tutkimus tuottaa vivahteikkaampaa ymmärrystä: esimerkiksi perheenjäsenten välistä hoivaa ei voi tehdä virtuaalisesti.
Assmuthin tutkimusryhmässä Pihla Siim on tutkinut Viroon palanneita, Suomessa usein hyvinkin pitkään työskennelleitä ja asuneita ihmisiä. Erityisesti korona-aika sai monet heistä pohtimaan elämässään tärkeitä asioita ja palaamaan kotimaahansa.
Perheenjäsenten välistä hoivaa ei voi tehdä virtuaalisesti.
Laura Assmuth
Professori
Ukrainan sota muutti perheiden ylirajaisia tulevaisuudensuunnitelmia
Koronapandemia on yksi esimerkki siitä, miten maailmanlaajuiset kriisit haastavat ylirajaisuutta. Myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut uusia haasteita.
– Perheiden ylirajaiset tulevaisuudensuunnitelmat ovat muuttuneet tai ne on tehty jopa mahdottomiksi sodan vuoksi. Toisaalta miljoonat ukrainalaiset on sodan myötä pakotettu elämään ylirajaista perhearkea: osa perheestä on joutunut lähtemään sotaa pakoon ulkomaille tai muuttamaan maan sisällä, lapsia on erotettu perheestään ja pakkosiirretty Venäjälle.
Sota tuleekin Assmuthin mukaan vaikuttamaan tavallisten ihmisten suunnitelmiin ylirajaisesta elämästä ja työskentelystä vuosien, jopa vuosikymmenien ajan. Eikä tämä kosketa vain ukrainalaisia, vaan kaikkia sodan koettelemia kansakuntia.
Kun pakolaiset päättävät, jäävätkö he saapumismaahansa pysyvästi tai tilapäisesti, perheellä on iso merkitys. Erityisesti lasten tulevaisuudennäkymät, kuten koulutusmahdollisuudet ja turvallisuus, ovat usein painavia päätökseen vaikuttavia tekijöitä.
Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen suomalaisella yhteiskunnalla on Assmuthin mukaan ollut paremmat valmiudet ottaa ukrainalaispakolaisia vastaan. Lapsille muun muassa tarjottiin lähes välittömästi mahdollisuus jatkaa koulunkäyntiä Suomessa.
– Jos ihmiset viihtyvät täällä ja oppivat suomen kielen, on todennäköisempää, että he sodan päätyttyäkin haluavat käydä Suomessa töissä ja säilyttävät muutenkin siteet Suomeen, vaikka palaisivatkin kotimaahansa.
Lapset ovat muuttopäätöksissä mukana
Assmuth muistuttaa, että liikkuvuuden muodot ja syyt ovat hyvin erilaisia. Kaikkiin niihin liittyy perhe ja lapset ovat yksi luuppi, joiden kautta ilmiötä voidaan tarkastella.
– Lapset peilaavat koko ajan vanhempiensa ja ympäröivän kulttuurin mielipiteitä ja arvoja. Muuttopäätöksistä käydään perheenjäsenten kesken myös keskusteluja ja neuvotteluja. Kaikissa eri maissa tutkimissamme ylirajaisissa lapsiperheissä lasten koulunkäynti määritti perhearjen aikatauluttamista erittäin paljon, vaikuttaen myös perheiden paluumuuttosuunnitelmiin.
Myös Suomessa asuvien ukrainalaisperheiden lasten koulunkäynti määrittää perheiden paluupäätöksiä. Assmuth ei näe, että monikaan Ukrainan pakolaisista asettuisi Suomeen pysyvästi ja luonnollisesti useimmat heistä haluavat palata kotimaahansa heti kun se on mahdollista.
– Se, että heitä on kohdeltu hyvin ja yhdenvertaisesti, on positiivista ja hyödyksi molemmille osapuolille. Silloin he suhtautuvat jatkossakin positiivisesti Suomeen ja suomalaisiin. Vanhemmat saattavat haluta työskennellä Suomessa ajoittain, ja Suomessa koulua käyneistä lapsista tulee Suomen "kulttuurilähettiläitä" Ukrainassa.
Tutkimus jatkuu Saksassa ja Virossa
Assmuth jatkaa tutkimusta myös emeritaprofessorina. Hän on lähdössä vierailevaksi tutkijaksi Greifswaldin yliopistoon ja tutkii siellä pysyvästi Saksassa asuvia suomalaisia.
– Tarkastelen muuttoliikettä toiseen suuntaan ja tutkin, millaisia siteitä Saksassa asuvat suomalaiset ylläpitävät Suomeen ja miten ylirajaisuus ilmenee heidän elämässään.
Hänellä on suunnitteilla myös etnografinen tutkimus Tallinnan suomalaisessa koulussa opiskelevien parissa.
– Näillä lapsilla ja nuorilla on juuret kahdessa maassa, ja minua kiinnostaa, miten tämä vaikuttaa heidän elämänsuunnitelmiinsa. Koulu tarjoaa kiinnostavan ympäristön etnografiselle tutkimukselle.
Laura Assmuthin valokuva: Riikka Malin.
