Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tuuliturbiini.

Tutkimus tuulivoimaa koskevista valituksista korostaa suunnitteluprosessien reiluuden ja selkeyden merkitystä

Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa tarkastellaan tuulivoimaa koskevia valituksia ja niissä esitettyjä oikeudenmukaisuusvaatimuksia. Tutkimus on kattavin Suomessa tehty analyysi tuulivoimavalituksista maankäytön suunnittelun sekä rakentamisen lupamenettelyjen näkökulmasta. Siinä analysoitiin 160 hallintotuomioistuimille tehtyä valitusta ja 214 niitä koskevaa ratkaisua vuosilta 2020–2023.

Tutkimus osoittaa, että valtaosa valituksista oli yksityishenkilöiden tekemiä, ja ne kohdistuivat erityisesti tuulivoimaosayleiskaavoihin ja rakennuslupiin. Valituksissa ei tyypillisesti ollut kyse periaatteellisesta tuulivoimavastaisuudesta, eikä niissä aina edes vastustettu hankkeen toteutusta sinänsä, vaan jotain hankkeen yksityiskohtaa tai toteutustapaa.

Valituskirjelmissä korostuivat koetut terveys-, ympäristö- ja luontovaikutukset sekä niiden epätasainen jakautuminen paikallisesti. Myös tuulivoimahankkeiden suunnittelun menettelytapoja kritisoitiin usein. Menettelyjen “oikominen” ja ennakoimattomuus koettiin epäoikeudenmukaiseksi. Erityisesti hankkeiden edistäminen ilman asianmukaista kaavoitusprosessia ja vaikutusten arviointia suunnittelutarveratkaisujen ja poikkeamismenettelyjen avulla nousivat esiin valitusperusteina.

– Nämä kokemukset heijastivat usein epäluottamusta sekä kunnallisia viranomaisia että hanketoimijoita kohtaan, raportin kirjoittaja, projektitutkija Veera Kankare toteaa. 

Valitusten menestymisen kannalta tehokkaaksi osoittautui usein vetoaminen päätösten sisältöön ja lainmukaisuuteen, erityisesti luonnon monimuotoisuutta koskevien vaikutusten osalta. Sen sijaan viestintään ja osallistumisen toteutumiseen kohdistuvat väitteet menettelyjen puutteellisuudesta eivät saaneet hallinto-oikeuksissa tukea.

– Odotukset osallistumisen ja vuorovaikutuksen laadusta näyttävät siis ylittävän lain edellyttämän vähimmäistason.

Tuulivoimarakentamista ohjaavaa lainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan sujuvoittamisen ja hyväksyttävyyden lisäämisen ristipaineessa. Tuulivoimavalituksissa esiin nousevien huolten tunnistaminen ja huomioon ottaminen tarjoaa valtiolle, kunnille ja hanketoimijoille mahdollisuuksia vahvistaa tuulivoiman hyväksyttävyyttä. 

Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksella osana tuulivoiman hyväksyttävyyttä tarkastelevaa Tuulivoiman hyväksyttävyyden osatekijät, riskit ja muutos Suomessa (THORMS) -hanketta, jota rahoittaa Tiina ja Antti Herlinin Säätiö.

Tutkimusraportti:

Veera Kankare. Tuulivoimaan liittyvät oikeudelliset kiistat oikeudenmukaisen siirtymän kipupistein : Analyysi valituksista hallinto-oikeuksiin. Publications of the University of Eastern Finland. Reports and Studies in Social Sciences and Business Studies, 31. 2026. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5893-8.