Tanssi avaa uusia mah­dol­li­suuk­sia masennuksen hoidossa

Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan parhaillaan tanssin merkitystä lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa. Elokuussa ilmestyi avatar-pohjainen videotanssiteos, joka kuvaa kuuden tutkimukseen osallistuneen kertomusta omasta toivotusta tulevaisuudestaan.

– Tulevaisuustarinoiden pohjavire on toivo ja hyvän löytäminen arjessa. Tutkimukseen osallistuneet kokivat tanssiprojektin merkitykselliseksi tavaksi lähestyä omaa elämäntilannettaan, yliopistotutkija, monitieteisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen dosentti ja tanssitaiteen tohtori Hanna Pohjola kertoo.

Ryhmässä ei puhuttu masennuksesta, vaan keskityttiin valmistelemaan tanssiteosta yhdessä. Pohjola korostaa, että tanssi voi antaa mahdollisuuden oman elämän sekä arjen asioiden ja tapahtumien käsittelemiseen liikkeellisesti, sanatta.

– Moni tanssiprojektiin osallistuneista kertoi, että projektin myötä he ymmärsivät masennuksensa juurisyitä paremmin ja ryhtyivät toteuttamaan toivottua tulevaisuutta konkreettisilla teoilla.

Pohjola on aiemmissa tutkimuksissaan havainnut, että tanssi voi vapauttaa ja demedikalisoida sairautta. Esimerkiksi tutkimuksessa, jossa seurattiin tanssiryhmää, jonka kaikilla tanssijoilla on Parkinsonin tauti, itse sairaus jäi tanssissa sivuun ja tanssijan rooli korostui. Kokemus kantoi myös arkielämään saakka.

– Vastaava näkyy myös masennustutkimuksessa. Siihen osallistuneet olivat ensisijaisesti tanssijoita ja ryhmässä toimittiin tanssi edellä.

Tanssiteos kertoo toivotusta tu­le­vai­suu­des­ta

Pohjolalla on parhaillaan käynnissä Koneen Säätiön rahoittama nelivuotinen tieteellis-taiteellinen tutkimushanke Tarinallinen tanssi elämän murroksissa, jossa tarkastellaan tanssin kokemuksellisia ja sosiaalisia seurauksia elämän murroskohdissa.

Nyt toteutettu tanssiprojekti on yksi osa tutkimusta. Tutkimuksen taiteellisessa osuudessa tuotettiin digitaalinen avatarpohjainen tanssiteos 3D-liikekaappausmenetelmällä Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksen HUMEA-liikelaboratoriossa.

Yhdessä tuotettu tanssillinen tarina pohjautuu osallistujien omiin kertomuksiin ja niiden tarinallistamiseen tanssin keinoin. Minuina on tanssiteos, joka maalaa liikkeellisesti kuvaa toivotusta tulevaisuudesta.

Tutkimuksessa sovellettiin Kirje tu­le­vai­suu­des­ta -menetelmää

Ryhmän tapaamisissa hyödynnettiin positiivisessa psykologiassa käytettyä Kirje tulevaisuudesta -menetelmää (Narrative Futuring, NF). Sitä ei ole aiemmin sovellettu tieteellis-taiteellisessa tutkimuksessa. NF-menetelmässä nykyhetkeä lähestytään toivotusta tulevaisuudesta käsin ja tyypillisesti menetelmässä kirjoitetaan kirje. Kaikkeen ei kuitenkaan yllä sanoilla, ja aina kokemuksille ei ole sanoja. Menetelmän liikkeellisesti soveltamalla voi saada yhteyden myös tuohon sanattomaan.

– Osallistujat ottivat teokseen mukaan itselleen tärkeitä elementtejä tulevaisuudesta ja harjoittelivat sitä, mitä ne ovat liikkeellisesti. Jokainen teki oman liikesommitelman yhteiseen avatarteokseen.

Pohjola koosti tanssi-improvisaation pohjalta luoduista tanssillisista tarinoista kokonaisuuden ja valitsi sille musiikin ja valmisti teokselle kronologisen kaaren koreografisesta näkökulmasta.

– Osallistujat tekivät osuutensa itsenäisesti annetun ohjeistuksen mukaisesti. Eri liikesommitelmat kuitenkin puhuivat keskenään ja kokonaisuuteen tuli yhteinen vire. Tämä on hämmästyttävää, sillä osallistujat tekivät osuutensa etänä omissa kodeissaan.

Esiintymisen prosessia masennuksessa tutkittu toistaiseksi vähän

Tanssin vaikutusta masennuspotilaiden hoidossa on tutkittu aiemmin tanssillisissa interventiotutkimuksissa. Niissä on selvitetty, millainen vaikutus tietyllä ajanjaksolla toteutetuilla tanssitunneilla on tutkimukseen osallistuneiden fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.

– Sen sijaan on tutkittu vähemmän itse esiintymisen prosessia, mikä on meidän tutkimuksemme fokus.

Pohjola on tutkimuksissaan havainnut, että esiintyminen tuottaa tanssiprojektiin osallistuville potilaille erilaisia merkityksiä kuin pelkkä tanssitunneille osallistuminen. Yhdessä ruotsalaisten kollegojensa kanssa hän tutki esiintyvää tanssiryhmää, jonka jäsenillä on Parkinsonin tauti.

– Tanssijat korostivat haastatteluissa, että yhteiseen tanssiprojektiin sitoudutaan tanssitunteja intensiivisemmin ja vastuuta kannetaan sitoutuneemmin. Tanssijolla on yhteinen fokus, johon suunnataan. Teoksen yhdessä valmisteleminen ja sen esittäminen loi myös yhteisen sanattoman kielen, jonka kautta kokemusta jäsennettiin.

Tanssijan liikkeen katsominen aktivoi myös aivojen peilisolujärjestelmän. Peilisolut ovat hermosoluja, jotka reagoivat liikkeisiin, ääniin, ilmeisiin sekä eleisiin ja jäljittelevät sitä, mitä toinen ihminen tekee ja miltä se tuntuu. Niitä kutsutaankin empatianeuroneiksi.

– Peilisolujärjestelmä aktivoituu erityisesti itselle tutun tanssityylin, tai kuten tässä oman liikkeen katsomisen kautta tanssiteoksessa, kun osallistujat tunnistavat oman liikkeensä avatarhahmosta.

Hanna Pohjolan valokuva: Petri Jauhiainen