Teoreetikko ja kehittäjä

Suomalaisen sosiaalipedagogiikan ja sosiaalityön koulutuksen kehittäminen ovat olleet Juha Hämäläisen pitkän akateemisen uran kulmakiviä. Näiden rinnalle hän nostaa myös kansainvälistymisen ja kansainvälisen yhteistyön merkityksen.

Kansainvälisyys on antanut Hämäläiselle paljon. Hän on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin kehittämishankkeisiin ja julkaissut kansainvälisillä foorumeilla.

– Kansainväliset yhteishankkeet avaavat itseymmärrystä omista toimintatavoista ja ovat vuorovaikutuksellista kehittämistä. Kansainvälisyyden merkitys on jatkuvasti myös kasvanut, ja tätä vein myös laitosjohtajana eteenpäin.

Sosiaalipedagogiikasta hyötyvät eri alojen ammattilaiset

Kansainvälisyys on ollut sosiaalipedagogiikan kehittämisessä keskeistä Suomessa varhaisvuosista alkaen. Vaikutteita on saatu niin saksalaisesta ja pohjoismaisesta tutkimusperinteestä kuin romaanisen kielialueen tutkimuksesta.

– Itselleni on ollut merkityksellistä, että olen saanut olla mukana kansainvälisessä yhteisössä julkaisemalla tieteellisiä artikkeleja sosiaalipedagogiikan alalta sekä luennoimalla kansainvälisillä foorumeilla. Eurooppalainen opiskelija- ja opettajavaihtojärjestelmä on antanut tähän hyvät mahdollisuudet.

Suomalaisen sosiaalipedagogiikan erityispiirre on Hämäläisen mukaan laaja-alaisuus. Lähtökohta on ajatus siitä, että sosiaalipedagogiikka tarjoaa aineksia monien eri ammattiryhmien tarpeisiin, erityisesti kasvatus- ja hyvinvointityön tuleville ja nykyisille ammattilaisille.

– Meillä Itä-Suomen yliopistossa sosiaalipedagogiikan opintoihin on osallistunut monen eri alan opiskelijoita. Koulutus on ollut moniammatillista, eikä siinä ole keskitytty vain sosiaalipedagogeiksi kutsuttujen ammattilaisten kouluttamiseen.

Sosiaalipedagogiikan tutkintokoulutukseen samoin kuin avoimen yliopiston tarjontaan hakeutuu usein jo ammatillisen tutkinnon suorittaneita, kuten varhaiskasvattajia, nuorisoalan ammattilaisia, luokan- ja erityisopettajia, sosiaalialan työntekijöitä ja terveydenhuollon henkilöstöä. Ammattien kirjo on suuri.

– He tahtovat syventää ammatillista osaamistaan sosiaalipedagogiikan opinnoilla, hakevat syvempää näkökulmaa työhönsä. Monelle opinnot ovat tarjonneet myös sysäyksen uralla etenemiseen erilaisissa tutkimuksen, koulutuksen ja hallinnon tehtävissä.

Esimerkiksi luokanopettajille sosiaalipedagogiikka tarjoaa Hämäläisen mukaan valmiuksia sosiaalisen hädän kohtaamiseen oppilaiden arjessa. Sama koskettaa myös varhaiskasvatuksen ja nuorisotyön sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia.

Huomio ihmisen yhteisöllisten suhteiden rakentumiseen

Hämäläinen painottaa, että sosiaalipedagogiikan kansalaiskasvatuksellinen puoli on merkittävä. On todella tärkeää, että lapset ja nuoret saavat valmiuksia, joita yhteiskunta heiltä edellyttää.

– Nuorista varttuu myös äänestäjiä, kansalaisia, joilla tulisi olla ymmärrystä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Nuorten syrjäytymisessä ei kyse ole vain koulutuksesta ja työstä syrjäytymisestä. He syrjäytyvät usein myös kansalaisuudesta, eivätkä osallistu kansalaisina juttuihin, joihin osallistuminen on toivottavaa.

Hämäläinen kuvaa sosiaalipedagogiikkaa tieteeksi, joka tarkastelee ihmisen kehitystä yhteiskunnan jäsenenä ja kiinnittää huomiota ongelmiin, joita ihmisillä on sen jäsenyyteen kasvamisessa.

– Nykyinen yhteiskunta ei ole lapsille ja nuorille helppo paikka varttua sekä kasvaa ja löytää oma paikkansa. Sosiaalipedagogiikka tuo tähän tarvittavan näkökulman ja saattaa pohtimaan, miten muun muassa koulutuksesta pudonneita nuoria autetaan löytämään paikkansa yhteiskunnan jäsenenä.

Suomessa sosiaalipedagogiikkaa on kehitetty alana, jossa pannaan erityistä painoa ihmisten yhteisöllisten suhteiden rakentumiselle ja yhteisöt nähdään kasvatuksen toteuttajina.

– Sosiaalinen toimintakyky, osallisuus ja osallistuminen eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia, vaan jokaisen yksilön on osaltaan kasvettava niihin. Nämä inhimillisen kasvun prosessit ja niissä mahdollisesti esiintyvät ongelmat sekä tarpeellinen pedagoginen auttaminen ovat sosiaalipedagogiikan keskeinen tutkimuskohde.

Hämäläisen omassa tutkimuksessa lastensuojelu ja sosiaalihuollon eettiset kysymykset ovat olleet erityisen huomion kohteina. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä väitöskirjassaan hän syventyi kotikasvatuksen pedagogisen tutkimuksen ideaan lastensuojelussa.

Emeritusprofessorina Hämäläinen jatkaa sosiaalipedagogiikan ja sosiaalityön teoreettisten perusteiden kysymysten parissa. Hän myös ohjaa edelleen jatkokoulutettavia.

Tutkijana Hämäläinen kokee olevansa enemmän teoreetikko kuin pragmaatikko. Hän naurahtaakin, että osalle opiskelijoista hän yksinkertaisesti näyttäytyy lähinnä kuivana luennoitsijana.

– Akateemisessa työssä asiaan kuuluu, että maailmaa katsotaan teorian kautta.

Sosiaalityön pääainekoulutus käynnistyi Kuopiossa ensimmäisten joukossa

Kun Juha Hämäläinen aloitti työt Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella vuonna 1986, hänen keskeisenä tehtävänään oli sosiaalityön oppialan kehittäminen. Suomalaisiin yliopistoihin haluttiin silloin luoda sosiaalityön kelpoisuuden tuottavat koulutusohjelmat.

Alkuvaiheessa sosiaalityön opinnot rakennettiin sivuaineena muiden pääaineiden kylkeen. 1990-luvun puolivälissä kolme Suomen kuudesta sosiaalityön opintoja tarjonneesta yliopistosta aloitti sosiaalityön pääainekoulutuksen, Kuopion yliopisto yhtenä näistä.

– Sosiaalityölle itsenäistyminen muista pääaineista oli erittäin merkittävää, sillä se sai näin mahdollisuuden kehittyä itsenäisenä oppiaineena.

Sosiaalityön tutkimusperustaisuus koulutuksen ytimessä

1990-luvun loppupuolella Suomeen perustettiin sosiaalityön yliopistokoulutuksen yksiköiden muodostama yhteistyöverkosto Sosnet, jolla on ollut merkittävä rooli sosiaalityön opetuksen ja tutkimuksen kehittämisessä. Hämäläinen oli Sosnetin puheenjohtaja 2010-luvun alkupuolella, jolloin Suomessa valmisteltiin uutta sosiaalihuoltolakia sekä lakia sosiaalihuollon ammattihenkilöstöstä.

– Osallistuin asiantuntijana erityisesti sosiaalihuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain valmisteluun. Siinä määriteltiin sosiaalihuollon ammattilaisten pätevyyksiä ja tehtäviä. Terveydenhuollon ammattilaisille vastaava laki oli jo olemassa. Sosiaalihuollon ammattilaisten osalta laki päätettiin tehdä samalla logiikalla, jotta lait voitaisiin integroida sote-uudistuksen toteutuessa.

2016 voimaan tulleessa laissa sosiaalihuollon ammattihenkilöstöstä asiantuntijoiden näkemykset tulevat Hämäläisen mukaan hyvin esiin. Erityisen merkittävä on laissa määritelty sosiaalityön kelpoisuus, joka edellyttää yliopistollista maisterintutkintoa.

–  Tätä ei edellytetä kaikissa Euroopan maissa.

Sosiaalityön tutkimusperustaisuus on alan koulutuksen ytimessä kaikissa sitä tarjoavissa yliopistoissa Suomessa.

– Tämä ei tarkoita vain akateemisen tutkimuksen soveltamista sosiaalityössä vaan myös tutkimuksellista työskentelyä sosiaalityön käytännössä. Koulutus antaa sosiaalityöntekijöille valmiudet tieteelliseen ongelmanratkaisuun ja tieteelliseen argumentointiin sekä kyvyn tuottaa tietoa.

Pitkä ura laitosjohtajana

Hämäläisellä on takanaan pitkä ura laitosjohtajana vuosina 1998–2017. Laitosjohtajavuosiin mahtuu kaksi merkittävää organisaatiouudistusta. 2000-luvun alussa Kuopion yliopiton sosiaalitieteiden laitos jaettiin kolmeen pienempään laitokseen kansainvälisen arviointiryhmän suosituksesta. Vuonna 2010 aloittaneessa Itä-Suomen yliopistossa heiluri löi toiseen suuntaan.

– Itä-Suomen yliopistoon siirtyminen pani tiedekunta- ja laitosrakenteet uusiksi. Omaksuttiin suurten yksiköiden periaate, ja Kuopion kampukselle perustetut sosiaalipolitiikan ja sosiaalitalouden, sosiaalipsykologian ja sosiologian sekä sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan laitokset yhdistyivät osaksi laajaa kahdella kampuksella toimivaa yhteiskuntatieteiden laitosta.

Suurten yksiköiden filosofia ei Hämäläistä vakuuta. Hän katsoo sen murentaneen yhteisöllisyyttä ja lisänneen hallinnon käskyvaltaa.

– Tutkimus ja opetus ovat luovaa työtä, johon kovin ohjeistava ja yliopiston perustehtävästä etääntynyt hallinto sopii huonosti.