Tiede ja taide ruokkivat toisiaan Jussi Hyvärisen työssä

Tieteellisen tekstin tuottamisessa sen rakennustelineet jätetään paikoilleen ja näkyviin, jotta jokainen voi todentaa, miten teksti on rakentunut. Vastaavasti runoudessa rakennustelineet puretaan, kun teksti tulee valmiiksi, ja näkyviin jää vain lopputulos, vertauskuvallistaa Jussi Hyvärinen tieteellisen ja taiteellisen kielen yhtäläisyyksiä ja eroja.

Itä-Suomen yliopiston kirjaston tietoasiantuntijana Hyvärinen ohjaa ja opettaa humanististen tieteiden, teologian ja filosofian tiedonhakua Joensuun kampuksella. Venäjän kielestä ja kirjallisuudesta väitellyt Hyvärinen tunnetaan toisaalta ansioituneena runoilijana: hänen tuorein runoteoksensa Olduvain rotko (Kulttuurivihkot, 2022) palkittiin Einari Vuorela -runopalkinnolla syyskuussa 2023.

Hyvärisen vertauskuva tekstin rakennustelineistä on osuva ja näppärä. Tieteellisen tekstin jäsentäminen – johdanto, analyysi ja johtopäätökset – on hyödyksi myös runokokoelman koostamisessa, mutta lopputulosta arvioidaan eri tavoin.

– Kun olen tehnyt sekä tieteellistä että taiteellista kirjoittamista, tieteellisen tekstin arviointi on reilumpaa ja läpinäkyvämpää, kun siinä tarkastellaan aineistoa, analyysiä ja johtopäätöksiä. Jos taide ei miellytä tai siihen ei ole kosketuspintaa, kuka tahansa voi sanoa, että en tykkää tästä, ja se on aivan sallittua, Hyvärinen miettii.

Taustoittamista vaaditaan molemmissa. Tieteellisen tutkimuksen tekijä hakee tietoa ja perehtyy siihen, mitä tutkimusaiheesta on saatu selville aiemmin. Kaunokirjallisuus ei synny myöskään tyhjiöön vaan liittyy tekstienvälisyyteen, muistuttaa Hyvärinen.

– Moni runoilija haluaa aloittaa tyhjästä ilman vaikutteita, mutta tradition tuntemus on olennaista.

Tieteellinen kieli pyrkii yksiselitteisyyteen ja sen terminologiaa määritetään niin, että se ymmärretään samalla tavalla. Runoudessakin tarvitaan tarttumapintaa, jotta kieli tulee ymmärretyksi, mutta rinnalla kulkee tuoreuden ja innovatiivisuuden vaade.

– Jos runon sanavalinta on kliseinen, se häiritsee ja sille pitää löytää tuoreempi ilmaisu. Runoudessa luodaan myös assosiaatioita ja analogioita toisiinsa kuulumattomista asioista. Itseäni kiinnostaa sanojen etymologia. Esimerkiksi käsittää-sanan kanta on käsi, josta voi sitten lähteä kehittelemään kaikenlaisia käteen liittyviä asioita, Hyvärinen kertoo.

Olduvain rotko -runoteoksessa assosiaatioiden ketju seilaa vuosituhansia edestakaisin aina ihmiskunnan juurilta, myyteistä ja kulttuurihistoriasta vasten tuttuja luontokokemuksia ja arkista suomalaisuutta. Kokoelman nimi viittaa ihmiskunnan alkukotina tunnettuun Itä-Afrikan hautavajoaman Olduvain rotkoon Tansaniassa.

”Missä olet? Ja kaiku vastaa: olet, / kun nostan rautauunista / parkuvan lapsen / joka savilintuja muovailee / keskellä liljain ja ruusujen, / ja kallion kystassa säteilevät / tuhat vuotta omenan perkeet / Olduvain rotkossa, / ilman viiletessä.”, kirjoittaa Hyvärinen teoksessa.

Haaveissa siintää vielä, että jonain päivänä Hyvärinen pääsee näkemään Olduvain rotkon ja Kilimanjaro-vuoren aivan paikan päällä.

Ensikosketus runouteen painui mieleen

Hyvärisen lapsuuden kodin kirjahyllyssä 1970-luvun lopulla näkyivät vanhempien ammatit: hänen isänsä oli ammatiltaan pappi ja äiti uskonnon ja psykologian lehtori. Niinpä hyllystä löytyi lastenkirjojen lisäksi laajasti tietokirjallisuutta kuten Kodin suuri tietosanakirjasarja, Kodin suuri lääkärikirja, Suomen luonto -kirja ja psykologista kirjallisuutta.

– Koskaan meitä lapsia ei kielletty lukemasta näitä hienoja tietokirjoja. Kun tietosanakirjassa oli mielenkiintoinen kuva, luin myös artikkelin. Aiheet olivat kaikkea solubiologiasta antiikin historiaan. Tietosanakirja ei rajaa tietoa ja tieteenalaa, se on universaali tiedonlähde.

Tietokirjojen lisäksi Hyväriselle mieleisiä olivat nuorten suuret seikkailusarjat kuten Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjat ja Enid Blytonin Salaisuus-sarja. Ensimmäisen tuntuman runouteen Hyvärinen muistaa saaneensa jo perhepäivähoidossa Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun myötä. Varhaiset runoelämykset painuivat tarkasti mieleen.

– Isoveljen historiakirjassa oli Kreetasta artikkeli, joka alkoi Homeros-sitaatilla: ”Saari on saartama veen, meren päilyvän vyöttämä Kreetta”. Siinä heksametri teki vaikutuksen minuun. Toinen vaikuttava kokemus oli Maat ja kansat -kirjasarjan karttakirjan sivu, jossa oli kuva sikiöstä kohdussa ja Robert Frostin sitaatti: ”Sillä minulla on lupauksia pidettävänä ja maileja kuljettavana ennen lepoa.” Se oli jotenkin pelottava, outo ja kiehtova.

Runoudessa alakouluikäinen poika oli suorastaan tavoitteellinen: hän pyöräili kirjastoon ja opetteli Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden runoja ulkoa kirjastossa, koska kirjaa ei saanut lainata kotiin. Sinnikäs työ tuotti tulosta, ja lopulta hän osasi valtaosan runoista ulkoa. Runeberg hyödynsi klassikkoteoksessaan monipuolisesti klassisia runomittoja, ja oppi kantaa edelleen Hyvärisen omaan runouteen.

Väitöskirjatutkijasta runoilijaksi ja tietoasiantuntijaksi

Hyvärinen kiinnostui venäläisestä kirjallisuudesta, kun hän päihitti alakoulun viimeisellä luokalla Tolstoin suurteoksen Sota ja rauha. Yläkoulussa mukaan tulivat Dostojevski ja Gogol, lukioiässä Solženitsyn ja Pasternak, jonka Tohtori Živago -romaanin runoliite johdatti Hyvärisen venäläiseen runouteen.

Lukion jälkeen Hyvärinen aloitti venäjän kielen ja kirjallisuuden opinnot Helsingin yliopistossa 1992. Hän vietti myös yhden lukukauden Pietarissa 1996, jolloin Venäjällä vallitsi vapautumisen vaihe Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Hyvärinen oivalsi kulttuurien yhtymäkohtia niin kirjallisuuden opintojen kuin pohjoiskarjalaisen arjen kautta.

– Itäsuomalainen mentaliteetti muistuttaa pohjoisvenäläistä elämää ja kulttuuria. Tykkäämme olla metsässä, kalastaa, sienestää ja saunoa. Kun opin venäjää, huomasin, että Suomen itämurteissa on jotain samaa kuin venäjän kielessä. Kulttuurinen vuorovaikutus on ollut syvempää kuin ajatellaan.

Hyvärinen suuntasi jatko-opintoihin Helsingissä 2000-luvun alussa. Omasta runoudestaan Hyvärinen tuli valtakunnallisesti tunnetuksi vuonna 2003, kun hän voitti J.H. Erkon kirjoituskilpailun. Ensimmäinen runokirja Kurkistan kaivoon ilmestyi Tammen kustantamana 2006.

– Jo esikoisessani luodataan historian kerrostumiin kuten Olduvain rotkossa, mutta se oli enemmän esikoisrunokokoelmalle tyypillinen esittäytyminen, että osaan kirjoittaa runoutta ja olen lukenut tällaista kirjallisuutta, Hyvärinen luonnehtii.

Perheellisenä Hyvärinen koki kirjailijan ja tutkijan uran epävarmaksi, joten hän suuntasi vakituiseen työhön informaatikoksi Joensuun yliopiston kirjastoon 2007 ja jatkoi väitöstutkimusta töiden ohessa. Hyvärisen väitöskirja musiikista osana venäläisen Osip Mandelštamin runojen maailmankuvaa 1908–1925 valmistui vuonna 2015.

Hyvärisen ensimmäisen ja toisen runokokoelman julkaisun välissä ennätti vierähtää peräti kuusitoista vuotta. Seuraava runokokoelmaa ei tarvitse odottaa kenties niin kauan: ensi vuoden alussa Hyvärinen suuntaa puolen vuoden mittaiselle työvapaalle ja keskittyy uuden runokokoelman kirjoittamiseen.

– Olen aina kirjoittanut runoutta työn ohella, mutta nyt on aikaa itselle.