Kalevalaseura jakoi tänään Espoossa Kekrinpäivän tunnustuspalkinnot yhdeksälle suomalaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön parissa ansioituneelle tutkijalle sekä perinteentaitajalle ja -tallentajalle. Yksi perinteentaitajana palkinnon saanut on enonkoskelaissyntyinen, nykyisin Liperissä asuva Pasi Heikkinen. Heikkinen on avustanut murteentutkimusta jo viidenkymmenen vuoden ajan seuruukohteena: hänen puhekieltään on tallennettu säännöllisesti vuodesta 1969 alkaen, jolloin hän oli seitsenvuotias.
Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori Marjatta Palander on tallentanut Heikkisen puhekieltä 1990-luvulta lähtien. Sitä ennen tallennustyötä tekivät Kotimaisten kielten keskuksen Suomen kielen nauhoitearkiston kokoelmiin amanuenssi Erkki Lyytikäinen ja erikoistutkija Jaakko Ylipaavola.
– Suomessa kerättiin 1960-luvulla eri alueiden murteita talteen haastatteluin. Tavoitteena oli saada jokaista murretta nauhalle 30 tunnin verran. Etenkin vanhojen katoamassa olevia murteiden tallennusta kiirehdittiin, kertoo Palander.
Ensimmäisen kerran Pasi Heikkisen puhetta tallennettiin tällaisen murrehaastattelun yhteydessä puoliksi sattumalta.
– Erkki Lyytikäinen oli alun perin tallentamassa Enonkoskella Heikkisen isoäidin puhetta, kun isoäidille tuli kesken haastattelun kiire ruuanlaittoon. Lyytikäinen kiinnitti sitten huomiota isoäidin ympärillä häärineeseen puheliaaseen ja pikkuvanhaan Pasi-poikaan, ja päätti hetken mielijohteesta haastatella myös häntä.
Siitä lähti liikkeelle pitkäaikaisin yksilömurteen seuruututkimus Suomessa. Tutkimus on tiettävästi yksi pitkäkestoisimpia seuruututkimuksia myös koko maailmassa.
– Tutkimukseen on itse asiassa haastateltu kaikkiaan 11 henkilöä saman perheen neljältä sukupolvelta. Isoäitiä lukuun ottamatta kaikilta haastattelupuhetta on tallennettu vähintään kahdesti, Pasilta itseltään jo yksitoista kertaa. Heikkisen perheen yhteistyö murteentutkijoiden kanssa on siis ollut poikkeuksellisen sitoutunutta, kiittelee Palander.
Pasi Heikkisen lisäksi puhetta tallennetaan tällä hetkellä Heikkisen puolisolta, veljeltä sekä lapsilta.
– Alun perin puhetta tallennettiin kuuden vuoden välein, mutta sittemmin haastatteluväliä on tiivistetty. Kieli muuttuu varsinkin lapsilla sen verran nopeasti, että tapaamme haastattelun merkeissä kolmen vuoden välein.
Pasilta on tallennettu haastattelupuhetta jo yksitoista kertaa.
Professori Marjatta Palander
Puhekielen dramaattinen muutos
Palanderin mukaan Pasi ja hänen kaksospoikansa ovat seitsemän vuoden iässä puhuneet monilta osin aivan erilaista savolaismurretta. Puhekielen muutos näiden kahden sukupolven välillä on dramaattinen verrattuna edellisten sukupolvien eroihin.
– Esimerkiksi Pasin käyttämä sana ”jiäkuappi” on hänen lapsilleen kirjakielen mukainen ”jääkaappi”. Pasin käyttäessä tulee-verbistä muotoa ”tulloo”, sanovat hänen lapsensa taas ”tullee”. Eli savolaismurteille ominainen geminaatio löytyy vielä puheesta, mutta -oo:n tilalla ääntyy yleiskielen -ee.
Myös d-äänne on löytänyt paikkansa tämän sukupolven puheesta.
– Kyllä Pohjois-Karjalan alueellakin yhä ”tehhään ja nähhään”, mutta esimerkiksi mato-sanasta löytyy taivutettaessa jo d-äänne. Pasin lapset sanovat ”kala söi madon”, kun taas aiemmin käytettiin muotoa ”maon” tai ”mavon”.
Tallenteissa siis kuuluu murteiden erityispiirteiden muuttuminen ja puheen yleiskielistyminen. Haastatteluissa kiinnitetäänkin huomiota juuri äänne- ja muoto-opillisiin piirteisiin, ei niinkään sanastoon.
Aina mukana
Palanderin mukaan Pasi Heikkinen on ollut aina helppo haastateltava.
– Hän ja koko hänen perheensä on suhtautunut aina tutkimukseen positiivisesti. Ja juttua onneksi riittää! Jännityksestä ei ole merkkiäkään, kun tallennustilanne alkaa.
Heikkisen itsensäkin mukaan tutkimus ”on tullut mukana siinä sivussa”.
– En ole sitä kauheasti erikseen pohtinut, kun se on aina mukana kulkenut.
Ystävät ja tuttavat ovat välillä olleet yllättyneitä, kun ovat kuulleet pitkäjänteisestä tutkimustyöstä, jossa Heikkinen on mukana.
– En ole pitänyt asiasta melua, kun se on itselleni niin itsestäänselvyys. Joillekin se on siksi kai ollut suuri yllätys, kun olen ollut esimerkiksi televisiossa haastateltavana, Heikkinen virnistää.
Omaa tai muiden puhetta Heikkinen ei sen kummemmin tarkkaile.
– Joskus kun olen saanut vanhoja nauhoja kuunneltavakseni, huomaan yllätyksekseni, miten paljon puhetyylini on jossain kohtaa muuttunut. Mutta sitä tarkemmat kielianalyysit jätän mieluusti ammattilaisille.