IMPRO-hankkeen tuoreessa tutkimusartikkelissa tarkasteltiin Suomen sairaalaverkoston maantieteellistä kattavuutta verkkopohjaisen optimointisovelluksen avulla.
Varta vasten rakennetun sovelluksen avulla haluttiin selvittää, miten kardiologisten sairaaloiden sijaintien optimoiminen tai keskittäminen vaikuttaa sydäninfarktipotilaiden hoitoon pääsyyn.
Kattavuuden analysoinnin kohteeksi valittiin sydäninfarktipotilaiden postinumeroalueittaiset määrät vuosilta 2015–2018. Matka-aikaan pohjautuvaksi riskirajaksi valittiin 90 minuuttia, sillä näillä potilailla sepelvaltimoiden pallolaajennus tulisi tehdä kahden tunnin sisällä oireiden alkamisesta. Sairaaloiksi valittiin puolestaan 22 nykyistä yliopisto- ja keskussairaalaa, joilla on päiväaikainen valmius kardiologisiin toimenpiteisiin.
Sovellukseen rakennettujen mallien avulla 90 minuutin riskirajan ylittävien potilaiden määriä verrataan nykytilanteeseen. Malleissa nykyisten sairaaloiden määrää vähennetään tai uudelleen sijoitetaan vastaamaan paremmin sydäninfarktipotilaiden maantieteellistä sijoittumista. Näin selvitettiin, voitaisiinko sairaalaverkoston sijainteja optimoimalla pienentää 90 minuutin riskirajan ylittävien potilaiden määrää tai lyhentää mahdollisimman monen potilaan matka-aikaa.
Matka-aikaan perustuva optimointi vähentäisi riskirajan ylittävien potilaiden määrää ja kaikkien potilaiden matka-aikaa
Eri mallien analyysi osoitti, että Suomen sairaalaverkosto on maantieteellisesti kattava, jos katsotaan sydäninfarktipotilaiden matka-ajallista riskirajaa. Jos nykyiset sairaalat voitaisiin sijoittaa uudelleen ottaen huomioon sydäninfarktipotilaiden maantieteellisen sijoittumisen, voitaisiin vähentää sekä kaikkien sydäninfarktipotilaiden matka-aikaa että riskissä olevien potilaiden määrää. Tämä vaatisi kuitenkin merkittäviä muutoksia nykyiseen sairaalainfrastruktuuriin eikä ole mahdollista käytännössä. Matka-aikaan perustuva optimointi on yksinkertaistus todellisuudesta, eikä huomioi analyysissä mukana olevien sairaaloiden kokovaatimuksia tai muita sairaalahoitoa vaativia sairauksia. Vastaavien optimointisovellusten jatkokehittämisessä tulisikin huomioida sairaanhoito kokonaisuutena. Tämä tarkoittaisi monimutkaisempia malleja ja optimointitavoitteita.
Nykyisellään sovellusta voidaan hyödyntää päätöksenteossa, kun arvioidaan eri vaihtoehtoja ja sairaaloiden toiminnan keskittämisen vaikutuksia. Esimerkiksi Savonlinnan ja Länsi-Pohjan keskussairaaloista luopuminen lisäisi 90 minuutin riskirajan ylittävien sydäninfarktipotilaiden määrää vuosittain noin 70 henkilöllä (1,6 % koko potilasryhmästä).
Artikkeli on julkaistu BMC Health Services Research -journaalissa. https://doi.org/10.1186/s12913-023-09375-x
Lisätietoja:
Professori Pasi Fränti, Itä-Suomen yliopisto, franti@cs.uef.fi
