Luonto on Suomen matkailun tärkein vetovoimatekijä, mutta pienet luontomatkailuyritykset ovat usein riippuvaisia metsistä, vesistöistä ja maisemista, joita ne eivät itse omista tai hallitse. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan yritykset pyrkivät turvaamaan toimintansa erityisesti paikallistuntemuksen, yhteistyöverkostojen ja ympäristönhoidon avulla.
Tourism Management -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, miten pienet luontomatkailuyritykset tunnistavat luonnonvaroihin ja ekosysteemipalveluihin liittyviä epävarmuuksia sekä millä keinoilla ne pyrkivät varmistamaan toimintansa jatkuvuuden. Tutkimuksessa haastateltiin 25 mikro- ja pienyrityksen edustajaa Pohjois-Karjalan ja Saaristomeren biosfäärialueilla.
Avohakkuut, sinilevä ja ilmastonmuutos keskeisiä riskejä
Tutkimuksen mukaan luontomatkailuyritysten keskeisiä paikallisia riskejä ovat muun muassa avohakkuut, yksipuolinen metsänkäsittely, muiden luonnonvarojen käyttäjien toiminta sekä matkailun kasvun aiheuttama eroosio ja ruuhkautuminen. Laajemmista ympäristömuutoksista esiin nousivat erityisesti vesistöjen rehevöityminen ja ilmastonmuutos. Saaristomerellä sinileväkukinnat osuvat usein matkailun vilkkaimpaan sesonkiin, ja talviaktiviteetteja tarjoavat yritykset kertoivat lumi- ja jääolosuhteiden muuttuneen aiempaa vaikeammin ennustettaviksi.
– Matkailussa luonto nähdään usein kilpailuetuna, jonka olemassaolo otetaan itsestäänselvyytenä. Yksittäinen yritys voi kuitenkin olla täysin riippuvainen tietystä metsästä, vesistöstä tai eläinkannasta. Jos juuri tämä resurssi heikkenee, seuraukset voivat olla yritykselle merkittäviä, vaikka alueen matkailu kokonaisuudessaan jatkaisi kasvuaan, väitöskirjatutkija Pinja Leino kertoo.
Paikkaan sidottu osaaminen keskeinen voimavara
Tutkimuksessa tunnistettiin kuusi strategista lähestymistapaa, joilla yritykset vastaavat epävarmuuksiin. Ne liittyvät resurssipohjan turvaamiseen, ekologisten rajojen puitteissa toimimiseen sekä toimintaan hallitsemattoman epävarmuuden keskellä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi pitkäaikaisia käyttöoikeuksia, yhteistyötä maanomistajien kanssa, reittien muuttamista, uusien tuotteiden kehittämistä tai ympäristönhoitotoimia.
Strategioiden ytimessä on paikkaan sidottu osaaminen: paikallinen tieto luonnosta, alueen toimijoista, ekologisista olosuhteista ja käytännöistä. Sen avulla yritykset voivat ylläpitää pääsyä resursseihin, jotka ovat niiden liikevoiminnalle välttämättömiä, mutta usein muiden omistuksessa tai yhteiskäytössä.
– Luontomatkailuyritysten kilpailukyky ei perustu pelkästään resurssien omistamiseen. Yhtä tärkeää on kyky rakentaa yhteistyösuhteita, tunnistaa ympäristön muutoksia ja ylläpitää pääsyä liiketoiminnalle keskeisiin luontoresursseihin, Leino toteaa.
Tutkimus korostaa myös, että luontomatkailuyritykset tulisi nähdä paitsi luonnon käyttäjinä myös ympäristönhoidon kumppaneina. Haastatellut yritykset osallistuivat esimerkiksi vieraslajien torjuntaan, perinneympäristöjen hoitoon ja kosteikkojen ennallistamiseen.
Tutkijoiden mukaan luontomatkailun toimintaedellytykset tulisi huomioida nykyistä vahvemmin alueellisessa maankäytön suunnittelussa. Metsätaloutta, kaivostoimintaa, infrastruktuuria ja vesistöjä koskevat päätökset vaikuttavat suoraan matkailun toimintaedellytyksiin.
– Luontomatkailuyritysten menestys ei riipu ainoastaan niiden omista päätöksistä, vaan myös siitä, millaisena ympäröivä luonto säilyy ja millaisia mahdollisuuksia yrityksillä on osallistua sitä koskevaan päätöksentekoon, Leino sanoo.
Tutkimusartikkeli:
Leino, P., Konu, H., & Sorakunnas, E. (2026). Natural resource management strategies of nature-based tourism firms. Tourism Management, 119, 105554. https://doi.org/10.1016/j.tourman.2026.105554.
