Sosiologi Kitti Suoranta tutkii, miten intiimielämän yhteiskunnallinen sääntely on vaikuttanut suomalaisten seksi- ja parisuhteisiin.
Kun nuorempi tutkija Kitti Suoranta haastatteli sosiologian väitöstutkimustaan varten 1950-luvulla syntyneitä, yksin asuvia suomalaisia hetero- ja homomiehiä, hän yllättyi, kuinka haastateltavat avautuivat intiimielämästään tutkijalle.
– Elämäntarinahaastatteluissa annoin miehille mahdollisuuden kertoa seksuaalisesti merkittävistä suhteista, ja jotkut puhuivat yllättävän avoimesti seksistä. Osa kertoi, että he eivät ole koskaan puhuneet intiimielämän asioistaan kenellekään.
Suorannan väitöstutkimus tarkastelee läheissuhteita ja sosiaalisia verkostoja sekä niihin liittyviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia Suomessa 1960-luvulta nykypäivään.
Väitöskirjan ensimmäinen artikkeli pohjautuu yksin asuvien ikääntyvien miesten aineistoon ja yli 20 miehen haastatteluihin, joissa miehet kertoivat elämänkulustaan lapsuudesta nykyhetkeen. Sosiologina Suoranta on kiinnostunut siitä, miten yksittäisten ihmisten elämä heijastelee suuria yhteiskunnallisia muutoksia intiimielämän sääntelyssä.
– Miehet sanallistivat 1950- ja 1960-luvun eetosta ja säädyllisyyden etiikkaa, jossa seksistä vaiettiin kokonaan. Haastatteluissa homomiehet kertoivat siitä, miten homous oli rikollista, ja ajan teineillä oli kokemus, että homous on vääränlaista seksuaalisuutta. Homouden dekriminalisaation aikaan 1970-luvulla miehet elivät varhaista aikuisuuttaan, mutta useimmat homomiehet tulivat kaapista ulos nelikymppisinä 1990-luvulla. Osa ei ole tullut vieläkään. Esiin nousivat myös sisarusten ja ystävien verkostot sekä uusperheellistyminen, Suoranta luonnehtii.
Suoranta toimii tutkijan työn ohella www.perheyhteiskunta.fi-tiedejulkaisun editoivana toimittajana ja on kirjoittanut artikkeleita parisuhdenormeista sekä eettisestä monisuhteisuudesta.
Yhteiskunta muuttui nopeammin kuin sukupuolimoraali
Suorannan väitöstutkimuksen aikajana tulee 1960-luvulta nykypäivään ja kattaa monet muutokset intiimielämän institutionaalisessa sääntelyssä.
Kuusikymmenluku oli Suomessa suurten yhteiskunnallisten muutosten vuosikymmen. Elinkeinorakenne muuttui rajusti, talous kasvoi ja kansakunta kaupungistui, mutta vallitseva käsitys soveliaasta intiimielämästä oli porvarillisen hegemonian määrittelemä.
– Suomalaisten aatemaailmassa absoluuttinen sukupuolimoraali oli peräisin 1900-luvun vaihteesta. Porvarillisten keskusta-oikeistolaisten järjestöjen reformipolitiikka ohjasi kansalaisia 1950-luvulla siihen, että vain ydinperheen avioliitossa tapahtuva seksuaalisuus on sallittua. Vuoden 1950 ensimmäisen aborttilain tarkoitus oli vähentää laittomia abortteja. Ehkäisyneuvontaa oli tarjolla vain avioliitossa oleville, ja aviottomat lapset koettiin häpeällisinä. Homoseksuaalisuus oli kielletty rikoslaissa. Henry Millerin Kravun kääntöpiirin julkaisu törmäsi lakiin epäsiveellisten julkaisujen levittämisen estämisestä. Irtolaislain perusteella pidettiin rekisteriä prostituoiduista, Suoranta listaa sääntelyä.
Intiimielämän rajoitusten vastavoima versoi 1960-luvun alun kulttuuriradikalismista, koulutetuista nuorista, jotka imivät vaikutteita kansainvälisestä ja kapinallisesta nuorisokulttuurista. Seksuaalinen vapaus nousi pintaan vuosina 1965-66.
– Tuolloin keskusteluun nousivat esiaviollinen seksi, avoliitot, ehkäisyvalistus ja abortin vapauttaminen. Puhuttiin vapaista suhteista, mutta se ei tarkoittanut ensisijaisesti avoimia suhteita nykyisessä monisuhteisessa merkityksessä, vaan ajettiin seksin ja rakkaussuhteiden vapauttamista avioliitosta. Ihmisten piti saada valita itse, miten ja keiden kanssa on suhteissa. Homoseksuaalisuuden dekriminalisointi oli osa tätä keskustelua.
Valtakunnan politiikassa tapahtui suunnanmuutos, kun vasemmisto vei vaalivoiton 1966. Tasa-arvosta tuli kaiken kattava ideologia, ja hyvin merkityksellisenä naisten tasa-arvon edistämiselle Suoranta pitää yhdistys 9:n perustamista 1966.
– Kuusikymmenluvun radikaalien ideat pantiin käytäntöön 1970-luvun kuluessa. Aborttilaki uudistui 1970, homoseksuaalisuus poistui rikoslaista 1971, päivähoitolaki tuli voimaan 1973. Kotiäidin sijaan ihanteeksi tuli ansiotyöäiti, ja Suomessa naisten työssäkäynti tuli normiksi.
Suomessa on todella selkeästi niin, että nuoret ovat liberaalimpia kuin vanhemmat. Ihmisten arvot muuttuvat, kun maailma ympärillä muuttuu tarpeeksi.
Kitti Suoranta
Nuorempi tutkija
Individualismista familismiin, Tahdon-kampanjasta MeToo-liikkeeseen
Vapautumisen ja tasa-arvon eetos jatkui yhteiskunnallisessa sääntelyssä. Lainsääädännön painopiste siirtyi yksilön oikeuksien suojaamiseen. 1986-1987 tulivat tasa-arvolaki, avioliittolain muutos ja naispappeus. 1990-luvun puolivälissä raiskaus avioliitosssa kriminalisoitiin, tehtiin perusoikeusuudistus ja lainsäädäntökulttuuri alkoi muuttua ihmisoikeusperusteiseksi.
Samaan aikaan poliittinen ilmasto muuttui rajusti, kun vasemmistolainen ideologia koki tappion Neuvostoliiton kaatumisen myötä. Individualismin eetos vaihtui familismiin, ajatukseen perheen parhaasta. Muutosta ennakoivat jo Thatcherin radikaalin konservatiiviset puheet 1970-luvulla.
Suomessa pintaan nousivat konservatiiviset virtaukset, jotka olivat kulkeneet piilossa kirkon ja Väestöliiton perhe- ja parisuhdetyössä. Perheiden puolustajien tekstit 1980-luvulta ovat Suorannan mukaan kuin suoraan 1950-luvulta.
– 1990-luvulla julkisuudessakin ryhdyttiin puhumaan siitä, miten vanhemmuus on kadoksissa ja perheitä on tuettava.
Familistinen aikakausi kiteytyy Suorannan mukaan samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta kampanjoivaan Tahdon 2013 -kansalaisliikkeeseen ja vuoden 2017 avioliittolain muutokseen. Näin romanttisen rakkauden ideologialle perustuvan parisuhteen normatiivisuus sulki sisäänsä myös homosuhteet.
Tasa-arvoisen avioliittolain saavuttamisen jälkeen julkisuuteen on noussut läheissuhteiden monimuotoisuus: Sinkut, erilaiset ydinperhemallista eroavat muodostelmat, kuten apilaperheet ja parisuhteen sijasta ystävyydelle perustuva sitoutuminen.
Merkittävänä käännekohtana Suoranta pitää vuotta 2017 ja MeToo-liikettä, joka nosti esiin naisten seksuaalisen häirinnän kansainvälisesti.
– MeToo toi esiin, että 1960-luvulla alkanut seksuaalisuuden vapautuminen tapahtui patriarkaatin kehyksessä. Nyt vapautuu naisten seksuaalinen toimijuus. Esimerkiksi avoimet suhteet tulivat Suomessa rysäyksellä esiin vuonna 2020 naisten kirjoittamien kirjojen ja niihin liittyvien mediajuttujen myötä. Parisuhdenormit ovat muotoutumassa uudenlaisiksi ja monogamiaoletus purkautumassa seksuaalisuuden alueella, mutta avautuminen perustuu kaikkien suostumukselle ja yhteiselle sopimiselle.
Samaan aikaan konservatiivinen sukupuoliajattelu on voimissaan Itä-Euroopassa ja Yhdysvalloissakin. Suoranta on huolestunut äärioikeiston ja uskonnollisten fundamentalistien liittoutumisesta, mutta vastavoimat ovat myös koko ajan läsnä. Läheissuhteiden monimuotoistuminen nousee kansalaisyhteiskunnasta.
– Suomessa on todella selkeästi niin, että nuoret ovat liberaalimpia kuin vanhemmat. Ihmisten arvot muuttuvat, kun maailma ympärillä muuttuu tarpeeksi. Nyt on nousemassa antikapitalistinen systeemikritiikki, ja yksityiselämän ja seksuaalisuuden monimuotoistuminen liittyy siihen. Läheissuhteiden pitää muuttua, kun yhteiskuntakin muuttuu.
