Lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Väitöstilaisuus on Jyväskylässä ja sitä voi seurata myös verkossa.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Gynekologisessa laskeumassa lantionpohjan tukirakenteiden pettäminen johtaa yhden tai useamman emättimen osan laskeutumiseen pois normaalilta paikaltaan. Tämä tila koskettaa suurta osaa lisääntymisikäisistä naisista, ja joka kahdeksas suomalainen nainen päätyy sen vuoksi leikkaushoitoon. Merkittävimmät riskitekijät ovat synnytykset, perinnöllinen alttius ja ikääntyminen.
Yleisin laskeuman aiheuttama oire on häiritsevä emätinpullistuma. Lisäksi suurin osa laskeumapotilaista kärsii virtsarakon ja suolen toimintaan sekä seksuaalitoimintoihin liittyvistä oireista. Laskeuman ja rakko- sekä suolioireiden väliset syy-seuraussuhteet ovat kuitenkin edelleen epäselviä. Nämä oireet ovat yleisiä myös henkilöillä, joilla ei ole laskeumaa, ja ne korreloivat heikosti laskeuman sijainnin ja vaikeusasteen kanssa, eli samanlaiseen laskeumaan voi eri naisilla liittyä hyvin erilainen oirekuva. Sen lisäksi laskeumaleikkauksen jälkeen oireet paranevat vaihtelevasti, vaikka laskeuma korjautuisikin hyvin. Tämä epäselvyys vaikuttaa hoitokäytäntöihin, jotka vaihtelevat laajasti lääkehoidoista, fysioterapiasta tai suolen huuhteluhoidoista kirurgisiin toimenpiteisiin.
Väitöstutkimuksessani tarkastelin gynekologisen laskeuman ja yliaktiivisen virtsarakon, ponnistusvirtsankarkailun, ulostamisvaikeuden sekä ulosteenkarkailun välisiä suhteita. Tavoitteenani oli myös tuoda käyttöön työkaluja laskeuman kirurgisen hoidon vaikutusten arviointiin.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Lähes jokainen laskeumaleikkaukseen tullut nainen kertoi rakko- tai suolioireista, jotka olivat usein samanaikaisia. Vaikka laskeumakirurgia yleisesti paransi kaikkia näitä oireita, 16–37 prosenttia naisista, joilla oireet olivat lähtötilanteessa vähintään kohtalaisesti häiritseviä, koki ne edelleen vähintään kohtalaisesti häiritseviksi kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen. Niin kutsuttuja de novo -oireita eli leikkauksen jälkeen uutena ilmaantuvia oireita esiintyi, mutta vaikea-asteisena onneksi vain 1–2 prosentilla naisista.
Yliaktiivisen virtsarakon oireet olivat yleisiä, ja ne parantuivat usein leikkauksen jälkeen, etenkin emättimen etuseinämän ja emättimen huipun laskeumassa. Ponnistusvirtsankarkailun esiintyvyys ennen leikkausta ja muutokset leikkauksen jälkeen olivat lähes riippumattomia laskeuman sijainnista ja asteesta. Karkailun vaikea-asteisuus ennusti oireen jatkumista leikkauksen jälkeen, ja korkea ikä lisäsi de novo -oireen riskiä. Ulostamisvaikeus liittyi emättimen takaseinämän laskeumaan, jonka korjaaminen myös lievitti oireita eniten. Ulosteenkarkailu sen sijaan ei näyttänyt liittyvän yhtä vahvasti takaseinämän laskeumaan.
Yhdessä osatyössä tutkittiin lantionpohjan oireiden vaikeusasteen arvioinnissa käytettyjä PFDI-20- ja POPDI-6-kyselyjä selvittämällä, minkä suuruisen muutoksen kyselyn pistemäärissä potilaat huomaavat hyötynä elämänlaadussaan. PFDI-20-kyselyssä hoitopäätöksen kannalta merkitystä oli vähintään 23 pisteen muutoksella. Toisin sanoen jos jokin hoito tuottaa keskimäärin alle 23 pisteen hyödyn, hyöty on niin vähäinen, etteivät potilaat huomaa sitä päivittäisessä elämässään. Lisäksi määritettiin kynnysarvo pistemäärälle, jonka saavuttaminen viittaa siihen, että potilaat kokevat hoidon jälkeisen oiretilanteensa riittävän hyväksi. PFDI-20-kyselyssä tämä kynnysarvo oli enintään 60 oirepistettä.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Tulokset syventävät ymmärrystämme laskeumasta ja sen vaikutuksista oireisiin, mikä puolestaan tukee leikkausta edeltävää potilasneuvontaa ja auttaa asettamaan realistisia hoitotavoitteita. Laskeumaoireet eivät lähes koskaan ole henkeä uhkaavia – hoidon tavoite on elämänlaadun parantaminen. Leikkauksiin liittyy aina pieni mahdollisuus komplikaatioihin, ja laskeuma voi myös uusiutua leikkauksen jälkeen. Siksi potilaiden on leikkaushoitoa harkitessaan ensiarvoisen tärkeää olla tietoisia sen odotettavissa olevista vaikutuksista oireisiinsa. Hoitavan henkilökunnan on muistettava huomioida, että lantionpohjan toimintaan liittyvien oireiden taustasyyt ovat moninaisia, eivätkä oireet aina selity laskeumalla.
Jatkossa tarvitaan lisää tutkimusnäyttöä ohjaamaan optimaalisen laskeumaleikkausmenetelmän valintaa. Tutkimuksessani määritetyt PFDI-20- ja POPDI-6-kynnysarvot helpottavat eri laskeumaleikkausmenetelmiä vertailevien tutkimustulosten tulkintaa.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Tutkimukseni on osa kansallisen Gynekologisen Kirurgian Seuran GKS:n organisoimaa FINPOP-seurantatutkimusta. Tutkimukseen rekrytoitiin vuoden 2015 aikana laskeuman vuoksi leikattavia potilaita. Laskeumakirurgiaa tehtiin Suomessa 45 sairaalassa, joista 41 oli mukana tutkimuksessa. Aineisto käsittää 3535 laskeumaleikkausta eli 83 prosenttia vuoden 2015 laskeumaleikkauksista. Tutkimuksissa hyödynnettiin kirurgien ja potilaiden täyttämiä kyselylomakkeita sekä THL:n Hilmo-rekisteriä. Seurantatuloksia tarkasteltiin kahteen vuoteen saakka leikkauksen jälkeen.
FINPOP-tutkimuksessa luotiin vastuulääkäriverkosto kaikkiin tutkimukseen osallistuviin sairaaloihin, mikä mahdollisti laajan tiedonkeruun. Tutkimuksen laajuus on kansainvälisestikin poikkeuksellinen. Laskeumakirurgian pitkäaikaistutkimukset ovat harvinaisia. Väitöskirjatyöni jälkeisiä jatkojulkaisuja tehdään FINPOP-tutkimuksen 5- ja 10-vuotisseurantatuloksista.
Tutkimusta tukivat taloudellisesti GKS, Suomen Kulttuurirahasto ja Suomen Lääketieteen Säätiö. Tutkimukseen saatiin myös Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen valtion tutkimusrahoitusta.
Lääketieteen lisensiaatti Päivi Karjalaisen väitöskirja Pelvic floor symptoms in women undergoing pelvic organ prolapse surgery (Lantionpohjan toimintaan liittyvät oireet laskeuman vuoksi leikattavilla naisilla) tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Tomi Mikkola Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Anna-Maija Tolppanen Itä-Suomen yliopistosta.
