Uusi työelämäprofessori vahvistaa eurooppalaisen yritysoikeuden ja kestävyyden yhteyksiä.
OTT Michael Ristaniemi on aloittanut syyskuun alussa Itä-Suomen yliopiston oikeustieteen laitoksella työelämäprofessorina. Ristaniemen tehtävä keskittyy eurooppalaiseen yritysoikeuteen, erityisesti kestävyyden ja yritystoiminnan rajapintaan.
– On suuri kunnia tulla kutsutuksi työelämäprofessoriksi. Tavoitteenani on tutkimuksessa tuoda erityisesti EU-yritysjuridiikan ja elinkeinoelämän näkökulmaa niin, että tutkimustyö saataisiin mahdollisimman vaikuttavaksi. Itä-Suomen oikeustieteen laitoksen korkeatasoinen tekeminen ilmasto-, energia- ja ympäristöoikeudessa sekä hiljattain muodostuneessa kestävyysoikeudessa antavat vahvan pohjan monipuoliseen ja vaikuttavaan työhön. Olen iloinen siitä, että voin olla mukana tutkimusryhmässä, joka pyrkii osaltaan vastaamaan aikamme kestävyyshaasteisiin.
Ristaniemellä on monipuolinen kokemus yritystoiminnan ja kestävyyden rajapinnasta ja sen sääntelystä niin teollisuudesta kuin EU-tason lainvalmistelusta. Työelämäprofessuuri on osa-aikainen ja päätoimenaan Ristaniemi jatkaa Euroopan komission pysyvänä virkamiehenä Brysselissä.
– Yritykset toimivat osana yhteiskuntaa ja siten ne ovat yhteiskunnallisia toimijoita. Yritysvastuussa kyse on tämän roolin tunnistamisesta ja siihen reagoimisesta. Tutkijana olen kiinnostunut siitä, millaista yritystoiminnan vuorovaikutus muiden yhteiskunnan tasojen kanssa on ja millaisia ovat sen ulkoisvaikutukset, myös toiminnan positiivinen arvonluonti. Erityisesti kiinnostavaa on yritysvastuun lisääntyvä sääntely ja sen rooli ohjausvälineenä.
Vahva tausta yritysoikeuden ja kestävän kehityksen työtehtävissä
Työelämäprofessuuri täydentää Itä-Suomen yliopiston vahvaa osaamista eri oikeudenaloja yhdistävässä kestävyysoikeudessa. Ristaniemi osallistuu Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman RELIEF-tutkimushankkeen (Resilience of complex legal systems in sustainability transformation) edistämiseen sekä EU-yritysoikeuden ja kestävyysoikeuden yhteyksien rakentamiseen oikeustieteellisessä tutkimuksessa.
– Ristaniemi vahvistaa merkittävästi Itä-Suomen yliopiston kestävyysoikeuden osaamista kilpailuoikeuden ja muiden Euroopan unionin yritysoikeuden osa-alueilla. Lisäksi työelämäprofessuuri tukee merkittävällä tavalla RELIEF-hankkeen toteutusta kestävän kehityksen ja yritysoikeuden risteyksissä, ympäristöoikeuden professori ja RELIEF-hankkeen johtaja Niko Soininen iloitsee.
Ristaniemi on työurallaan toiminut teollisuudessa Metsä Groupin kestävän kehityksen johtajana vuosina 2019–2021 ja sitä ennen soveltanut yritysjuridiikkaa monipuolisesti yritysjuristin tehtävissä vuosina 2011–2019. Hän on myös yhdessä Anne Vanhalan kanssa toimittanut Suomen ensimmäisen yritysvastuun oikeudellistumista käsittelevän teoksen Yritysvastuu & oikeus ja ollut perustamassa Yritysvastuuoikeuden yhdistystä. Vuonna 2020 hänet valittiin Talouselämä-lehden suomalaisen liike-elämän lupauksia listanneelle liike-elämän 35 alle 35-vuotiasta -listalle.
Opiskelijoiden sparrausta yritysjuridiikassa ja eurooppaoikeudessa
Ristaniemen työelämäprofessuuri vahvistaa myös kauppaoikeuden ja eurooppaoikeuden opetusta sekä työelämälähtöistä opetusta Itä-Suomen yliopistossa. Ristaniemi on väitellyt kilpailuoikeudesta Turun yliopistosta. Siellä hän on työnsä ohessa vapaaehtoisena alumnina kehitellyt ja koordinoinut useita valinnaisia, käytännönläheisiä kursseja kilpailuoikeudesta, kaupallisten sopimusten neuvottelusta ja start-up-yrityksille relevantista juridiikasta ja sen osana osallistanut useita alumneja.
– Mielelläni jatkan opetustoimintaa, jossa pyrin ennen kaikkea altistamaan ja innostamaan opiskelijoita yritysjuridiikan ja EU-oikeuden teemoihin. Toivoisinkin erityisesti opiskelijoilta yhteydenottoja mahdollisista ideoista. Alumnivetoiset valinnaiset kurssit ovat kokemukseni mukaan harvinaisia win-win-tilanteita.
Ristaniemi myös toivoo voivansa tuoda EU-uria näkyvämmäksi opiskelijoille ja muutenkin auttaa siltojen rakentamisessa Euroopan unionin ja yliopiston välille. Tänä vuonna vietetään Suomen EU-taipaleen 30. juhlavuotta ja lähivuosina tuntuva osa suomalaisista EU-virkamiehistä on suuntaamassa eläkkeelle.
– Monilla oikeustieteen laitoksen tutkijoista on hyvä tuntuma EU:hun ja sen toimijoihin, mutta opiskelijoilla se taitaa olla etäisempi. Suomalaisten juristien EU-osaamista paitsi tarvitaan, niin se voi myös tarjota erittäin antoisia työtehtäviä ja elämänkokemuksia.
Lisätietoja:
Työelämäprofessori Michael Ristaniemi, michael.ristaniemi(at)uef.fi
Professori Niko Soininen, puh. 050 437 6342, niko.soininen(at)uef.fi