Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tuuliturbiini.

Uusiutuvan energian hyväksyttävyyden muutos haastaa alan toimijat ja lainsäätäjät

Tuuli- ja aurinkovoiman hyväksyttävyyden tutkimushankkeiden tuloksia esillä Itä-Suomen yliopiston järjestämässä loppuseminaarissa 8. joulukuuta.

Itä-Suomen yliopisto järjestää Tuulivoiman hyväksyttävyyden osatekijät, riskit ja muutos Suomessa (THORMS) -hankkeen loppuseminaarin Helsingissä maanantaina 8.12.2025. Seminaarissa esitellään kahden tutkimushankkeen tuloksia tuuli- ja aurinkovoiman hyväksyttävyyskysymyksistä sekä käydään keskustelua tutkijoiden ja sidosryhmien kesken.

Tutkimustulosten mukaan tuulivoiman yleinen hyväksyttävyys on Suomessa yhä melko korkealla, mutta se on ollut viime vuosina selvässä laskussa. Tuulivoimahankkeisiin kohdistuvat valitukset kertovat hankkeiden kiirehtimisen riskeistä. Tuulivoimayrityksille paikallinen hyväksyttävyys on tärkeä mutta ei suinkaan ainoa hankekehitystä hidastava tekijä. Maankäytön suunnittelun ja lupaprosessien selkeys ja ennakoitavuus ovat olennaisia sekä uusiutuvan energian sujuvan hankekehityksen että hyväksyttävyyden näkökulmista.

Uusiutuvan energian hyväksyttävyyden ylläpitäminen vaatii selkeitä ja vuorovaikutteisia menettelytapoja maankäytön suunnittelussa, hyvien paikallisten toimintamallien levittämistä, yhteisvaikutusten parempaa hallintaa sekä valtion ja kuntien yhteistyötä. Ruotsi ja Norja tarjoavat vertailukohdan siitä, miten paikallisen hyväksyttävyyden puute kuntatasolla voi jopa pysäyttää uusiutuvan energian hankekehityksen. Alueidenkäyttölain muutosehdotukset, kuten etäisyyssäädökset tai kuntalaisten valitusoikeuden rajaaminen, näyttäytyvät tutkimuksen perusteella liian suoraviivaisina ratkaisuina uusiutuvan energian hyväksyttävän ja sujuvan hankekehityksen edistämiseen.

Seminaarissa tarkastellaan muun muassa:

  • Energia-asenteissa tapahtuneita muutoksia ja alueellisia eroja
  • Tuulivoiman paikallisen hyväksyttävyyden kehitystä ja ”saturaatiota” kunnassa
  • Hallinto-oikeuteen tehtyjä valituksia tuulivoimasta
  • Tuuli- ja aurinkovoimahankekehittäjien kokemuksia hankekehityksen edellytyksistä ja haasteista Suomessa
  • Aurinkovoimaloiden maankäyttökysymyksiä ja niihin liittyviä debatteja
  • Pohjoismaisia eroja kunnan ja valtion ohjauksen roolissa ja niiden vaikutuksista hyväksyttävyyteen

Tuloksia kommentoivat TAH-säätiön, ympäristöministeriön, Suomen uusiutuvat ry:n sekä Suomen Luonnonsuojeluliiton edustajat.

Tilaisuuden järjestää Itä-Suomen yliopisto kahden tutkimushankkeen yhteistyönä. Mukana ovat TAH-säätiön rahoittama hanke ”Tuulivoiman hyväksyttävyyden osatekijät, riskit ja muutos Suomessa” (THORMS), sekä Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama hanke ”Polku energiakriiseistä muutosjoustavaan, iskunkestävään ja oikeudenmukaiseen energiajärjestelmään” (PHOENIX).

Lisätietoja: