Kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
KM Raili Keränen-Pantsu tutki väitöskirjassaan kulttuurisia kertomuksia osana suomalaista katsomusopetusta. Hän selvitti, millaisia tulkintoja ja merkityksiä opettajat ja oppilaat liittivät kertomuksiin. Erityisesti tarkasteltiin uskontoihin ja katsomuksiin liitettyjä kertomuksia, joilla on ollut keskeinen merkitys suomalaisen ja laajemmin länsimaisen kulttuurin kehityksessä. Tutkimuksessa kehitettiin myös laajempaa teoreettista ymmärrystä narratiivisesta oppimisesta.
Kulttuuriset kertomukset edistävät oppimista ja luovat tulevaisuutta
Tulosten mukaan uskontoihin ja katsomuksiin liitetyt kulttuuriset kertomukset liittyvät opettajien ja oppilaiden moninaisiin merkityksenantoprosesseihin ja voivat edistää useita opetuksen tavoitteita. Yksi tavoitteista on edistää sisältöoppimista, kuten uskonnollisia ja katsomuksellisia perinteitä koskevaa tietoa, kulttuurista ja uskonnollista osaamista sekä monilukutaitoa. Toinen tavoite on sosiaalisten ja tunnetaitojen oppiminen sekä kriittisen ajattelun kehittyminen. Kolmantena tavoitteena on edistää oman identiteetin ja katsomuksen kehittymistä ja rakentumista, johon sisältyy kyky pohtia eksistentiaalisia ja eettisiä kysymyksiä.
– Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi pohdinnat elämän tarkoituksesta ja olemassaolosta sekä kysymykset oikeasta ja väärästä. Näiden teemojen myötä kulttuurisilla kertomuksilla ei vain siirretä, vaan myös uudistetaan kulttuuria, ajattelua ja arvoja, tiivistää Keränen-Pantsu.
Kertomuksilla on merkittävä tehtävä, kun lapsia ja nuoria kasvatetaan kohti tuntematonta tulevaisuutta. Esimerkiksi ekologisen kriisin uhka varjostaa tulevien sukupolvien hyvinvointia, minkä vuoksi tarvitaan välineitä luoda myös myönteisiä tulevaisuuden kuvia kestävältä pohjalta.
– Tulevaisuuden kasvatusta tulee rakentaa sellaisten kulttuuristen kertomusten varaan, jotka mahdollistavat planeetan säilymisen elinkelpoisena.
Kertomusten avulla rakennetaan suhdetta kulttuuriperintöön ja yhteiskuntaan
Keränen-Pantsun mukaan kertomusten merkityksen ymmärtäminen auttaa opettajaa käytännön työssään. Narratiivisen oppimisen avulla opettaja voi jäsentää oppilaille uusien tietojen ja taitojen oppimista sekä auttaa ymmärtämään maailmankatsomuksen muodostumista. Laajempi ymmärrys kerronnallisuudesta osana kasvatusta tukee kokonaisvaltaista oppimista, kulttuurinlukutaitoa sekä arvokasvatusta.
– Kasvatuksen kannalta on tärkeää ymmärtää kulttuuristen kertomusten keskeinen rooli, kun oppijat rakentavat suhdettaan kulttuuriperintöön ja vallitsevaan yhteiskuntaan. Tutkimukseni osoittaa, että opettaja toimii näiden kertomusten välittäjänä ja tulkitsijana.
Keränen-Pantsu sanoo, että opettajan olisi tärkeää kehittää omaa katsomus- ja kertomusreflektiivisyyttään, tietoisuutta niistä kulttuurista kertomuksista, jotka ovat opettajan oman katsomuksen taustalla ja määrittävät näin hänen pedagogista päätöksentekoaan. Narratiivisuudella on niin myös tärkeä rooli opettajankoulutuksessa, kun tulevia opettajia tuetaan heidän ammatillisessa kasvussaan.
Kertomukset jäsentävät tietoja ja kokemuksia kokonaisuuksiksi
Lasten ja nuorten maailma on jo lähtökohtaisesti globaali ja moniarvoinen. Tämän vuoksi tarvitaan yhä enemmän kulttuureihin ja katsomuksiin liittyvää osaamista sekä välineitä ymmärtää eri tavalla ajattelevia ihmisiä.
– Ihmisten kanssa toimiessa on olennaista ymmärtää, miten maailmankatsomukset rakentuvat. Tämä tutkimus lisää ymmärrystä tästä prosessista narratiivisuuden näkökulmasta. Tietoisuus kulttuurissa vaikuttavista kertomuksista tukee myös kriittistä medialukutaitoa, jota tarvitaan erilaisten ideologioiden sekä mainonnan, vaikuttamisen ja kuluttamisen arviointiin.
Kerronnallisuus on ymmärretty kasvatuksessa Keränen-Pantsun mukaan liian kapeasti formaalina tarinoiden kerrontana. Tutkimus valottaa, että kerronallisuus tulisi ymmärtää paljon laajemmin.
– Kulttuuriset kertomukset ovat kulttuurissa läsnä olevia tapoja jäsentää tietoja ja kokemuksia mielekkäiksi kokonaisuuksiksi. Siksi ne ovat keskeisiä oppimisen ja maailmankuvan muodostumisen kannalta.
Oman maailmankuvan tarkastelu on yksi tärkeä osa katsomusopetusta, jolla tarkoitetaan kulttuurien, uskontojen, katsomusten ja etiikan opetusta. Suomessa tämä toteutuu erityisesti uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineissa, mutta katsomusopetuksen teemat eivät Keränen-Pantsun mukaan rajaudu tiettyihin oppiaineisiin vaan ovat läsnä koko koulukulttuurissa.
– Erilaiset katsomukset ja uskonnot ovat olennainen osa kulttuurisia kertomuksia: ne antavat perustan sille, mitä olemme ja miten suhtaudumme toisiin ihmisiin. Siksi näistä teemoista olisi tärkeää puhua enemmän.
