Lääkkeiden uusiokäyttö vaikuttaa lupaavalta verkkokalvorappeumien hoidossa, osoittaa tuore Itä-Suomen yliopiston ja yhdysvaltalaiskumppaneiden Nature Communications -tiedelehdessä julkaistu tutkimus. Kolmen entuudestaan käytössä olevan lääkeaineen yhdistelmä hidasti verkkokalvorappeuman etenemistä.
Lääkkeiden uusiokäytöllä tarkoitetaan olemassa olevien lääkkeiden hyödyntämistä sellaisten sairauksien tai tilojen hoitamiseen, joihin niitä ei alun perin ole kehitetty tai hyväksytty. Nyt julkaistussa tutkimuksessa keskityttiin perinnöllisten verkkokalvorappeumien hoitoon. Perinnölliset verkkokalvorappeumat ovat joukko geneettisiä sairauksia, jotka aiheuttavat verkkokalvon toiminnan heikkenemistä ja johtavat asteittaiseen näön menetykseen. Valtaosa verkkokalvorappeumista on tällä hetkellä lääkehoitojen ulottumattomissa.
Kolmen lääkeaineen yhdistelmä hidasti taudin etenemistä
Tutkijat osoittivat kolmen lääkeaineen yhdistelmähoidon hidastavan merkittävästi taudin etenemistä neljässä eri perinnöllisen verkkokalvorappeuman eläinmallissa. Lääkeyhdistelmään kuuluivat sydän- ja verenpainelääke metoprololi, eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun hoitoon käytetty tamsulosiini sekä jo vähenevässä käytössä oleva Parkinsonin taudin lääke bromokriptiini.
– Lääkkeiden uusiokäytössä niiden alkuperäisellä käyttötarkoituksella ei sinänsä ole merkitystä, vaan lääkkeiden molekyylitason vaikutukset ratkaisevat, toteaa tutkimuksen pääkirjoittaja, neurofarmakologian dosentti Henri Leinonen Itä-Suomen yliopistosta.
Verkkokalvorappeumissa solunsisäisten toisiolähettien, kuten syklisen adenosiinimonofosfaatin ja kalsiumin, uskotaan olevan yliaktiivisia, mikä johtaa taudin pahenemiseen. Metoprololi, tamsulosiini ja bromokriptiini vähentävät näiden toisiolähettien aktiivisuutta kukin oman erillisen reseptorivaikutuksensa kautta.
– Oletuksemme oli, että valitsemiemme lääkkeiden yhteisvaikutuksesta tauti lieventyy. Eläinmalleissa näin kävikin, mutta lääkeyhdistelmän teho ja turvallisuus ihmisillä on toki vielä asia erikseen, ja sen selvittämiseksi tarvitaan kontrolloituja kliinisiä kokeita, Leinonen toteaa.
Huomionarvoista on, ettei yksikään tutkimuksessa käytetyistä lääkeaineista yksinään annosteltuna ollut tehokas hidastamaan verkkokalvorappeuman etenemistä, vaan lääkeaineiden yhdistelmä oli tehon kannalta välttämätön. Leinosen mukaan sama ilmiö saattaa päteä suureen osaan hoitoja vailla olevista sairauksista, ja etenkin monitekijäisten sairauksien tehokas hoito vaatinee usean lääkkeen yhtäaikaista käyttöä.
Lääkkeiden uusiokäytöstä voisi löytyä ratkaisuja etenkin harvinaissairauksien hoitoon
Harvinaissairaudet, kuten perinnölliset verkkokalvorappeumat, ovat taloudellisista syistä perinteisen lääketeollisuuden kiinnostuksen kohteena ani harvoin. Lääkkeiden uusiokäyttö, jota tutkitaan etenkin yliopistomaailmassa, on kuitenkin lupaava keino löytää ratkaisuja hoitoa vailla oleviin harvinaissairauksiin.
Lääkkeiden uusiokäytön tärkeimpinä etuina voidaan pitää lyhyempää lääkekehitysaikaa ja alempia lääkekehityskustannuksia. Koska uusiokäytettävät lääkkeet ovat jo läpikäyneet useita pakollisia turvallisuustestauksia ja kliinisten kokeiden varhaisia vaiheita, on niiden markkinoille pääsy huomattavasti nopeampaa ja halvempaa kuin täysin uusien lääkkeiden. Myös lääketurvallisuus on tärkeä näkökohta, sillä uusiokäytettävien lääkkeiden suhteellinen turvallisuus täysin uuteen kemikaaliin nähden vähentää riskejä ja epävarmuutta, mitä usein pidetään lääkekehitysprosessin kriittisimpänä kohtana.
Tutkimusartikkeli:
Leinonen, H., Zhang, J., Occelli, L.M. et al. A combination treatment based on drug repurposing demonstrates mutation-agnostic efficacy in pre-clinical retinopathy models. Nat Commun 15, 5943 (2024). https://doi.org/10.1038/s41467-024-50033-5
