Terveyshallintotieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Tarkastelen väitöstutkimuksessani, miten iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeeseen vastataan asiakaslähtöisen asiakas- ja palveluohjausprosessin avulla. Sen keskiössä on saatujen tietojen hyödyntämisen merkitys palvelujen koordinoinnissa ja seurannassa sekä asiakasohjaajan roolin ja toimenkuvan selkeyttäminen. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa sujuva oikea-aikaisten ja tarpeen mukaisten palvelujen järjestäminen iäkkäille on tärkeää. Asiakas- ja palveluohjaus on yksi keino edistää palveluintegraatiota hyvinvointialueilla, mutta tietoa tarvitaan lisää asiakas- ja palveluohjauksen osaamisesta ja prosessista.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Tutkimuksessa tunnistettiin sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuutta kuvaavia palveluprofiileja, jotka perustuvat muistisairaiden palvelutarpeisiin, palvelujen käyttöön sekä saatavilla olevaan tai puuttuvaan läheisapuun. Tutkimuksessa havaittiin, että kotona asuvien muistisairaiden palvelujen käyttö lisääntyi puolen vuoden tarkastelujakson aikana verrattuna tilanteeseen kuukausi palvelutarpeen arvioinnista. Palveluprofiilit kuvasivat läheisavun ja palvelutarpeiden ryhmittelyn kautta asiakasvirtauksia. Tuloksissa korostui, että läheisavulla oli keskeinen merkitys muistisairaan henkilön kotona asumiseen ja hänen palvelujen käyttöönsä.
Onnistuneen asiakas- ja palveluohjauksen edellytys on asiakaslähtöisyys prosessin kaikissa vaiheissa ja järjestelmällinen palvelutarpeen arviointi. Asiakasohjaajat näkivät, että heillä oli osaamisessa kehitettävää erityisesti lainsäädännön tuntemuksessa ja tulkinnassa sekä moniammatillisessa yhteistyössä. Asiakasohjaajien työskentelyssä korostui itseohjautuvuus. Lisäksi heidän iällään sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työkokemuksellaan oli vahva yhteys motivaatioon, kykyyn priorisoida tehtäviä ja hallita ajankäyttöä. Asiakasohjaajien ongelmanratkaisukyvyssä näkyi kriittinen ajattelu ja systemaattinen tiedonkeruu.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Hyvinvointialueilla tarvitaan iäkkäiden palveluintegraation kehittämiseen tutkimustietoa asiakas- ja palveluohjausprosessista sekä siinä tarvittavasta osaamisesta. Tarpeenmukaisten, oikea-aikaisten ja sujuvien palvelujen toteuttaminen iäkkäille henkilöille edellyttää asiakaslähtöisyyteen perustuvaa asiakas- ja palveluohjausta sekä monialaista yhteistyötä, kun sosiaali- ja terveyspalveluja yhteensovitetaan. Sen vuoksi monialaisen yhteistyön edistäminen palveluintegraatiossa edellyttää asiakasohjaajien ja muiden sosiaali- ja terveysalan toimijoiden yhteistä näkemystä asiakasohjaajan roolista ja toimenkuvasta. Asiakas- ja palveluohjausprosessissa asiakasohjaajien ja muiden ammattilaisten on tarpeen seurata muistisairaan iäkkään tilannetta arvioimalla palvelutarvetta tiiviisti. Palvelunjärjestäjä voi seurata palveluprofiilien avulla sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä muistisairailla ja tarkastella tarpeiden mukaisia asiakasvirtoja.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Väitöstutkimus koostui kolmesta osatutkimuksesta. Ensimmäisessä osatutkimuksessa tunnistettiin, millaisia palveluja korkeintaan keskivaikeasti oireilevat muistisairautta sairastavat henkilöt tarvitsevat pärjätäkseen kotona sekä millaisia muutoksia heidän palvelujen käytössään tapahtui puolen vuoden seurannassa. Tutkimus toteutettiin rekisteritutkimuksena ja analysoitiin määrällisin menetelmin.
Toisen ja kolmannen osatutkimuksen aineisto kerättiin kahden maakunnan asiakasohjaajilta tutkimusta varten kehitetyllä strukturoidulla kyselylomakkeella, johon sisältyi myös avoimia kysymyksiä. Toisessa osatutkimuksessa kuvattiin, miten asiakaslähtöisyys toteutui asiakas- ja palveluohjauksen eri vaiheissa. Kyselylomakkeesta hyödynnettiin osiot, jotka käsittelivät taustatietoja ja kokemuksia asiakas- ja palveluohjauksesta. Strukturoitu aineisto analysoitiin määrällisin menetelmin ja avovastaukset teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Kolmannessa osatutkimuksessa kuvattiin asiakasohjaajien itsearvioitua osaamista ikäihmisten asiakas- ja palveluohjauksessa. Kyselylomakkeesta hyödynnettiin osiot, jotka käsittelivät taustatietoja sekä itsearvioitua osaamista. Strukturoitu aineisto analysoitiin määrällisin menetelmin ja avovastaukset aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
TtM Rauha Heikkilän terveyshallintotieteen alaan kuuluva väitöskirja Iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeeseen vastaaminen asiakas- ja palveluohjauksessa tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Heli Valokivi Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Johanna Lammintakanen Itä-Suomen yliopistosta.
Lisätietoja:
Rauha Heikkilä, rauhah(at)student.uef.fi, puh. 040 770 2380