Pienten vesivoimaloiden lakkauttaminen on vakiintumassa suomalaisen virtavesipolitiikan keinovalikoimaan. Kolmannes Suomen vesivoimalaitoksista on alle yhden megawatin minivoimaloita, joiden yhteenlaskettu osuus maan vesivoiman tehosta on vain prosentti. Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa on selvitetty syitä siihen, miksi pienten voimalapatojen purkuhankkeet ovat johtaneet erilaisiin lopputuloksiin.
Pienten voimalapatojen poistamisen katsotaan parantavan tehokkaimmin vaelluskalojen ja virtavesien olosuhteita. Vaelluskalakantojen parantaminen virtavesiä vapauttamalla on laajasti hyväksytty tavoite, jota maan viimeaikaiset hallituksetkin ovat pyrkineet edistämään. Ristiriitoja alkaa syntyä vasta kun tavoitetta aletaan siirtää ja muokata paikallistason käytännöiksi.
Näitä paikallisia hankkeita ovat analysoineet Itä-Suomen yliopiston professorit Jarmo Kortelainen ja Pertti Rannikko Politiikka-lehdessä julkaistussa tuoreessa tutkimuksessaan. He ovat selvittäneet syitä siihen, miksi Kiteen Puhoksen, Nurmeksen Louhikosken ja Heinäveden Palokin voimalaitosten purkuhankkeet ovat johtaneet hyvin erilaisiin prosesseihin ja tuloksiin.
– Pienten voimaloiden purkukeskustelut kuvaavat hyvin sitä, miten virtavesipolitiikan tavoitteet ja käytännöt muuntuvat liikkuessaan aluetasolta ja paikasta toiseen, professori Kortelainen toteaa.
Euroopan unionin tasolla painottuu vahvasti yleisen luontokadon ehkäiseminen, suomalaisessa virtavesipolitiikassa luonnonvaraisten vaelluskalakantojen palauttaminen ja paikallisella tasolla matkailun ja vapaa-ajan kalastuksen edistäminen. Erilaisista tavoitteista huolimatta voivat kunnat, matkailuyrittäjät, vapaa-ajan kalastajat ja luonnonsuojelijat ajaa yhdessä voimalan sulkemista.
Vaikka tutkituilla voimalaitoksilla onkin sama omistaja, Pohjois-Karjalan Sähkö, poikkeavat purkuhankkeet merkittävästi toisistaan. Tutkijat painottavat, että voimalan pienuuskaan ei välttämättä tee virtaveden vapauttamisesta helppoa. Tämän osoitti Puhoksen tapaus, jossa teknologian pettämisen aiheuttama kiire ja yläpuolisen järvenpinnan säätelyvelvoite tyrehdyttivät aluillaan olleet purkuneuvottelut. Sen sijaan Louhikoskella yhtiön oli helppo tehdä imagoa parantava purkupäätös. Säännöstelyaltaan puuttuessa erämaajoen rantamilla ei ilmennyt veden pinnan laskusta aiheutuvaa paikallista vastustusta.
Monien koskisotien Palokissa prosessi on vielä kesken. Puhosta ja Louhikoskea hieman suuremman voimalan taloudellinen merkitys on yhtiölle huomattava, mikä on tähän asti estänyt konkreettiset purkusuunnitelmat. Tilanne on ehkä muuttumassa, kun asia on saatu nostettua valtakunnan politiikan tasolle. Nykyisessä hallitusohjelmassa Palokin koskien vapauttamiselle on kohdistettu 20 miljoonan euron varaus.
– Luonnon ennallistaminen ja palauttaminen on noussut luontopolitiikan uudeksi tavoitteeksi perinteisen luonnonsuojelun rinnalle, korostaa emeritusprofessori Rannikko.
Enää poliitikot eivät kiistele suojeluohjelmista vaan ennallistamista koskevista asetuksista ja säädöksistä. Samalla vesipolitiikan painopiste on liikkumassa suuremmista järvistä pien- ja virtavesiin.
Tutkimusartikkeli:
Jarmo Kortelainen, Pertti Rannikko. Virtavesipolitiikan liikkuminen ja kääntäminen käytännöiksi. Pienten voimalapatojen purkuhankkeet. Politiikka, Vol 65 Nro 2 (2023). https://doi.org/10.37452/politiikka.126197
Lisätietoja:
Professori Jarmo Kortelainen, jarmo.kortelainen(at)uef.fi, p. 050 301 9359
Emeritusprofessori Pertti Rannikko, pertti.rannikko(at)uef.fi, p. 013 717 422