Tutkijat ehdottavat uusia kynnysarvoja sydämen liikakasvulle nuorilla ja nuorilla aikuisilla

Tuoreen tutkimuksen mukaan lapsille ja nuorille yli 30 vuotta sitten määritellyt kansainväliset sydänlihaksen liikakasvun kynnysarvot voivat johtaa vääriin diagnooseihin, joissa sydämen normaali koko tulkitaan liikakasvuksi.  Itä-Suomen yliopiston ja Bristolin yliopiston toteuttaman tutkimuksen tulokset julkaistiin American Journal of Physiology-Heart and Circulatory Physiology -tiedelehdessä.

Sydämen vasemman kammion liikakasvu eli hypertrofia (LVH) on varhainen sydänmuutos, joka on aikuisilla liitetty myöhempiin sydän- ja verisuonitauteihin ja kuolemaan. Sitä esiintyy myös lapsilla ja nuorilla yleensä kohonneen verenpaineen ja aineenvaihdunnan häiriöiden seurauksena.

Vasemman kammion liikakasvua voidaan arvioida sydämen ultraäänitutkimuksen avulla. Liikakasvun luotettavin mittari on ultraäänellä määritelty kammion massa suhteutettuna koko kehon lihasmassaan. Lihasmassa voidaan määrittää kaksienergiaisella röntgenabsorptiometria- eli DEXA-mittauksella, joka ei kalleutensa vuoksi kuitenkaan ole usein käytettävissä. Vasemman kammion massa voidaan suhteuttaa myös esimerkiksi henkilön pituuteen tai kehon pinta-alaan, vaikka näin ei saada yhtä luotettavaa tietoa liikakasvusta.

Yleisimmin käytetty kynnysarvo vasemman kammion liikakasvun diagnosoimiseksi lapsilla ja nuorilla on yli 30 vuoden takaa, ja se perustuu 12-vuotiailla tehtyyn tutkimukseen. Laskutavassa kammion massa suhteutetaan henkilön pituuteen, joka on korotettu potenssiin 2,7. Lapsilla liikakasvun kynnysarvoksi määriteltiin 38,6 g/m2.7 Kyseinen kynnysarvo määriteltiin tutkimukseen osallistuneiden lasten 95. persentiilistä eli sen alitti 95 prosenttia ikäluokasta, ja se vastaa 3,4g/kg vasemman kammion massaa suhteutettuna henkilön lihasmassaan.

Aikuisilla vasemman kammion liikakasvun diagnosoinnissa käytetty kynnysarvo on 51 g/m2.7. Myöhäisteini-ikäisille ja varhaisaikuisille ei ole aiemmin määritelty omaa kynnysarvoa riittävän laajoissa tutkimuksissa. Teini-ikäisille lapsilla nykyisin käytettävä kynnysarvo on huomattavan alhainen ja aikuisten kynnysarvo puolestaan melko korkea, joten niiden käyttö nuorilla voi johtaa virhediagnooseihin.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistui 868 nuorta, jotka tutkimuksen alkaessa olivat 17-vuotiaita. Heitä seurattiin seitsemän vuoden ajan varhaisaikuisuuteen eli 24 vuoden ikään asti. Kaikille 868 nuorelle tehtiin tutkimuksen alussa ja lopussa koko kehon koostumuksen mittaukset DEXA-menetelmällä sekä sydämen ultraäänitutkimukset.

17 vuoden iästä 24 vuoden ikään siirryttäessä koko kehon lihasmassa ja sydämen vasemman kammion massa lisääntyivät merkittävästi sekä miehillä että naisilla, joskin enemmän miehillä. Kehon kokonaislihasmassaan suhteutetussa vasemman kammion massassa ei kuitenkaan ollut eroja sukupuolten välillä varhaisaikuisuuteen tultaessa.

Tutkimuksen mukaan vasemman kammion massan suhteuttaminen henkilön pituuteen korotettuna potenssiin 2,7 tai 3 vastasi parhaiten lihamassaan suhteuttamalla saatua arviota. Lihasmassaan suhteutettuna 95. persentiilin kynnysarvo liikakasvulle oli 17 vuoden iässä miehillä 4,3 g/kg ja naisilla 4,6 g/kg sekä 24 vuoden iässä miehillä 4.7g/kg naisilla 4.6g/kg.

Henkilön pituuteen suhteutettuna 95. persentiilin kynnysarvot vasemman kammion liikakasvulle olivat 17 vuoden iässä miehillä 49,5 g/m2.7  ja naisilla 46,8 g/m2.7. 24 vuoden iässä kynnysarvot olivat miehillä 57,1 g/m2.7  ja naisilla 50,2 g/m2.7 .

– Nämä uudet nuorten kynnysarvot ovat lasten kynnysarvoa korkeammat ja aikuisten kynnysarvoa matalammat – paitsi 24-vuotiailla miehillä. Lasten kynnysarvo voi nuorilla ja nuorilla aikuisilla ylittyä sukupuolesta riippuen ja pituuteen suhteutettuna 10 – 20g/m2.7 verran, eikä kyse silti välttämättä ole vasemman kammion liikakasvusta. Lasten ja nuorten parissa työskentelevien lääkärien ja tutkijoiden tulisikin olla tietoisia näistä uusista kynnysarvoista, jotta voidaan paremmin tunnistaa ne nuoret ja nuoret aikuiset, joilla todella on kohonnut sydämen liikakasvun ja ennenaikaisten sydänmuutosten riski, sanoo lääkäri ja kliininen epidemiologi Andrew Agbaje Itä-Suomen yliopistosta.

Agbajen tutkimusryhmän työtä ovat tukeneet Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto ja Pohjois-Savon aluerahasto, Orionin tutkimussäätiö, Aarne Koskelon säätiö, Antti ja Tyyne Soinisen säätiö, Paulon säätiö, Yrjö Jahnssonin säätiö, Paavo Nurmen säätiö, Sydäntutkimussäätiö sekä Lastentautien tutkimussäätiö.