Elämme aikaa, jossa vanhan maailmanjärjestyksen lainalaisuudet eivät enää päde. Kansainväliset liittoumat muovautuvat uudelleen, poliittiset painopisteet vaihtuvat, ja vakaimmatkin rakenteet horjuvat. Myös ilmastonmuutos ja luontokato asettavat ihmiskunnan uusien haasteiden eteen. Uudet kehityskulut heijastuvat myös perinteisesti vakaana ja turvallisena pidetylle pohjoismaiselle maaseudulle Islannista Ilomantsiin. Sotilaallinen varautuminen näkyy arjessa aiempaa vahvemmin, samoin vihreä siirtymä tuulipuistoineen ja ennallistamishankkeineen. Uudet trendit tuovat työtä ja toimeentuloa, mutta myös haastavat ja purkavat vanhoja rakenteita. Muutoksen hetkillä sekä epävarmuus että mahdollisuudet kasvavat.
Myöskään maaseudun perinteiset haasteet eivät ole kadonneet. Monin paikoin kylät hiljenevät väestön ikääntyessä ja vähentyessä, ja palvelu- ja tieverkot heikkenevät.
Toisaalta vastakkaisiakin kehityssuuntia on havaittavissa. Etätyö on vakiintunut osaksi arkea ja tuonut maaseudulle uusia asukkaita. Maaseudulla syntyy uutta yritystoimintaa ja uusia tapoja järjestää palveluita, ja elämä mukautuu muutokseen. Joidenkin arvioiden mukaan maaseutu voi osoittautua tulevaisuudessa korvaamattomaksi voimaraksi, kun luonnonvarojen ylikulutukseen perustuva kaupungistuminen muuttuu yhä kestämättömämmäksi kehityskuluksi.
Näistä ja monista muista maaseudun kysymyksistä keskustellaan pohjoismaisessa Nordic Ruralities -tutkijatapaamisessa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella 19.–21.5.2026. Paikalle saapuu yli sata maaseutuasioiden asiantuntijaa Suomesta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Islannista, Saksasta ja Virosta. Tapaamisen pääpuhujia ovat professorit Ulla Higdem, Stefan Hrafn Jonsson sekä Jussi P. Laine. Heidän esityksensä käsittelevät asukkaitaan menettävien maaseutuyhteisöjen kehittämistä, julkisten terveyspalveluiden uudelleen organisoimista sekä turvallisuuspoliittisen muutoksen vaikutuksia Pohjoismaissa.
Tapaamisen aikana kokoontuu 12 työryhmää, ja ohjelmaan sisältyy yli 70 työryhmäesitystä. Teemat ulottuvat maaseudun nuorista luonnonvarojen käyttöön ja innovaatiotoimintaan.
Tutkijatapaamisen järjestävät yhteistyössä poliittisesti sitoutumaton Maaseudun uusi aika -yhdistys (MUA ry), Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitos sekä historia- ja maantieteiden laitos. MUA ry edistää suomalaista maaseutututkimusta sekä tutkimuksen ja kehittämisen välistä vuoropuhelua.
Tapahtuman tarkempi ohjelma ja työryhmiä esittelevä abstraktikirja löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta: https://www.mua.fi/nordicruralities2026/
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita tapahtumaan seuraamaan keskusteluja sekä haastattelemaan asiantuntijoita. Autamme mielellämme myös haastattelujen sopimisessa etukäteen.
Lisätietoja:
Tapahtuman järjestelyistä vastaavat MUA ry:n hallituksen jäsenet:
Puheenjohtaja Aapo Jumppanen, aapo.jumppanen(at)helsinki.fi puh. 050 415 1152
Varapuheenjohtaja Ella Mustakangas, ella.mustakangas(at)luke.fi, puh. 029 532 2832
Hallituksen jäsen Mari Kattilakoski, mari.kattilakoski(at)uef.fi, puh. 050 449 4896