Itä-Suomen yliopiston ja kanadalaisen Lakeheadin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa kartoitetaan ensimmäistä kertaa via ferrata -reittejä käsittelevää matkailu- ja virkistyskäytön tutkimusta ja tulevia tutkimustarpeita. Via ferrata -reitit ovat vuoristoympäristöihin rakennettuja kiipeilyreittejä, joiden suosio kasvaa voimakkaasti niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa.
Journal of Outdoor Recreation and Tourism -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkastellaan vaellusta, vuorikiipeilyä ja kalliokiipeilyä yhdistelevän via ferrata -kiipeilyn nopeaa kasvua. Tutkijoiden mukaan niihin keskittyvää tutkimusta tarvitaan, jotta reittejä voidaan kehittää kestävästi ja kaupallisesti elinvoimaisesti.
– Tutkimuksemme osoittaa, että via ferrata -kiipeily nähdään usein vuorikiipeilyn tai kiipeilyn alalajina. Kyse on kuitenkin omaleimaisesta hybridilajista, jolla on oma riskiprofiilinsa ja vaikutuksensa kiipeilykohteisiin ja jonka pariin hakeudutaan lajille tyypillisiä polkuja pitkin, sanoo tutkijatohtori Kelsey Johansen Itä-Suomen yliopistosta.
Via ferrata -reitit ovat vuoristoympäristöihin suunniteltuja kiipeilyreittejä, joissa on muun muassa kiinteitä teräsvaijereita, tikkaita, askelmia, siltoja ja portaita. Rakenteilla on luotu haastaviin maastoihin selkeitä ja ylläpidettyjä kiipeilyreittejä. Italian kielen sana via ferrata tarkoittaa rautapolkua. Euroopassa via ferrata -reitit tunnetaan myös nimillä sentiero attrezzato (’varusteltu polku’) ja Klettersteig (’kiipeilypolku’), mikä erottaa ne perinteisestä vaelluksesta, vuorikiipeilystä ja kalliokiipeilystä ja korostaa niiden omaa identiteettiä ammattimaisesti ylläpidettynä aktiviteettina.
Maa-alueiden haltijat, opaspalvelujen tarjoajat sekä ammattimaiset vuoristo- ja kiipeilyjärjestöt saavat tutkimuksesta alustavia suuntaviivoja lajin kasvupaineiden ennakointiin sekä turvallisuuden, kestävyyden ja kaupallisen toiminnan yhteensovittamiseen. Johansenin mukaan lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan, jotta laji voisi kasvaa vastuullisesti.
Via ferrata -reiteillä on pitkä perinne Euroopan vuoristoalueilla, mutta Pohjois-Amerikassa lajin suosio alkoi kasvaa voimakkaasti vasta COVID-19-pandemian aikana ja sen jälkeen, mikä heijastelee yleistä ulkoilun sekä luonto- ja seikkailumatkailun suosion kasvua.
Kasvusta huolimatta lajia on tutkittu huomattavan vähän erityisesti Pohjois-Amerikassa. Se luokitellaan usein osaksi vuorikiipeilyn, insinööritieteiden tai lääketieteen tutkimusta. Tämän vuoksi lajin kehittämiselle ja maankäyttöön liittyvälle päätöksenteolle ei ole syntynyt yhtenäistä tutkimuspohjaa.
– Via ferrata -kiipeily ei ole enää pelkkä kuriositeetti alppilajien joukossa. Siitä on tulossa suunnitelmallisesti rakennettu ja kaupallinen tapa kokea vuoristoympäristöjä. Laji kuitenkin kehittyy nopeammin kuin tutkimus, joka tukee reittisuunnittelua, ympäristöjohtamista ja alan standardien kehittämistä, sanoo professori Harvey Lemelin Lakeheadin yliopistosta.
Via ferrata -reitit mahdollistavat pääsyn syrjäisiin ja paikoin myös ekologisesti herkkiin alppi- ja kanjoniympäristöihin. Tämä luo uusia taloudellisia mahdollisuuksia, mutta tuo mukanaan myös monisyisiä suunnittelu-, hallinta-, turvallisuus- ja ympäristövastuuhaasteita.
Edellä mainittuja haasteita pahentavat ilmastoon liittyvät vaikutukset, jotka vaikuttavat kausiluonteiseen saavutettavuuteen, infrastruktuurin vakauteen ja vuoristomatkailun pitkän aikavälin suunnitteluun.
Johansenin ja Lemelinin johtaman kansainvälisen tutkimusohjelman seuraavassa vaiheessa kerätään aineistoa ja alan toimijoiden näkemyksiä käytännön ohjeiden laatimiseksi. Mukaan on tarkoitus saada laaja joukko erilaisia via ferrata -kiipeilyn ja vuoristomatkailun parissa toimivia tahoja sekä Euroopasta että Pohjois-Amerikasta.
Tutkimus on saanut tukea Itä-Suomen yliopiston vesitutkimusohjelmasta, jota rahoittavat Saastamoisen säätiö, Jenny ja Antti Wihurin säätiö ja Olvi-säätiö.
Tutkimusartikkeli (open access):
Raynald Harvey Lemelin & Kelsey M. Johansen (2026). Viva La Ferrata! A Via Ferrata scoping review and research agenda. Journal of Outdoor Recreation and Tourism, Article 100960. https://doi.org/10.1016/j.jort.2025.100960.
