Suomalaiset käänsivät fyysisen maantieteen edukseen talvisodassa. Talvisodankäynnin taitoa kehitettiin määrätietoisesti maailmansotien välisenä aikana.
Suomalaiset olivat talvisodassa välineidensä ja sotataitonsa puolesta erittäin hyvin valmistautuneet käymään sotaa talvella, sanoo yliopistonlehtori, sotahistorian dosentti Pasi Tuunainen. Uusimmassa Talven soturit -teoksessaan hän osoittaa, kuinka hyinen talvinen elementti opittiin Suomessa ottamaan hyötykäyttöön vuoden 1918 jälkeen ja kääntämän se taktiseksi eduksi.
– Kun talvisota puhkesi, puna-armeijalla ei ollut käsitystä suomalaisten sotataidollisesta tasosta.
Suomalaiset olivat 1920-luvulla kehittäneet määrätietoisesti talvisodankäyntiä ja välineitä, 30-luvulla puolestaan metsätaistelutaktiikkaa. Talvisodassa nämä yhdistettiin menestyksekkäästi.
– Esimerkiksi talvelle ominaista pimeyttä hyödynnettiin sodankäynnissä. Raatteen tien taisteluissa valoisaa oli vain muutaman tunnin ajan. Tämä oli suomalaisille iso juttu, sillä pimeän metsän suojassa pystyttiin kätkemään joukkojen liikkeet ja yllättämään puna-armeijan sotilaat.
Yllätys olikin suomalaisten tärkein taktinen periaate. Kun toiminta ei ollut kaavamaista, puna-armeijan johdon oli vaikea tietää, mitkä olivat suomalaissotilaiden aikeet.
Suomalaiset pystyivät paremmin innovoimaan ja sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin.
Pasi Tuunainen, yliopistonlehtori, sotahistorian dosentti
Kehitystyötä tehtiin niin Suomen armeijassa, rajavartiostossa kuin suojeluskunnissa. Materiaalipuolella muun muassa sotilassukset ja ahkiot sekä marssikompassi mahdollistivat osaltaan sen, että suomalaiset pysyivät soveltamaan liikkeeseen ja saarrostamiseen perustuvaa talvisotataitoaan peitteissä metsämaastossa.
Puolijoukkueteltoissa sotilaat pääsivät kuivattaman varusteitaan ja lepäämään lämpimässä. Niitä oli myös helppo liikutella metsäisessä maastossa. Puna-armeija puolestaan oli valmistautunut yöpymään valmiissa rakennuksissa. Kun suomalaiset hyödynsivät onnistuneesti poltetun maan taktiikkaa, joutuivat puna-armeijan sotilaat viettämään öitään kylmässä, muun muassa maakuopissa ja paljaassa maastossa.
–Molemmat armeijat kärsivät kylmyyden aiheuttamista ongelmista, mutta suomalaiset pystyivät paremmin innovoimaan ja sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin. Suomalaiset eivät toimineetkaan ohjesäännön, vaan tilanteen mukaisesti. Puna-armeijan kaavamainen toimintatapa tunnettiin, mikä toi etua suomalaisille.
Suomalaisessa korvessa ei korostunutkaan teknologinen ylivoima. Tiestön ulkopuolella käydyissä taisteluissa suksilla varustautuneet suomalaiset olivat Tuunaisen mukaan täysin ylivoimaisia. Heillä oli puolellaan maastoliikkuvuuden tuoma etu.
– Suomessa lähdettiin jo varhaisessa vaiheessa kehittämään omaperäistä sotataitoa, jossa yleisiä eurooppalaisia periaatteita sovellettiin täkäläiseen metsämaastoon. Meillä maasto ja olosuhteet otettiin liittolaisiksi.
Määrätietoisen tutkimus- ja kehittämisprosessin tulokset kirjattiin oppaisiin ja ohjesääntöihin, jotka onnistuttiin pitämään puna-armeijalta salassa. Myöhemmin suomalaisesta talvisodankäynnin taidosta tuli myös kansainvälinen vientituote.
– Arktisten alueiden sotilaallinen merkitys on kasvussa, ja arktiselle sotilasosaamiselle on kansainvälistä kysyntää.
Julkaistu Saima-lehdessä 3/2019