Papin ja kanttorin työ uuvuttaa ja pusertaa yhä useammin tyhjiin. Työn kuormittavuus lisääntyi erityisesti koronapandemian aikana. Vaikka valtaosa papeista ja kanttoreista kokee edelleen olevansa tyytyväinen työhönsä, hyvinvointi työssä on heikentynyt monin eri tavoin mitattuna. Myös kokemus oman työn tärkeydestä on heikentynyt. Työn kuormittavuuden lisääntymisestä huolimatta valtaosa papeista ja kanttoreista kokee vahvaa työn imua.
Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta Kutsumus pandemian puristuksessa: Pappien, teologien ja kanttorien suhde työhön, työhyvinvointi ja suhtautuminen ajankohtaisiin kysymyksiin AKI-liittojen jäsentutkimuksessa 2022. Tutkimuksen on tehnyt Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä.
Aivan lopussa olevien ja itsensä tyhjiin puserretuksi kokevien osuus lisääntynyt
Papeista kolme viidestä ja kanttoreista puolet koki korona-ajan lisänneen oman työn kuormittavuutta. Erityisesti naiset ja esihenkilöinä toimivat kokivat kuormituksen lisääntyneen. Myös työssä uupuminen ja kyynisyys lisääntyivät pandemiavuosien aikana. Vastanneista erityisesti niiden osuus kasvoi, jotka kokevat olevansa aivan lopussa ja henkisesti tyhjiin puserrettuja. Toisaalta löytyi niitäkin, jotka kokivat työn kuormittavuuden helpottaneen koronan aikana.
– Muutokset ovat kuitenkin monelta osin huolestuttavia: papeilla esimerkiksi itsensä tyhjiin puserretuiksi tuntevien osuus on kolminkertaistunut ja kanttoreilla kaksinkertaistunut. Samaan aikaan kokemus oman työn tärkeydestä on heikentynyt, Tervo-Niemelä kertoo.
Kun vuonna 1998 ja 2006 vain joka kymmenes pappi koki viikoittain olevansa työssään henkisesti tyhjiin puserrettu ja vuonna 2018 joka viides, vuonna 2022 näin kokevia oli peräti joka kolmas. Myös kanttoreilla tyhjiin puserretuksi kokevien osuus on kasvanut, ja suurin muutos on tapahtunut nimenomaan pandemian aikana.
– Työhyvinvoinnin heikentyminen näkyy pappien kohdalla myös heikentyneenä mahdollisuutena vaikuttaa omaan työmäärään ja vapaapäivien pitämiseen. Joka kolmannella oli vaikeuksia jaksaa työmääränsä kanssa, kun ennen pandemiaa näin oli vain joka viidennellä.
Eniten haasteita työmäärän kanssa jaksamisen kanssa oli kirkkoherroilla. Erityisesti itsenäiseen työhön ja työhön valmistautumiseen ja työyhteisön sisäisiin kokouksiin käytetyn ajan arvioitiin lisääntyneen pandemia-aikana.
Vaikka valtaosa papeista ja kanttoreista kokee edelleen olevansa tyytyväinen työhönsä, hyvinvointi työssä on heikentynyt monin eri tavoin mitattuna.
Korona-aika aiheutti rajuja muutoksia pappien identiteettiin
Korona-aika näyttää tulosten perusteella myös heikentäneen pappien ja kanttorien kokemusta seurakuntatyön tärkeydestä. Yhä harvempi pitää sanan julistamista, jumalanpalvelusta, Raamatun lukemista ja opettamista, sielunhoitoa, kirkollisia toimituksia tai ihmisten auttamista enää erittäin tärkeänä.
Muutokset erityisesti pappien näkemyksissä ovat hyvin suuria. Ne antavat viitteitä siitä, että pappien ammatillinen identiteetti ja suhde omaan työhön ovat pandemian aikana kokeneet rajuja muutoksia.
– Kirkon ihmisten kohtaamiseen keskittyvä työ muuttui kokoontumisrajoitusten pakottamana niin paljon, että se näyttää saaneen osan papeista myös kyseenalaistamaan oman työnsä tärkeyttä, Tervo-Niemelä arvioi.
Tutkimus nostaakin vahvan tarpeen paneutua sekä pappisidentiteetin ja työhyvinvoinnin kehittämiseen sekä niiden taustalla olevien tekijöiden syvällisempään tutkimukseen pappien, kanttorien ja teologien keskuudessa.
Usko ja kutsumus voimavaroja työssä, niitä tärkeänä pitävien osuus kuitenkin vähentynyt
Tutkimuksen tulokset osoittavat papin ja kanttorin omalla uskonelämällä olevan tärkeä rooli työssä jaksamisen tukena. Valtaosalle papeista (94 prosenttia), kanttoreista (79 prosenttia) ja teologeista (60 prosenttia) usko on erittäin tai melko tärkeä osa elämää. Kuitenkin nimenomaan erittäin tärkeänä uskoa pitävien osuus on vähentynyt sekä pappien että kanttorien keskuudessa. Erityisesti nuorille kanttoreille usko on harvemmin erittäin tärkeä. Myös kokemus Jumalalta saadusta kutsumuksesta työhön on vähentynyt ja vastaavasti niiden osuus, jotka tekevät työtään ensi sijassa toimeentulon takia on lisääntynyt erityisesti kanttoreiden keskuudessa.
– Uskon merkityksessä ja kutsumuskokemuksessa tapahtuneet muutokset ovat huomionarvoisia kirkon työntekijän työhyvinvoinnin näkökulmasta. Kutsumus, työntekijän oma usko ja omalla ajalla tapahtuva hartaudenharjoitus on papeille ja kanttoreille keskeinen työhyvinvoinnin lähde. Vähäinen oma hartaudenharjoitus on yhteydessä työssä kyynistymiseen. Kutsumus ei kuitenkaan tutkimuksen perusteella yksin riitä, vaan tarvitsee tuekseen myös muita tekijöitä.
Liiallinen työmäärä suhteessa jaksamiseen sekä esihenkilöiltä ja muulta työyhteisöltä saatavan tuen puute ovat keskeisiä uupumuksen taustalla olevia syitä. Myös palaute työstä ja työn merkityksellisyyden kokemuksen saaminen työstä ovat tärkeitä papin ja kanttorin työssä jaksamisen kannalta.
AKI-liittojen jäsentutkimuksissa on tarkasteltu Suomen kirkon pappisliiton, Suomen Kanttori-urkuriliiton ja Suomen teologiliiton jäsenten teologien työhön liittyviä kysymyksiä. Jäsentutkimuksen pitkä historia mahdollistaa useissa kysymyksissä muutoksen seuraamisen pitkältä aikaväliltä. Pappien osalta tutkimusta on tehty neljän vuoden välein vuodesta 1998 lähtien ja kanttorien osalta vuodesta 2006 lähtien. Vuoden 2022 kyselyyn vastasi 721 henkeä, joista 174 Kanttori-urkuriliiton jäsentä, 507 Suomen kirkon pappisliiton jäsentä sekä 31 Suomen teologiliiton jäsentä. Vastausprosentti oli 24.
