Apulaisprofessori Noora Heiskanen tutkii lapsuuteen liittyvää byrokratiaa. Hän toivoo uusien yhteiskunnallisten haasteiden edessä enemmän monitieteistä tutkimusta ja tutkijoiden välistä yhteistyötä.
- Teksti Nina Venhe | Kuvat Mostphotos ja Niko Jouhkimainen
– Minä olen se, joka kuvaannollisesti istuu lapsen vieressä lattialla ihmettelemässä, mitä aikuiset hänen puolestaan päättävät ja miten ympäröivä yhteiskunta häntä kohtelee, kuvailee erityispedagogiikan apulaisprofessori Noora Heiskanen tutkimustyötään.
– Ja vähän tylsemmin ja tiiviimmin sanottuna tutkin lapsiin ja lapsuuteen liittyvää byrokratiaa, hän lisää.
Heiskanen tekee tutkimusta Suomen Akatemian rahoituksella ja johtaa EDGE-tutkimusryhmää, jonka kanssa hän tutkii varhaislapsuutta ja varhaislapsuuden instituutioiden toimintaa. Toisin sanoen ryhmä tarkastelee lasten elämässä toimivien ammattilaisten toimintaa varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja perusopetuksessa.
Heiskasen oma tutkimusalue koskee lapsia, joilla nähdään syystä tai toisesta olevan tuen tarpeita. Hän tutkii ammattilaisten kirjaamistyötä ja byrokratiaa, jotka institutionaalisina käytäntöinä ovat lasten ja lapsuuden määrittelyille tärkeitä. Byrokratian ja kirjaamisen kautta lapsille syntyy instituutioissa oikeuksia, joiden kautta heidän tukeaan hallinnoidaan ja suunnitellaan.
– Ryhmämme tekee niin sanotusti ensimmäisiä kurkistuksia näihin asioihin tutkimuksen näkökulmista. Kartoitamme, miten kirjaamista ja byrokratiaa tässä yhteydessä pystytään tutkimaan ja mitä tutkimuksen avulla saadaan selville.
Lapsi pyörremyrskyn keskellä
Lapsen elämään liittyvät päätökset ja kirjaamiset esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa mielletään ”aikuisten asiaksi”. Heiskasen mukaan on muistettava, että kaikella aikuisten luomalla byrokratialla on lopulta todella suuri merkitys lasten elämään ja siihen, miten heidän käytöstään ymmärretään.
– Siksi tutkimuksella on hyvin kokonaisvaltainen ote. Olemme kiinnostuneita lapsista ja lapsuudesta, mutta tarkastelun kohteena ovatkin lasten sijaan heihin vaikuttavat aikuisten tekemät päätökset. Lapsi itse kun on siellä kaiken byrokratian ja kirjaustyön keskellä kuin suuressa pyörremyrskyssä – ilman että hän on edes välttämättä läsnä hänen omaa elämäänsä koskevissa päätöksentekotilanteissa.
Siksi Heiskasesta on oleellista, että hän on tutkijana siellä, missä asiat konkreettisesti tapahtuvat. Niin hän pystyy omien sanojensa mukaan näkemään ja kuulemaan paremmin, miten eri päätökset tehdään ja miten prosessit kussakin instituutiossa etenevät.
Heiskanen siis tekee tutkimustaan lasten elämässä toimivien ammattilaisten ja aikuisten kanssa. Näitä ovat muun muassa opettajat ja erityisopettajat sekä huoltajat ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset.
– Tällainen yhteistyöhön pohjaava tutkimustapa tuo tutkimuksen hyödyt heti käytäntöön. Pystymme jo tutkimuksen aikana käytyjen keskustelujen ja oivallusten kautta rakentamaan ja tarkastelemaan erilaisia tuen prosesseja ja työnjakoon liittyviä sopimuksia lapsen näkökulmasta.
Näin tutkimus on paitsi tiedon tuottamista, myös yhteistä vaikuttamista lapsen saamaan tukeen ja hyvään lapsuuteen tässä ja nyt. Tällainen työskentely haastaakin osittain perinteisiä tutkimustapoja.
– Pidän mielekkäänä sitä, että syntynyttä uutta tietoa otetaan käyttöön jo tutkimuksen teon aikana eikä vasta sitten joskus, kun asiaan liittyvä tutkimusartikkeli saadaan julki.
Pidän mielekkäänä sitä, että syntynyttä uutta tietoa otetaan käyttöön jo tutkimuksen teon aikana eikä vasta sitten joskus, kun asiaan liittyvä tutkimusartikkeli saadaan julki.
Noora Heiskanen
Professori
Erilaiset käsitykset ja arvot päätösten taustalla
Heiskanen on varhaiserityiskasvatuksen asiantuntija, joten hänen apulaisprofessuurinsakin liittyy sekä erityispedagogiikkaan että varhaiskasvatukseen. Tutkimuksissaan hän soveltaa lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmia sekä tutkimusryhmänsä kautta myös koulutusoikeudellisia näkökulmia, joiden yhteen tuomista ja teoreettista kehittämistä hän pitää hyvin innostavana.
– Kiinnostukseni kohteena on erityisesti lapsen tuen tarve itsessään – miten se määritellään ja mitä se on. Jos lapsella on esimerkiksi diagnosoituna autismi, haluan tietää, miten eri ammattilaiset näkevät sen omasta näkökulmastaan ja miten sitä tulkitaan lapsesta kirjatuissa määrityksissä tai päätöksissä.
Lapsi voidaan siis nähdä lääkärin, opettajan, huoltajien tai vaikkapa harrastuksen ohjaajan silmin eri tavalla.
– Ja jokaisessa paikassa lapsesta tehdään tulkintoja tuen saamista varten. Onkin kiinnostavaa selvittää, miten nämä käsitykset lopulta määrittyvät ja millaisiin arvoihin ja ajatuksiin päätökset pohjautuvat.
Kirjaamisen hyödyt ja haitat esiin
Lapsiin liittyvät määritykset ja kategorisoinnit ilmentyvät siis kirjaamisten ja dokumenttien kautta, ja yhä useampi ammattiryhmä on velvollinen tekemään niitä. Lisäksi yhteiskuntamme toiminnot sähköistyvät jatkuvasti, ja jokaisesta meistä alkaa olla valtavasti tietoa erilaisissa tietojärjestelmissä.
– Kirjaamista perustellaan lisääntyvien oikeuksiemme takia, mutta myös tehokkuuden ja taloudellisuuden ansioilla.
Silti aiemmissa tutkimuksissa on kyseenalaistettu kirjaamisen saama painotus esimerkiksi varhaiskasvatuksessa. Tutkimusten mukaan opettajien kirjaamiseen käyttämä aika on pois tärkeimmästä työstä eli lasten luota.
– Lisäksi opettajat usein kokevat, ettei kirjaamisesta ole lopulta aina suurta hyötyä lapselle. Sillä vain todistetaan, että vaadittu työ on tehty.
Kaiken kaikkiaan Heiskanen toivookin tutkimuksen avulla lisää ymmärrystä siihen, miten yhteiskunnan muutos kohti vahvempaa kirjaamista ja digitalisaatiota muuttaa juuri lasten elämää.
Elämän kokonaisvaltaisuus huomioon
Kirjaamistyön sujuvuutta saattavat hidastaa myös erilaiset tietojärjestelmät organisaatioiden ja instituutioiden välillä. Järjestelmät eivät yleensä keskustele keskenään.
– Siksi minulla on halu ymmärtää kirjaamisen periaatteita ja haasteita myös muiden kuin kasvatusalojen näkökulmista. Esimerkiksi sosiaalityössä ja terveydenhuollossa kirjaaminen on jo kauan ollut osa arkista työtä, ja olenkin saanut tutkimukseeni apua jo niiltä aloilta.
Lisäksi monitieteisessä tutkimuksessa halutaan huomioida kirjaamisen oikeudelliset ulottuvuudet ja tietosuoja, joten oikeustieteilijöidenkin näkökulmia tarvitaan. Heiskanen toivoo, että mukaan saataisiin pian myös tietojärjestelmien asiantuntijoita.
– Ylipäätään olisi tärkeää, että digitalisaation myötä me tutkijat eri aloilta löytäisimme paremmin toisemme. Yhteiskunnassa on paljon uusia ilmiöitä, joihin tarvittaisiin useamman alan näkemystä.
Monialaisuus on Heiskasen mukaan esimerkiksi lapsen arkeen ja digitalisaatioon perustuvissa tutkimuksissa välttämätöntä.
– Näin voimme kehittää opetusta, palveluita ja yhteiskuntaa tavalla, joka huomioi lapsen ja ylipäätään kaikkien ihmisten elämän kokonaisvaltaisuuden.
Itä-Suomen yliopisto ainutlaatuinen tutkimuspaikka
Itä-Suomen yliopistoa Heiskanen pitää harvinaislaatuisena paikkana tehdä tämänkaltaista tutkimusta.
– Tämä on valtavan monitieteinen yhteisö, ja yhteistyötä tehdään jo nyt hyvin laajasti.
Yliopistossa toimii esimerkiksi monialainen Lapsi- ja perhepalvelujen asiantuntijaryhmä (LAPE), joka tekee tutkimusta lasten, nuorten ja perheiden teemoista. Heiskasen mukaan tässä verkostossa toimiminen avaa upeita yhteistyömahdollisuuksia ja näkymiä lapsuudentutkimukseen omaa tieteenalaa laajemmin.
– Kirjoitin juuri yhteen rahoitushakemukseen, että UEF on täysin ainutlaatuinen paikka tehdä tutkimusta. Monitieteisen lapsuudentutkimuksen vahvistaminen on tärkein tehtäväni, ja se on onnekseni tämänkaltaisessa yhteisössä merkityksellistä, kiinnostavaa ja luontevaa.
