Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Suomen puolustusvoimat.

KM Timo Härkönen, väitös 26.9.2025: Simulaattoriavusteinen taistelukoulutus motivoi varusmiehiä vaikka motivaatio varusmiespalvelusta kohtaan laskee muuten koulutuksen aikana

Kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella.

Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia? 

Väitöskirjatutkimuksessani tarkastellaan simulaattoriavusteisen taistelukoulutuksen vaikutusta varusmiesten palvelusmotivaatioon, perustaistelutaitoihin, tehtävän täyttämiseen ja koulutuksen mielekkäänä kokemiseen. Näiden erilaisten ilmiöiden välisiä yhteyksiä tarkastellaan mielekkään oppimisen kriteerien, simulaattoripedagogiikan, oppimismotivaation, sosiokonstruktivismin, situationaalisen konstruktivismin sekä koulutustilanteissa saatavan palautteen merkityksen näkökulmista.

Erityisesti olin kiinnostunut siitä, miten palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat yhteydessä simulaattoriavusteisen taistelukoulutuksen vaikuttavuuteen.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot? 

Tutkimuksen keskeisimpiä havaintoja olivat simulaattoriavusteisen taistelukoulutuksen korkea motivoivuus, vaikka varusmiesten yleinen motivoituminen varusmiespalvelukseen laski koko koulutusajan. Simulaattoriavusteinen taistelukoulutus paransi varusmiesten tehtävän täyttämistä taisteluradalla niissä koetilanteissa, joissa kouluttaja antoi aktiivisesti palautetta osana koulutusta.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa kehitetty palauteperusteinen koulutusmalli tuki varusmiesten oppimista ampumakoulutuksessa ja sai heidät toimimaan reflektiivisesti ja rakentamaan uuden informaation avulla uutta osaamista aiemman osaamisen päälle. Varusmiehet painottivat palautteen saamisen tärkeyttä omassa oppimisessaan. Erityisesti kouluttajan antamaa välitöntä palautetta pidettiin tärkeänä osana oppimista.

Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä? 

Tutkimuksen tarpeellisuutta ja merkitystä korostaa se, että simulaattoriavusteisesta taistelukoulutuksesta löydettiin tekijät, joihin vaikuttamalla taistelukoulutus olisi entistä tehokkaampaa. Tulosten mukaan simulaattoriavusteiset koulutusvälineet tarjoavat kouluttajille runsaasti tietoa palautteen antamisen tueksi. Vastaavasti varusmiehille simulaattoriavusteinen koulutus lisää motivaatiota tehdä parempia suorituksia taisteluharjoitusten aikana. Tutkimustulokset ovat hyödynnettävissä Puolustusvoimien simulaattoriavusteisen ampuma- ja taistelukoulutuksen kehittämisessä.

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot? 

Tähän monimenetelmälliseen tutkimukseen osallistui 1 316 varusmiestä, joista 773 osallistui taistelukoulutukseen tutkimusradoilla ja joille tehtiin 421 haastattelua. Määrällinen aineisto kerättiin kyselyillä ja havainnoimalla, kokeilla ja mittauksilla.


Väitöstilaisuus 

Väittelijän kuva 

Väitöskirja verkossa

Lisätietoja: Timo Härkönen, [email protected], 045 670 7650

Avainsanat