Vuoden 2025 Vaikuttavuuden tutkimuksen päivillä syvennytään arkivaikuttavuuden tutkimusmenetelmiin. Tapahtuma kokoaa Kuopioon lähes 150 vaikuttavuuden tutkijaa, asiantuntijaa ja työssään vaikuttavuustietoa tarvitsevaa ammattilaista.
– Tutkimustietoa arkivaikuttavuudesta on viime vuosina kertynyt paljonkin. Haasteena kuitenkin on se, kuinka luotettavasti sen avulla voidaan arvioida toimenpiteiden vaikuttavuutta ja miten tutkimustietoa tulisi tulkita toiminnan muuttamiseksi tai kehittämiseksi. Päätöksenteko ei aina ole lineaarista ja arkivaikuttavuustietokin on vain yksi osa päätöksentekoa asiakkaan tai potilaan näkökulman, arvojen ja rahoituksen ohella, tapahtuman järjestämisestä vastaavan Itä-Suomen yliopiston Vaikuttavuuden talon johtaja, professori Tomi Mäki-Opas toteaa.
Vaikuttavuuden tutkimuksen päivillä kartutetaan ymmärrystä arkivaikuttavuudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa, pelastustoimessa sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Aiheeseen pureudutaan muun muassa menetelmäuskollisuuden, menetelmien ja toimintamallien hallitun mukauttamisen, digitaalisten terveyspalveluiden arkivaikuttavuuden sekä kustannusvaikuttavuuden arvioinnin näkökulmista. Tutkimuspäivien työryhmissä syvennytään hoidon ja palveluiden vaikuttavuuteen, implementointitutkimukseen, näyttöön perustuvaan toimintaan sekä sosiaalipalveluiden arkivaikuttavuuteen. Tutkimuspäivien tavoitteena on vahvistaa vaikuttavuusperusteista päätöksentekoa ja edistää tutkimustiedon hyödyntämistä käytännön palveluissa.
Vuoden 2025 Vaikuttavuuden tutkimuksen päivien pääpuhujia ovat arviointiylilääkäri Sami Pakarinen Husista, terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen Turun yliopistosta, professori, lääketieteen ja kirurgian tohtori Antti Malmivaara Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä Henna Hasson Karoliinisesta instituutista. Pakarinen toimii päätehtävänsä ohella aktiivisesti muun muassa terveydenhuollon menetelmien arviointiin (HTA) keskittyvissä Palveluvalikoimaneuvostossa (Palko) ja kansallisen HTA-koordinaatioyksikön (FinCCHTA) alueellisissa arviointiryhmissä. Hän keskittyy tutkimuksessaan erityisesti digitaalisten sote-palvelujen ja teknologioiden vaikuttavuuden arviointiin. Malmivaara on kehittänyt käsitteitä ja ohjeita, joiden avulla voidaan arvioida lääketieteellisten hoitojen ja toimenpiteiden arkivaikuttavuutta. Hasson johtaa Karoliinisen instituutin yhteydessä toimivaa Medical Management Centeriä ja tutkii terveys- ja sosiaalialan implementoinnin toteuttamista ja arviointia.
Vaikuttavuuden tutkimuksen päivät on monitieteinen keskustelufoorumi tutkijoille ja asiantuntijoille sekä työssään uusinta tutkimustietoa vaikuttavuudesta tarvitseville. Tapahtuman järjestää Vaikuttavuuden talo, joka on hyvinvointiin ja terveyteen liittyvän vaikuttavuuden tutkimuksen ja koulutuksen monitieteinen yhteistyöverkosto Itä-Suomen yliopistossa. Verkosto kokoaa vaikuttavuuden tutkimuksen tietoa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien palvelujen kehittämisen ja päätöksenteon sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation tueksi.
Vaikuttavuuden tutkimuksen päivien ohjelma löytyy verkosta.
Lisätietoja:
Professori Tomi Mäki-Opas, puh. 050 323 4020, tomi.maki-opas(at)uef.fi