Toista kertaa järjestettyyn pitchauskilpailuun osallistui 14 nuorta tutkijaa.
Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Saku Reunanen vei voiton Falling Walls Lab Eastern Finland -pitchauskilpailussa. Hänen tutkimuslähtöinen ideansa käsitteli Parkinsonin taudin uudenlaista hoitoa, joka perustuu taudin oireisiin tehokkaammin vaikuttavaan lääkemolekyyliin.
Toisen palkinnon kilpailussa sai Aalto-yliopistosta Teddy Tran, jonka innovaatio pyrkii parantamaan siltojen kuntotarkastuksia ajoneuvoon asennettavalla analyysilaitteella. Kolmannen palkinnon sai Itä-Suomen yliopiston teknillisen fysiikan väitöskirjatutkija Fahimeh Maleki syöpälääkkeiden monitoroinnin ideallaan.
Falling Walls Lab Eastern Finland -kilpailu on tarkoitettu opiskelijoiden ja uransa alkuvaiheen tutkijoiden tieteeseen perustuvien innovaatioiden esittelyyn. Tällä kertaa kilpailuun ilmoittautui 20 tutkijaa seitsemästä yliopistosta. Heistä varsinaiseen kilpailuun valittiin 14 osallistujaa.
Innovaatioita arvioi tuomaristo, johon kuului edustajia akateemisesta maailmasta, sijoittajista, julkisorganisaatioista ja yritysmaailmasta. Kilpailun voittaja saa ilmaisen osallistumismatkan Falling Walls -kilpailun maailmanlaajuiseen finaaliin Berliinissä marraskuussa 2026.
Falling Walls -pitsauskisa järjestettiin nyt toista kertaa Itä-Suomessa. Viime vuonna kilpailun voitti Itä-Suomen yliopiston teknillisen fysiikan tutkijatohtorin Arash Mirhashemin kaupallistamisidea spektrikuvantamista ja tekoälyä hyödyntävästä tuki- ja liikuntaelimistön analyysivälineestä.
Rohkeutta akateemiseen yrittämiseen
Pitchauskilpailun lisäksi ohjelmassa kuultiin Kuopion kaupungin elinvoimajohtajan Timo Antikaisen, Marginumin toimitusjohtajan Samu Lehtosen ja Nordic Science Investmentsin perustajapartnerin Anssi Uimosen puheenvuorot.
Antikainen muistutti, että Suomen vetovoimaisimpiin kaupunkeihin lukeutuvan Kuopion etuihin lukeutuvat turvallisuuden ja elämänlaadun lisäksi keskeinen sijainti, vahva tutkimusosaaminen ja korkeakoulutus, jotka kaikki tukevat yrittäjyyttä ja innovaatiotoimintaa.
Tutkimukseen perustuvan innovaation menestyksekästä kaupallistamista tapahtumassa edusti syöpäkirurgian teknologiaa kehittävä Marginum Oy. Toimitusjohtaja Samu Lehtonen painotti, että innovaatio lähtee merkityksellisten, tosielämän ongelmien tunnistamisesta. Hän toivoi tutkijoita rohkeutta yrittämiseen.
– Viiden-kuuden vuoden toimitusjohtajakokemuksella voin sanoa, että jos onnistuu tieteessä, myös bisnespuolen tulisi hoitua. Sitä ei tarvitse pelätä.
Uimonen jakoi käytännön vinkkejä innovaatioiden kaupallistamiseen. Uimonen näkee, että Suomessa panostetaan usein innovaation tieteelliseen laatuun, mutta suurempi haaste kaupallistamisessa onkin toimivan tiimin kokoaminen.
Falling Walls Lab Eastern Finland -tapahtuman järjestäjinä toimivat Business Center Pohjois-Savo yhteistyössä Business Kuopion, Business Joensuun, Hub Panostamon, Itä-Suomen yliopiston ja Novapoliksen kanssa.