Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Frank Lin, Aarno Dietz.

Frank Lin ja Aarno Dietz.

Kuulonhuolto suojaa myös muistia – kuulo- ja aivotutkijat yhteistyöhön

  • Teksti Ulla Kaltiala | Kuvat Raija Törrönen

– Panostamalla kuulonhuoltoon voidaan myös ehkäistä muistisairauksia, tähdensi professori Aarno Dietz Kuulolaakso-hankkeen ja Aivotutkimusyksikön järjestämässä työpajassa toukokuussa.

Kuulonalenema on erityisesti ikääntyvillä yleinen, mutta usein puutteellisesti hoidettu. Hoitamattomana se lisää muun muassa kaatumisten, masennuksen, sosiaalisen eristäytymisen ja tiedonkäsittelyn heikentymisen riskiä. Toisaalta WHO:n mukaan jokainen kuulonhuoltoon panostettu dollari tuottaa 16 dollarin hyödyn yhteiskunnalle säästyvinä kustannuksina. 

Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamassa kaksivuotisessa Kuulolaakso-hankkeessa Kuopion kampukselle perustetaan soveltavan kuulontutkimuksen laboratorio. Itä-Suomen yliopisto, KYS ja useat yritykset kehittävät laboratorion palveluja yhdessä vastaamaan kuulonhuollon tutkimus- ja kehitystoiminnan tarpeisiin. Tavoitteena on vauhdittaa kuulonhuollon innovaatioiden kehittämistä ja käyttöönottoa potilaiden arjessa. 

Tärkeä osa hanketta on monitieteinen tutkimusyhteistyö, joka ulottuu aina akustiikasta uusiin hoitomuotoihin ja teknologiaan. – Kuulonaleneman taustalla voi olla monia eri tekijöitä, joista ei vielä tiedetä tarpeeksi. Tutkimusta tarvitaan esimerkiksi biologisten, geneettisten ja ympäristötekijöiden osuudesta ja myös tarkempien diagnostisten menetelmien kehittämiseksi, lisäsi Dietz, joka on KYSin aistinelinsairauksien toimintayksikön vastaava ylilääkäri.

Kuulolaakso-hankkeen projektipäällikkö Ville Saari kertoi, että syksyllä yliopiston tiloihin valmistuva kuulontutkimuksen laboratorio mahdollistaa muun muassa kuulon testauksen ja kuulolaitteiden säätämisen erilaisissa realistisissa ääniympäristöissä. – EEG-mittauksilla ja pupillometrialla saadaan tietoa myös aivotoiminnasta ja rasittuneisuudesta testin aikana. 

Hankkeessa kehitetään myös kuulonhuoltoon liittyvää bisnesekosysteemiä ja tuodaan kuuloon liittyvät potilasaineistot tutkijoiden saataville Itä-Suomen biopankkiin. – Lisäksi selvitämme aihepiiriin liittyviä koulutustarpeita.

Ville Saari esitteli Kuulolaakso-hanketta.
Ville Saari esitteli Kuulolaakso-hanketta.
EAKR-logo.