Ympäristöterveys kiehtoo Saana Mäkitaloa, sillä siinä pääsee tutkimaan tarkemmin ympäristön ja ihmisen toiminnan vaikutuksia terveyteen. Lue ympäristötieteiden opiskelijan tarina ja vinkit alasta haaveilevalle.
– Olen Saana Mäkitalo, 23-vuotias ja kotoisin Hattulasta Hämeenlinnan kupeesta. Muutin Kuopioon opintojen perässä, ja nyt aloitan jo kolmatta vuotta ympäristötieteen opinnoissa. Opinnoissani suuntaudun ympäristöterveyteen- ja teknologiaan ja sivuaineeksi valitsin fysiikan.
– Lukiosta valmistuttuani haaveenani oli päästä lääkäriksi, ja pidinkin muutaman välivuoden yrittäen sisään pääsykokeiden kautta. En kuitenkaan tullut valituksi. Vaikka se tuntui aluksi luovuttamiselta, päätin katsoa avoimin mielin myös muita vaihtoehtoja. Tänä aikana opintopolun koulutusvalikoima tuli erittäin tutuksi. Kuulin tuttavan kautta ympäristötieteistä ja erityisesti Kuopiossa tarjottavasta ympäristöterveyden opiskelumahdollisuudesta. Alan monipuoliset opinnot ja työmahdollisuudet herättivät kiinnostukseni. Pääsykokeisiin lukiessani aloin myös kiinnostua enemmän luonnontieteistä.
– Ensimmäisenä opiskeluvuonna hain vielä lääkikseen, mutta vähitellen kurssit alkoivat tuntua yhä mielekkäämmiltä. Ympäristöterveys kiehtoi erityisesti, sillä siinä pääsee tutkimaan tarkemmin esimerkiksi ympäristön ja ihmisen toiminnan vaikutuksia terveyteen.
– Koen, ettei polkuni tähän hetkeen ole ollut yksiselitteinen. En ole seurannut vain yhtä suoraviivaista reittiä kohti unelma-ammattia. Sen sijaan avarakatseisuus ja vaihtoehtojen pohtiminen ovat johdattaneet minut tähän pisteeseen. Nyt voin sanoa olevani tyytyväinen valintaani.
Mikä motivoi sinua valitsemaan Itä-Suomen yliopiston ja ympäristötieteet?
– Itä-Suomen yliopisto oli minulle luonteva valinta monestakin syystä. Olin jo aiemmin päättänyt, että jos hakisin lääkikseen, haluaisin opiskella Kuopiossa. Lisäksi ympäristöterveyttä on mahdollista opiskella vain Itä-Suomen yliopistossa, mikä vahvisti päätöstäni hakea juuri tänne. Alan monipuoliset mahdollisuudet kiinnostivat myös heti alusta alkaen.
Oliko jotain erityisiä tekijöitä tai tapahtumia, jotka vaikuttivat päätökseesi?
– Kumppanini pääsi myös samana vuonna Kuopioon opiskelemaan, mikä helpotti päätöksentekoa entisestään. Ennen lopullista päätöstäni harkitsin edelleen lääkärinuraa. Kun lääkikseen ei tullutkaan paikkaa, pysähdyin pohtimaan, voisiko joku muu ala vastata kiinnostuksiini ja arvoihini. Ympäristötieteet alkoivatkin vaikuttaa houkuttelevammalta, kun oivalsin, että voisin edelleen työskennellä terveyden parissa, mutta hieman erilaisesta näkökulmasta.
Miltä tuntui, kun sait opiskelupaikan?
– Kun sain tietää opiskelupaikasta, tunteet olivat aluksi ristiriitaiset. Olin onnellinen ja helpottunut, mutta samalla oli hieman haikea olo, sillä en tiennyt vielä, voisiko tämä ala syrjäyttää lääkärinuran haaveeni. Epävarmuuden rinnalla oli kuitenkin vahva uteliaisuus ja toive siitä, että olin löytänyt itselleni oikean suunnan. Nyt jälkikäteen voin todeta, että päätös hakea Kuopioon ympäristötieteitä opiskelemaan on ollut oikea. Olen tyytyväinen, että uskalsin tarttua tähän mahdollisuuteen.
Mitä tavoitteita ja toiveita sinulla on opintojesi suhteen?
– Päällimmäisenä tavoitteena on tietysti valmistua vielä jonain päivänä maisteriksi. Toivon myös, että saan kerättyä opiskeluaikanani mahdollisimman paljon informaatiota ja taitoja työelämää varten. Haluaisin pystyä opintojeni jälkeen puhumaan asioista asiantuntijan otteella. Ajankohtaisempia tavoitteita minulla on saada tänä vuonna kandi suoritettua aiheesta, johon pääsisin oikeasti syventymään ja tietyllä tavalla myös nauttimaan sen tekemisestä.
Onko jokin kurssi, opettaja tai projekti jäänyt erityisesti mieleen?
– Opintojen aikana erityisesti minulla on jäänyt mieleen Hops-ohjaajien vankka tuki opintojen aikana ja etenkin opintojen alkumetreillä. He vastailivat mieltä askarruttaviin asioihin ja heidän avustuksellansa sain suunniteltua opinnoistani omannäköisiä.
Mikä on ollut tähän mennessä parasta ympäristötieteen opinnoissasi?
– Opintojen monipuolisuus on mielestäni ollut parasta opinnoissani. Kurssitarjonta on erittäin laaja ja sivuaineella on saanut tuotua myös paljon omaa tutkintoon. Olen pystynyt asettamaan myös itselleni riittävästi haastetta, kun olen saanut itse valita esimerkiksi syventäviä kursseja. Tietysti aineopinnot ovat kaikille pakollisia, mutta laboratoriotyöt ovat tuoneet mukavasti vastapainoa teorian opiskelulle.
Voitko jakaa jonkin erityisen hetken tai oivalluksen opinnoistasi?
– Yksi erityinen oivallus opinnoissani liittyi siihen, kuinka merkittävää yhdessä opiskelu ja vertaistuki voivat olla. Huomasin esimerkiksi fysiikan sivuaineopinnoissa, että yksin puurtaen en aina päässyt eteenpäin, mutta yhdessä opiskelukavereiden kanssa keskustellen ja harjoituksia ratkoen ymmärsin asiat aivan eri tavalla. Tämä opetti minulle, että oppiminen ei ole vain yksilösuoritus, vaan parhaimmillaan se on yhteisöllistä.
Huomasin esimerkiksi fysiikan sivuaineopinnoissa, että yksin puurtaen en aina päässyt eteenpäin, mutta yhdessä opiskelukavereiden kanssa keskustellen ja harjoituksia ratkoen ymmärsin asiat aivan eri tavalla. Tämä opetti minulle, että oppiminen ei ole vain yksilösuoritus, vaan parhaimmillaan se on yhteisöllistä.
Saana Mäkitalo
UEF-lähettiläs
Millaisessa unelmatyössä näet itsesi valmistumisen jälkeen?
– En ole vielä täysin varma, mikä minun unelmatyöni tulee olemaan, mutta voisin nähdä itseni esimerkiksi konsultin tai asiantuntijan tehtävissä. Myös esimiestehtävät voisivat kiinnostaa tulevaisuudessa, mutta tiedän, että sellainen rooli vaatii kokemusta ja aikaa. Uskonkin, että vasta työelämään astuessani ja eri mahdollisuuksiin tutustuessani löydän lopulta oman unelma-ammattini.
Mitä toiveita tai odotuksia sinulla on tulevaisuuden työelämästä?
– Toivon, että työpaikka olisi kannustava ja mahdollistaisi sen, että voin hyödyntää opintojani käytännössä. Haluaisin päästä kehittämään jatkuvasti osaamistani ja työskentelemään ympäristössä, joka motivoi ja tukee ammatillista kasvua.
– Opintoni vievät minua kohti työtä, jossa saan yhdistää osaamiseni ja mielenkiinnon kohteeni. Unelmani on löytää ura, jossa voin olla aidosti asiantuntija, ratkaista käytännön ongelmia ja kehittää uusia näkökulmia. Kunnianhimoani ohjaa halu tehdä työtä, jolla on merkitystä. Sellainen, joka haastaa, innostaa ja tarjoaa mahdollisuuden oppia jatkuvasti uutta.
Miten olet kotiutunut Kuopioon ja mikä tekee kaupungista erityisen?
– Kuopioon kotiuduin nopeasti ja yllättävän vaivattomasti. Fuksisyksyn tapahtumat olivat tärkeä osa sopeutumista, sillä niiden kautta sain uusia kavereita ja pääsin verkostoitumaan. En tuntenut kaupungista aiemmin ketään, enkä ollut juuri viettänyt täällä aikaa, mutta uusien ystävien ja arjen rutiinien myötä kotiutuminen sujui luonnollisesti. Kuopio on opiskelupaikkana erityinen jo maisemiensa vuoksi. Järvet ja luonto ovat lähellä melkein missä tahansa kulkee. Pidän Kuopiosta myös sen sopivan koon vuoksi: kaupunki ei ole liian suuri ja vilkas, mutta täältä löytyy silti kaikki tarvittava. Lisäksi julkiset yhteydet ovat hyvät, ja rauhallisia paikkoja löytyy helposti, jos haluaa irtioton arjesta.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
– Vapaa-ajallani lenkkeilen paljon, ja Kuopiosta löytyy siihen erinomaiset mahdollisuudet. Erityisesti Puijon maastot ja Väinölänniemen rantareitti ovat suosikkipaikkojani. Toisinaan on mukavaa myös kävellä satamaan ja seurata kaupungin elämää.
Mikä tekee kampuksesta sinulle viihtyisän?
– Kampuksen itseopiskelutilat ovat minulle tärkeitä. Pidän siitä, että voin tehdä opiskelut päivisin yliopistolla ja erottaa siten opiskelun ja vapaa-ajan toisistaan. Lisäksi kampuksella tulee vietettyä aikaa opiskelukavereiden kanssa esimerkiksi lounailla, mikä tuo arkeen mukavaa sosiaalista vastapainoa.
Miten olet löytänyt oman porukkasi tai yhteisön yliopistossa?
– Löysin oman paikkani yliopistossa jo fuksivuoden tapahtumien kautta, joissa tutustuin moniin uusiin ihmisiin. Lisäksi lähdin rohkeasti mukaan harrastuksiin, esimerkiksi Sykettä-palveluiden sählyvuoroille, ja sitä kautta löysin myös uusia kavereita. Yksi ikimuistoinen hetki oli, kun teimme opiskeluporukan kanssa viikonloppureissun Tahkolle. Reissu toi meidät entistä lähemmäs toisiamme ja loi paljon hauskoja muistoja, joita edelleen muistelemme yhdessä. Tuollaiset hetket ovat osoittaneet, kuinka tärkeää ja palkitsevaa on olla osa tiivistä opiskeluyhteisöä.
Saanan vinkit ympäristötieteen opiskelusta haaveilevalle
– Kannattaa lähteä opintoihin avoimin mielin ja rohkeasti kokeilla erilaisia kursseja sekä sivuaineita. Alku voi tuntua isolta muutokselta, mutta ajan kanssa oma rytmi ja kiinnostuksen kohteet löytyvät. Myös opiskelukavereihin tutustuminen on tärkeää. Heistä saa valtavasti tukea niin opiskeluun kuin arkeenkin. Olisin halunnut tietää, että kaikkea ei tarvitse hallita heti alussa. On sallittua opetella ja kompastella matkan varrella. Opinnot kyllä etenevät omalla painollaan, kunhan pysyy uteliaana ja tekee parhaansa.
Mitä sanoisit itsellesi, jos voisit palata ajassa taaksepäin ennen opintojen alkua?
– Sanoisin, että älä pelkää uusia tilanteita tai kysyä apua. Verkostoidu, tutustu rohkeasti uusiin ihmisiin ja muista myös nauttia opiskeluajasta. Tämä vaihe elämässä on ainutlaatuinen, eikä sitä kannata kiirehtiä läpi. Haluan vielä korostaa, että opiskeluaika on paljon muutakin kuin luentoja ja tenttejä. Se on myös kasvamista ihmisenä, uusien ystävyyksien rakentamista ja itsensä haastamista. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut käydä monipuolisia kursseja, osallistua tapahtumiin ja löytää oman paikkani yhteisössä. Nämä kokemukset kantavat varmasti pitkälle myös tulevaisuuden työelämään.