Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tekstitarroja lasiseinässä.

Pohjois-Savon rahasto myönsi apurahoja tutkijoille

Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahastosta myönnettiin tänä keväänä yli 580 000 euroa apurahoja Itä-Suomen yliopiston tutkijoille. Tiedot apurahansaajista julkistettiin 10. toukokuuta. Lista apurahansaajista ja tutkimushankkeista alla.

  • Luonnont. maisteri Will Lumi Bosch-Vuononen polven toiminnan laskennallisesta mallintamisesta polven nivelrikkoa sairastavien potilainen polvikipujen lievittämiseksi käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 14.000
  • Lääket. kand. Maaret Eskelinen leikkauspotilaan kokemaa kipua, elämänlaatua ja kirurgista stressiä käsittelevään tutkimukseen, Yleisrahastosta 7.000
  • M.Sc. Maria Hanna Gotkiewicz Alzheimerin taudin ja tyypin 2 diabeteksen yhteyttä käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 7.000
  • Fil. maisteri Ana Hernández de Sande Mikro-RNA geenien ilmentymistä yksisolutasolla ikääntymisessä ja valtimonkovettumataudissa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Kalevi Silvennoisen rahastosta 13.500
  • Lääket. lis. Leena Hintikka äidin raskauden aikaisen diabeteksen vaikutusta syntyvän lapsen myöhempään terveyteen käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Maija Makkosen rahastosta 7.000
  • Fil. tohtori Mervi Hyvönen polyamiiniaineenvaihdunnan merkitystä insuliiniresistenssin ja rasvamaksan kehittymisessä käsittelevään tutkimukseen, Natalia ja Fredrik Truben rahastosta 32.000
  • M.P.H. Rand Jarroch Suomen 1990-luvun laman vaikutuksista kroonisten sairauksien pitkäaikaiseen ilmaantuvuuteen keski-ikäisillä suomalaisilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yleisrahastosta (7.000) ja A. A. Laaksosen rahastosta (21.000) 28.000
  • Proviisori Joni Järvenpää mikromuovien kulkeutumisen mekanismeja soluun molekyylimallinnuksen menetelmin ja niiden terveysvaikutusten merkitsevyyttä käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 14.000
  • Terveystiet. maisteri Susanna Kauppinen elintapamuutoksiin omistautumista ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Natalia ja Fredrik Truben rahastosta 28.000
  • M.Sc. Frank Kiwanuka hoitohenkilökunnan ja perheenjäsenten näkökulmia perhehoitotyöhön ja perhehoitotyön intervention vaikutuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 23.500
  • Kasvatust. maisteri Anna Kristiina Kokko yhdenvertaisuuden rakentumista koulun sosiomateriaalisissa suhteissa käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Yrjö Laukkasen rahastosta 14.000
  • Terveystiet. maisteri Sohvi Koponen ikääntyneiden omaishoitajien ravitsemustilaa ja ravinnonsaantia sekä ravitsemusohjauksen vaikutuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 14.000
  • Lääket. tohtori Ilari Kuitunen lasten yleisten infektiotautien tutkittujen hoitokeinojen systemaattista arvioimista käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Maija Makkosen rahastosta 5.500
  • Fil. tohtori Riikka Lampinen hajuepiteelin muutoksia Alzheimerin taudin diagnostiikan apuna käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, A. A. Laaksosen rahastosta 32.000
  • Terveystiet. maisteri Julia Lindlöf aivovammautuneiden henkilöiden läheisten tuen saannin edistämistä ja kehittämistä Suomen sairaaloissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 28.000
  • Yhteiskuntat. maisteri Anna Miettinen sotealan opiskelijoiden ja ammattilaisten identiteetin kehittymistä monialaisessa oppimisessa ja yhteistyössä käsittelevään väitöskirjatyöhön, J. E. ja Anna Tuovisen rahastosta 28.000
  • M.Sc. Pierre Moreau sydänsairauksille altistavien tekijöiden aiheuttamien ei-koodaavien RNA-molekyylien ekspressiomuutosten vaikutusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalevi Silvennoisen rahastosta 28.000
  • M.H.Sc. Maliheh Nekouei Marvi Langari kulttuurisesti räätälöityjen terveellisten elämäntapojen neuvontaa tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä maahanmuuttajien keskuudessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalevi Silvennoisen rahastosta 9.500
  • Terveystiet. maisteri Heidi Nieminen mielenterveyttä edistävien chatbot-sovellusten sisällön kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 28.000
  • Lääket. tohtori Hanna Nurmi mannitolin aiheuttaman normaalin yskävasteen viitearvoja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, A. A. Laaksosen rahastosta 7.000
  • Fil. maisteri Antti Paajanen kvantitatiivista 3-D magneettikuvausmenetelmien kehittämistä inversiolaskennan menetelmillä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yleisrahastosta 28.000
  • Teol. maisteri Simo Parni ilon käsitteen merkitystä ja kokemuksia suomalaisessa kristillisessä kontekstissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aili ja Helvi Rissasen rahastosta 14.000
  • M.H.Sc. Anndra Parviainen verkkopohjaisen genomisen hoitotyön koulutusintervention tehokkuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 7.000
  • Kauppat. tohtori Ville-Veikko Piispanen muovin kiertotalouden yhteistyön muotoja käsittelevään tutkimukseen, Yrjö Laukkasen rahastosta 16.000
  • M.P.H. Fatemeh Ramezanalaghehband ravinnon, gerastenian ja murtumien yhteyksiä ikääntyvillä naisilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 14.000
  • Fil. maisteri Sanna Rytty metformiinin vaikutusta mitokondrionaaliseen kardiomyopatiaan kantasolumallissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Natalia ja Fredrik Truben rahastosta 14.000
  • Lääket. lis. Jenni Räsänen sydänkirurgian 30 päivän kuolleisuuden riskitekijöitä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maija Makkosen rahastosta 3.000
  • M.Sc. Liudmila Saveleva ilmansaasteiden vaikutusta aivoihin ja hajujärjestelmään käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, A. A. Laaksosen rahastosta 11.500
  • M.Sc. Ilakya Selvarajan lämpösokin säätelemän tehostaja-alueen toiminnallista karakterisointia sepelvaltimotautiin liittyvässä lokuksessa käsittelevään tutkimukseen, Natalia ja Fredrik Truben rahastosta 14.000
  • Fil. maisteri Tuuli-Maria Sonninen veri-aivoesteen häiriön tutkimista Parkinsonin taudissa kantasolupohjaisella mallilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, A. A. Laaksosen rahastosta 28.000
  • Liikuntat. tohtori Lauri Stenroth lihastoiminnan muutosten roolia polven kuormituksessa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, A. A. Laaksosen rahastosta 32.000
  • Fil. tohtori Anna Toljamo vihannespunkkien ympäristöystävällisiä torjuntakeinoja käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Alma ja Jussi Jalkasen apurahana, Yleisrahastosta 32.000
  • Lääket. lis. Iida-Mari Viitala nousevan aortan aneurysman riskimarkkereiden määrittämistä 4D-virtausmagneettikuvantamisen avulla käsittelevään tutkimukseen, Kalevi Silvennoisen rahastosta 3.000

Tutkijoiden yhteystietohaku: UEF Connect