Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin IT-palveluyritysten ylimmän johdon näkemyksiä etäjohtamisen mahdollisuuksista ja haasteista. Siinä haastateltiin 33 johtoryhmätason johtajaa, jotka työskentelevät suurissa suomalaisissa IT-yrityksissä. Johtajien näkemyksiä etätyöstä ja sen johtamisesta on tutkittu toistaiseksi vähän.
Hallinnon Tutkimus -lehdessä julkaistun tutkimuksen perusteella johtajat näkevät etäjohtamisen suurimpana mahdollisuutena viestinnän kehittämisen. Säännölliset tiimi- ja organisaatiopalaverit, selkeä agendatyöskentely sekä kameran käyttö kokouksissa lisäsivät vuorovaikutuksen laatua. Myös epäviralliset kohtaamiset, kuten virtuaalikahvit ja -juhlat, vahvistivat yhteisöllisyyttä. Digitaalisten viestintäkanavien monipuolinen hyödyntäminen mahdollisti viestinnän kohdentamisen eri tarpeisiin sekä tiimien yhteisen innovoinnin.
Samaan aikaan johtajat kokivat, että digitaalinen viestintä toi myös haasteita. Viestintätulva, sanattoman viestinnän vähyys ja spontaanien kohtaamisten puute vaikeuttivat vuorovaikutusta ja innovointia. Yhteisöllisyyden ylläpitäminen etätyössä koettiin hankalaksi. Lisäksi uusien työntekijöiden perehdytys ja kokemattomien työntekijöiden tukeminen oli etänä haastavaa. Työajan hallinta sekä työn ja vapaa-ajan rajojen säilyttäminen osoittautuivat monille johtajille ongelmallisiksi.
Ihmisten etäjohtamisen ytimessä on luottamus
Ihmisten johtamisen suhteen luottamus nousi etäjohtamisen kulmakiveksi. Johtajien oli luotettava siihen, että työntekijät tekevät työnsä hyvin myös etänä. Etätyö koettiin tasa-arvoistavana esimerkiksi siksi, että kaikki kohtaavat toisensa samankokoisten ruutujen kautta. Työhyvinvointia tuettiin muun muassa ergonomiainvestoinneilla, yhteistyöllä työterveyden kanssa sekä aktiivisella palkitsemisella ja kiittämisellä. Myös HR-toimissa, kuten etärekrytoinneissa ja perehdytyksissä, saavutettiin hyviä tuloksia. Toisaalta samaan aikaan johtajat näkivät haasteiden liittyvän työhyvinvointiin, yksilöiden huomioimiseen, uusien työntekijöiden perehdyttämiseen sekä irtisanomisiin.
Asioiden johtaminen onnistuu
Tutkimuksessa mukana olleet ylimmän johdon edustajat näkivät, että etäjohtaminen mahdollistaa selkeän tavoitejohtamisen ja tulosorientoituneen työskentelyn ilman mikromanagerointia eli työn liiallista kontrollointia. Päätöksentekoa hajautettiin tiimeille, jotka pystyivät itse sopimaan työajoistaan ja käytännöistään. Digitaalisten työkalujen ansiosta asioita pystyttiin viemään eteenpäin aiempaa nopeammin ja tehokkaammin. Asioiden suhteen haasteet liittyivät johtajien mukaan oman työajan hallintaan ja itsensä johtamiseen.
Johtopäätökset yritysjohdolle
Tutkijat korostavat, että etä- ja hybridityön onnistuminen edellyttää tietoista panostamista viestintään, luottamuksen rakentamiseen ja työhyvinvoinnin tukemiseen. Yritysjohtajille konkreettisia keinoja ovat esimerkiksi selkeän ja säännöllisen viestinnän varmistaminen, tilan antaminen epäviralliselle vuorovaikutukselle, päätöksenteon hajauttaminen tiimeille sekä työajan ja rytmin hallinnan tukeminen yhteisillä käytännöillä.
Tutkimusartikkeli:
Jonna Pauliina Koponen, Lotta Salin. Ylimmän johdon näkemyksiä etäjohtamisen mahdollisuuksista ja haasteista IT-palveluyrityksissä. Hallinnon Tutkimus. Vol 44 Nro 2 (2025). https://doi.org/10.37450/ht.143644