Metsätieteiden alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnassa. Tilaisuutta voi seurata Joensuun kampuksella.
Lehtialaindeksi (LAI), joka määritellään kaksipuoleisen lehtipinta-alan puolikkaana pinta-alayksikköä kohden, on keskeinen muuttuja metsän latvuskerroksen rakenteen kuvaamisessa. Se on tärkeä syöte moniin biosfääri-ilmakehämalleihin sekä merkittävä biodiversiteetin indikaattori. Ajallisesti ja paikallisesti tarkkoja, laaja-alaisia LAI-karttoja tarvitaan monissa sovelluksissa, mutta LAI:n mittaaminen maastossa on työlästä ja aikaa vievää erityisesti suurilla alueilla.
Tässä väitöskirjassa tutkin mahdollisuuksia arvioida LAI:ta suurilla alueilla lentolaserkeilausaineistojen avulla. Vertasin erilaisia laserkeilauspohjaisia latvuspeittoindeksejä verrattiin ensin maastossa mitattuihin pystysuuntaisiin latvusaukkoisosuuksiin. Kaikista kaiusta laskettu peittävyysindeksi oli vähiten harhainen, mikä teki siitä sopivan semifysikaaliseen mallinnukseen.
Tutkin myös laserkeilausaineistosta laskettujen polaarimuunnosten hyödyllisyyttä selittäjinä empiirisessä mallinnuksessa, ja ne osoittautuivat hyödyllisiksi parantaen mallien tarkkuutta. Lisäksi arvioin sekä empiiristen että semifysikaalisten mallinnusmenetelmien suorituskykyä LAI:n arvioinnissa alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Vaikka empiiriset LAI-mallit saavuttivat hieman paremman tarkkuuden, semifysikaalinen malli oli paremmin siirrettävissä eri alueiden välillä. Valtakunnallisen LAI-mallin tarkkuutta voitaisiin edelleen parantaa hyödyntämällä paikallisia koealoja mallin kalibroinnissa.
Lopuksi ehdotan pelillistettyä menetelmää LAI-tiedon keräämiseksi. Pelillistämisen avulla kerätyistä mittauksista voi kehittyä arvokas tietolähde valtakunnallisten LAI-mallien validointiin ja kalibrointiin.
MSc Shaohui Zhangin metsätieteiden alaan kuuluva väitöskirja Large-scale estimation of boreal forest leaf area index with airborne laser scanning data tarkastetaan luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnassa, Joensuun kampuksella. Vastaväittäjänä toimii Research Professor Svein Solberg, Norwegian Institute of Bioeconomy Research (NIBIO), Norja, ja kustoksena professori Lauri Korhonen, Itä-Suomen yliopisto. Tilaisuuden kieli on englanti.