Jotta lapsille muodostuisi mutkaton suhde ruokaan, on tasapainoista ruokasuhdetta hyvä lähteä rakentamaan jo varhaiskasvatuksessa.
- Teksti Nina Venhe | Kuvat Varpu Heiskanen ja Mostphotos
– Lapsena luodaan ruokasuhteen juuret. Siksi ei ole yhdentekevää, miten lapsille ruuasta puhutaan, mitä siitä opetetaan ja miten siihen suhtaudutaan, summaa kotitaloustieteen yliopistonlehtori Sanna Talvia.
Siinä missä ennen ruokakasvatuksessa nojattiin vahvasti ylhäältä alaspäin annettuun tietoon, ollaan nyt siirtymässä lempeämpään otteeseen. Sen pohjalla on ajatus hyväksyä ihmiset yksilöinä ja ymmärtää, että meillä jokaisella on oma ruokahistoriamme, ruokasuhteemme ja makuaistimme.
– Ruokakasvatus ja -viestintä perustuivat sotien jälkeen ohjeistukselle, jolla haluttiin välttää yltäkylläisyydestä johtuvat kansansairaudet. Sen myötä olemme oppineet seuraamaan painoamme ja leimaamaan ruokia ”terveellisiin” ja ”epäterveellisiin”.
Ruokien luokittelun myötä on myös alettu kulttuurisesti kategorisoida ihmisiä: se, joka syö terveellisesti, on hyvä ihminen – ja toisinpäin. Terveelliseen syömiseen on pikkuhiljaa hiipinyt myös moraalinen pohjavire, joka on omiaan luomaan pohjaa joissakin tapauksissa ongelmallisemmalle ruokasuhteelle ja jopa syömiskäyttäytymisen häiriöille.
– Nyt meneillään olevan Ruokakunta-hankkeen taustalla onkin tavoite, että sallivamman ruokakasvatuksen myötä lapsille muodostuisi jo varhaiskasvatuksen aikana mutkattomampi ja tasapainoisempi suhde ruokaan, Talvia toteaa.
Toimivia tapoja kuntiin
Itä-Suomen yliopiston varhaiskasvatuksen, kotitaloustieteen, kliinisen ravitsemustieteen sekä Suomen Sydänliiton yhteisessä Ruokakunta-hankkeessa ollaan mielenkiintoisen tehtävän äärellä: hankkeessa on lähdetty monitieteisesti kehittämään varhaiskasvatuksen ruokailua ja ruokakasvatusta kunnissa.
Hankkeen tavoitteena on, että siinä mukana olevat kunnat tietoisesti sitoutuvat ottamaan terveyttä ja hyvinvointia tukevan ruokailun ja ruokakasvatuksen osaksi perustoimintaansa.
– Mukana on tällä hetkellä kolme maakuntaa ja reilut 10 kuntaa. Olemme pyrkineet osallistamaan tähän kunnan eri toimijoita usealta eri alalta. Näin kunnassa luodaan yhteistä ymmärrystä siitä, millä tasolla varhaiskasvatusikäisten lasten ruokakasvatus omassa kunnassa on, ja miten sitä voidaan yhdessä jatkokehittää, kuvailee hankekoordinaattori ja ravitsemusterapeutti Kaisa Kähkönen.
Kuntia ei olla haluttu päästää helpolla, vaan tavoitteena on luoda toimivia tapoja tuoda alueellinen ja maakunnallinen tuki kuntien ruokakasvatustoiminnalle.
– Tämä onnistuu, kun ruokakasvatustyö huomioidaan osana laajempaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä niin kunnan kuin maakunnan tasolla, ja ruokakasvatustyön koordinoinnille on olemassa selkeä vastuutaho.
Kuntiin pitäisi luoda yhteistä ymmärrystä siitä, millä tasolla varhaiskasvatusikäisten lasten ruokakasvatus kunnassa on, ja miten sitä voisi jatkokehittää.
Kaisa Kähkönen
Hankekoordinaattori, ravitsemusterapeutti
Ruokakasvatus monessa asiassa mukana
Varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori Titta Kettukangas kertoo, että ruokakasvatuksen kokonaisvaltaisuus on yllättänyt monet.
– Harvoin pysähdytään miettimään miten moneen elämänalueeseen lapsen ruokailu vaikuttaa. Usein ajatellaan, että ruokailu on vain ravinnonsaantia ja nälän poistamista, mutta todellisuudessa ruokailuun sisältyy paljon oppimisen hetkiä, sosiaalisia ulottuvuuksia sekä tottumuksiin ja tapoihin tutustumista.
Toimijoiden yhteisissä keskusteluissa onkin lopulta oltu yhtä mieltä siitä, että lasten ruokakasvatuksen tukeminen tukee myös koko kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.
– Hienoa on myös, että hankkeen tapaamisten myötä päiväkotien henkilöstö on ymmärtänyt, miten suuri rooli heillä on perheiden ruokakasvatuksen tukemisessa. Aiemmin helposti ajateltiin, että se tehtävä kuuluu neuvoloille, mutta varhaiskasvatuksella on tässä todella tärkeä rooli päivittäisten kohtaamisten takia.
Varhaiskasvatuksessa ruoka onkin läsnä lähes jatkuvasti: päivän aikana lapset ruokailevat varsinaisesti kolme kertaa, mutta ruokaan ja siihen liittyvään kulttuuriin tutustutaan muutenkin jatkuvasti esimerkiksi roolileikkien ja eväsretkien kautta.
Oma ruokasuhde voimavaraksi
Jotta lasten ruokasuhteesta muokkautuisi tasapainoinen ja myönteinen, on varhaiskasvatuksen henkilöstön siis ymmärrettävä ja sisäistettävä ruokakasvatuksen kokonaisuus.
– Kasvatushenkilöstöllä ei välttämättä ole aiemmin ollut yhteistä ymmärrystä asiasta, vaan vanhat traditiot ja piintyneet, henkilökohtaisetkin ajatukset häilyvät usein taustalla. Asioita ei välttämättä uskalleta tai osatakaan nähdä uudella tavalla, Kettukangas kertoo.
Kasvatushenkilöstön tulisikin käydä läpi ennen kaikkea omaa ruokasuhdettaan ja olla siitä tietoinen.
– Olemme huomanneet, että oli kyseessä sitten kasvattaja tai kunnan työntekijä, peilataan ruokakasvatusta ja sen periaatteita helposti oman ruokasuhteen kautta. Siksi kaikkien olisi hyvä pysähtyä miettimään, millainen se omalla kohdalla on.
Kettukankaan mukaan tämä on erityisen keskeistä lasten kanssa työskennellessä.
– Kehotamme kasvattajia pohtimaan, miten heidän ruokasuhteensa näkyy heidän työssään – onko se voimavara vai kapeuttaako se ajattelua. Miten suhtaudutaan lapseen, jonka ruokasuhde on täysin erilainen kuin kasvattajan? Miten osataan asettua lapsen asemaan?
Talvian mukaan oman ruokasuhteen läpikäyminen ja sen ymmärtäminen antaa ammatillista vahvuutta. Se tekee kasvattajasta inhimillisemmän ja auttaa ymmärtämään kunkin lapsen vahvuuksia ja haasteita.
– Näin kasvatushenkilöstö voi hyvin olla entistä suurempana tukena niille perheille, joissa ruokakasvatuksen tukea erityisesti tarvitaan.
Oleellista on, että kasvatushenkilöstö ymmärtäisi ja sisäistäisi, mitä ruokakasvatuksen kokonaisuus pitää sisällään.
Titta Kettukangas
Varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori
Ratkaisukeskeinen toiminta
Hankkeessa iloitaan siitä, että useassa kunnassa ruokakasvatus on otettu nyt vakavammin, ja yhteisiin tapaamisiin on saatu myös päättäjiä mukaan. Toiveissa on, että Ruokakunta-hankkeen toimintamalli leviäisi laajemminkin ja tulisi osaksi kuntien käytäntöjä ja palvelusopimuksia.
– Tarjoamme kunnille erilaisia työkaluja tätä varten. Kaikkea ei tarvitse ottaa käyttöön, vaan sieltä voi poimia omaan kuntaan sopivat ratkaisut, Kähkönen kertoo.
Hankkeessa tarjotaan toimintamalleja hyvän ravitsemuksen, ruokailun ja ruokakasvatuksen päämäärien sekä kunnan yhteistyömuotojen kuvaamiseen.
– Selkein tarve kunnissa on ollut yhdessä Maistuva koulu -hankkeen kanssa kehittämällämme ruokailun ja ruokakasvatuksen arviointityökalulla. Sen avulla arvioidaan, missä oman kunnan ruokakasvatuksen ja ruokailun toteutuksessa kussakin yksikössä mennään.
Kähkösen mukaan työkalu on paljastanut suuria eroja kuntien välillä, ja ne kunnat, joissa ruokakasvatukseen on aiemmin panostettu, erottuvat tämän johdosta selkeästi edukseen.
– Onhan tämä yksi kunnan valttikortti: on helppo viestiä, että meillä kuntalaisten hyvinvointia tuetaan jo varhaislapsuudesta lähtien.
Hankkeessa on myös vahva pyrkimys viedä asioita yhdessä eteenpäin. Jos aiemmin kunnissa on kartoitettu lukuja vaikkapa siitä, kuinka moni lapsista jättää kouluruuan syömättä tai kuinka moni lapsi on ylipainoinen, ei hankkeessa jäädä vain tuijottamaan näitä lukuja, vaan pohditaan yhdessä, mitä kunta aikoo konkreettisesti näiden asioiden eteen tehdä.
– Jos kunnassa on vaikkapa erityisen paljon ylipainoisia lapsia, pohdimme yhdessä, mistä se voisi johtua ja miten asian kanssa edetään. Olemme apuna luomassa ruokakasvatuksen indikaattoreita sekä hyvinvointikertomustyöskentelyä ja kirjauksia, Kähkönen luonnehtii.
Toivomme, että tulevaisuudessa lasten ruokasuhteen kehittymistä voidaan tukea entistä yksilöllisemmin.
Sanna Talvia
Kotitaloustieteen yliopistonlehtori
Monta hyvää ruokasuhdetta
Ruokakunta-hankkeessa toivotaan, että kunnissa käydyt yhteiset keskustelut ja annetut työkalut tukevat hyvän ruokasuhteen rakentumista seuraavalle sukupolvelle, sillä se heijastelee kuntalaisten muutakin hyvinvointia ja toimintakykyä.
– Korostamme, ettei ole olemassa vain yhtä oikeaa ruokasuhdetta, vaan monia hyviä. Toivomme, että tulevaisuudessa lapsen varhaisten vuosien aikana hänen ruokasuhteensa eri puolten kehittymistä voidaan tukea entistä yksilöllisemmin.
Lohdullista toki on, että ruokasuhdetta voi muuttaa vielä aikuisenakin, vaikka se silloin onkin haasteellisempaa.
– Lempeä suhtautuminen itseemme ja muidenkin aikuisten ruokasuhteeseen nostaa joka tapauksessa elämänlaatua ja myötätuntoa myöhemmässäkin vaiheessa.