Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Rehtori Tapio Määttä sekä vararehtorit Laura Hirsto ja Jussi Pihlajamäki yliopiston lukuvuoden avajaisissa 3.9.2026.

Rehtori Tapio Määttä sekä vararehtorit Laura Hirsto ja Jussi Pihlajamäki yliopiston lukuvuoden avajaisissa 3.9.2026.

Rehtori Tapio Määttä: Yliopisto on omakohtaisen kasvun ja innostuksen paikka

Tulevaisuuden rakentaminen ja opiskelijoiden hyvinvointi nousivat monin tavoin esiin Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden 2026–2027 avajaisjuhlassa.

Rehtori Tapio Määttä kannusti Itä-Suomen yliopiston lukuvuoden avajaispuheessaan opiskelijoita löytämään omat innostuksen kohteensa ja luomaan yliopiston laajasta sivuainetarjonnasta kiinnostavia ja yllättäviä yhdistelmiä.

– Toivon, että yliopisto on paikka jokaisen opiskelijamme henkilökohtaiselle kasvulle, sen lisäksi että tarjoamme polun työelämän vaativiin asiantuntijatehtäviin. Uskon, että jokaisen kannattaa opiskella aina sitä, mihin kokee kiinnostusta. Motivaatio ja innostus kantavat pitkälle. Yllättävistä sivuainepaketeista voi syntyä omintakaista osaamista, jota myös työelämässä arvostetaan.

Määttä kertoi itse kiinnostuneensa tulevaisuuden tutkimuksen opinnoista väitöskirjaopinnoissaan yli kolme vuosikymmentä sitten. Vaikka tulevaisuudentutkimus ei muuttanut hänen väitöskirjansa suuntaa, se tarjosi jotain tärkeämpää.

– Opin ajattelutavan, josta on ollut sittemmin usein hyötyä elämässä ja työssäni sekä tutkijana että akateemisena johtajana. Mieleeni jäivät kiinnostus ja asenne.

Itä-Suomen yliopistossa aloittaa tänä syksynä yli 3700 uutta perustutkinto-opiskelijaa. Uusien opiskelijoiden määrällä mitattuna Itä-Suomen yliopisto on maamme neljänneksi suurin – suurimpina Helsingin ja Tampereen yliopistot sekä Aalto-yliopisto.

– Strategiamme on edelleen olla kasvava ja uudistuva yliopisto. Lisäämme aloituspaikkoja taas ensi vuodeksi. Toivon, että yliopistomme näyttäytyy uusille opiskelijoillemme rentona ja helposti lähestyttävänä akateemisena yhteisönä, jonka täysivaltaisia jäseniä myös opiskelijat ovat, Määttä painotti.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Janina Gunnar.
Opiskeluvuodet voivat ajoittain olla kuormittavia. Odotusten keskellä on uskallettava olla armollinen itselleen, muistutti Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Janina Gunnar.
Sari Rissanen, Ilkka Huhta, Kari Lehtinen ja Markus Forsberg dekaanien paneelikeskustelussa lukuvuoden avajaisissa 3.9.2026.
Sari Rissanen, Ilkka Huhta, Kari Lehtinen ja Markus Forsberg dekaanien paneelikeskustelussa lukuvuoden avajaisissa 3.9.2026.