Siianpoikanen syö mikromuovia eläinplanktonin mukana

Tutkimuksen mukaan poikaset söivät mikromuovia satunnaisesti, eivätkä erityisesti valikoineet sitä. Muovi myös vaikuttaisi poistuvan elimistöstä helposti. Voisiko tässä olla toivoa hieman masentavienkin tutkimustulosten keskellä?

—Kyllä toivoa on. Kalanpoikaset käyttävät näköaistinsa lisäksi kemiallisia aisteja, kuten hajua ja makua ravintokohteita tunnistaessaan, ja pystyvät näin hylkäämään epäilyttävältä vaikuttavia partikkeleita, kertoo yliopistotutkija Hannu Huuskonen ympäristö- ja biotieteiden laitokselta.

—Suoran muovin syönnin sijasta huolestuttavampaa onkin trofiatasolta toiselle tapahtuva muovin siirtyminen eli se, että ensin eläinplankton syö mikromuovia, joka sitten siirtyy kalaan sen syötyä puolestaan planktonyksilön. Tällöin kalalla ei ole oikeastaan mitään mahdollisuutta välttää muovin saamista. Monet eläinplanktonlajit, kuten vesikirput, ruokailevat siivilöimällä pieniä ravintohiukkasia, ja näin ne voivat kerätä itseensä myös mikromuovia.

Tutkimuksen mukaan siianpoikasilla oli hyvin vähän muovin välttämiseen sopeuttavaa geneettistä vaihtelua. Sitä voi periaatteessa syntyä uusien mutaatioiden kautta, ja nopeuteen vaikuttaa kyseisen lajin populaatiokoko.

— Tällaiset muutokset ovat kuitenkin hitaita, monia sukupolvia käsittäviä, enkä osaa esittää niille tarkkaa aikajanaa, Huuskonen sanoo.

—Toinen asia on sitten se, että tutkimuksemme käsitti vain yhden lajin yhden laitoskasvatetun populaation, ja koeasetelman aiheuttamien rajoitteiden takia myös kalojen lukumäärä oli verrattain pieni. On siis mahdollista, että todellisuudessa vaihtelua on enemmän kuin tutkimuksessamme havaittiin.

Huuskosen mukaan kalanpoikasilla on kuoriutumisensa jälkeen synnynnäinen kyky aloittaa ulkoinen ravinnonotto. Ympäristötekijöillä on kuitenkin suuri vaikutus sen onnistumiseen, ja jos kuoriutuminen tapahtuu epäedulliseen aikaan suhteessa ravintovaroihin, poikasten kuolleisuus on suurta.

—Parvikäyttäytyminen hyödyttää enemmän ravinnon löytämistä ja petojen havaitsemista kuin oppimista sopivan ravinnon syömiseen. Kaloilta löytyy myös erakkona eläviä lajeja, mutta nekin pystyvät usean eri aistinsa ansiosta välttämään suoraa muovin syömistä.

—Vaikka käytännöllisesti katsoen kaikki kalanpoikaset syövät ensiravintonaan eläinplanktonia, esimerkiksi poikasten elinympäristö vaikuttaa muovinsyömisalttiuteen. Osa lajeista, kuten tutkimuksessamme käytetty siika, elää poikasvaiheessa hyvinkin matalissa rantavesissä. Toiset puolestaan taas elävät ulappavesissä, kuten turskakalat.

Mikromuovin määrä on usein suurin nimenomaan rantavesissä, joissa muun muassa aaltojen vaikutus ja UV-säteily pilkkovat suurempia muovikappaleita mikromuoviksi. Syödyn muovin määrä kasvoi yhdessä syödyn ravinnon määrän kanssa.

Näkyikö tutkimuksen poikasilla jo hidastunutta kasvua tai kehitystä, vai ilmeneekö se vasta myöhemmin?

—Meidän kokeemme olivat lyhytkestoisia, 6-24 tuntia, joten emme pystyneet seuraamaan kasvua tai kehitystä ollenkaan. Tähän tarvittaisiinkin useita vuorokausia tai jopa viikkoja kestäviä kokeita. Muissa tutkimuksissa on puolestaan saatu hyvinkin vaihtelevia tuloksia kalojen kasvun ja kehityksen suhteen, Huuskonen toteaa.

—On kuitenkin selvää, että jos poikaset syövät ravintoa, josta ne eivät saa ollenkaan ravintoaineita ja energiaa, ravinnonoton tehokkuus alenee, kun poikaset joutuvat lisäämään aktiivisuuttaan ja ravinnonottoaan. Pitkään jatkuessaan tämä hidastaa myös kasvua, mikä puolestaan lisää kuolleisuutta, kun poikaset ovat pidempään alttiita saalistukselle.

Entäpä vaikuttavatko mikromuovien sisältämät kemikaalit poikasten elimistöön?

—Tämä kysymys ei ole suoranaisesti omaa tutkimusaluettamme, mutta on hyvinkin mahdollista, että muovista liukenee haitallisia kemikaaleja. Lisäksi pienimmät muovihiukkaset, eli niin sanottu nanomuovi, pystyvät läpäisemään kalojen kudoksia ja kertymään esimerkiksi maksaan.

Huuskosen mukaan isommat kalat pääsevät helpommin eroon pienistä muovipartikkeleista kuin kalanpoikaset, joilla pahimmillaan koko suoli voi tukkeutua muovista. Muovin syöminen voi kuitenkin olla niillekin haitallista esimerkiksi kemikaalialtistuksen takia.

—Esimerkiksi tupakantumppien syöntitapauksia tulee aina aika ajoin esille – tumpitkin ovat muovia. Usein kyseessä ovat istutetut kalat, jotka ovat laitoksessa tottuneet syömään tupakantumppeja muodoltaan muistuttavaa kalanrehua.

— Kokonaisuutena mikromuovin määrä on todennäköisesti suomalaisissa järvissä vielä sen verran alhainen, että suoria vaikutuksia kalakantoihin tai lajeihin tuskin on havaittavissa. Toisaalta tietoa järvien muovipitoisuuksista on olemassa niukasti, Huuskonen sanoo.

—Pitäisinkin ilmastonmuutosta vaikkapa viileisiin vesiin sopeutuneelle siialle selvästi mikromuovia suurempana uhkana. Usean uhkatekijän kumuloituminen voi kuitenkin saada aikaan yllättäviä ja nopeitakin vaikutuksia kalakannoissa. Ja aina kannattaa pitää mielessä omakin terveytemme kalaruokia nauttiessamme.

Huuskonen tutkimusryhmineen on jo jatkanut tutkimuksia.

— Teimme viime syksystä nyt kevääseen kestäneen kokeen, jossa selvitimme nanomuovin vaikutuksia siian mädin hedelmöitykseen, alkiovaiheen kuolleisuuteen ja poikasten uintikykyyn. Koe oli vielä käynnissä, kun yliopisto suljettiin, mutta onneksi saimme erityisluvalla suorittaa sen loppuun, Huuskonen kertoo.

— Tuloksia on ehditty käsittelemään vasta alustavasti, mutta jo nyt ne vaikuttavat oikein mielenkiintoisilta. Itä-Suomen yliopisto hakee parhaillaan useita tutkijatohtoreita uuteen vesitutkimusohjelmaan, jossa yhtenä osa-alueena on juuri mikromuovitutkimus. Jatkossa yliopiston mikromuovitutkimus tuleekin vahvistumaan merkittävästi.

Huuskonen kertoo, että kalatutkija tekee etätöissä samaa kuin kampuksellakin. Parhaillaan työn alla on useita tieteellisiä artikkeleita, ja opetustehtävätkin ottavat oman aikansa.

—Koko ajan myös suunnitellaan tulevaa, eikä kampuksen sulkeminen ole oikeastaan vaikuttanut siihen mitenkään. Jouduin, tai sain tosiaan käydä kampuksella sulun aikanakin, kun eläimistä täytyi huolehtia päivittäin, hän sanoo.

— Näillä kilometreillä tuskin tulen tekemään kovin radikaaleja uusia tutkimusavauksia tulevaisuudessa, eli varmaankin jatkan koko lailla nykyisillä linjoilla. Kalojen ja kalanpoikasten ekologia ja ekofysiologia ovat olleet aina väitöskirjasta lähtien lähellä sydäntä.

—Koko meidän tutkimusryhmällämme on ollut erittäin aktiivista yhteistyötä Luken kalatutkijoiden kanssa. Siitä hyvänä esimerkkinä on juuri tämä mikromuovitutkimus ja myös esimerkiksi järvilohitutkimus. Lukella on käytettävissä hienoja tutkimusympäristöjä ja eteviä tutkijoita, joiden kanssa on tarkoitus jatkaa yhteistyötä tulevaisuudessakin.

— Uskon myös, että Lukekin on tyytyväinen yhteistyöhön, joka hyödyttää aidosti molempia osapuolia.
 

Jutun pääkuvassa: Mikroskooppikuvassa näkyy siianpoikaskokeessa käytettyä ruokaa (Artemia) ja mikromuovipallosia.