Voidaanko monipaikkaisella opetuksella säästyä pienten koulujen lakkautuksilta?

Peruskouluikäisten määrä tulee vähenemään yli 80 000 hengellä vuoteen 2030 mennessä. Suomessa on silloin koululaisia noin 15 prosenttia vähemmän kuin nyt. Kuntatasolla muutos tulee olemaan vielä rajumpi: keskimääräisessä kunnassa peruskoululaiset vähenevät vuoteen 2030 mennessä yli neljänneksellä.

– Oppilasmäärien lasku alkoi jo joitakin vuosia sitten, ja kattila porisee kiihtyvällä tahdilla. Olemmekin laskun aiheuttamien muutosten edessä jo hieman myöhässä, kuvailee historian ja yhteiskuntaopin lehtori Jaakko Väisänen tilannetta perusopetuksen näkökulmasta. 

Ennusteiden mukaan vuonna 2030 Suomessa on kaikkiaan 145 kuntaa, joissa oppilasmäärä on 25 prosenttia nykyistä alhaisempi.

– Siksi tarvitsemme uudenlaista sopeutumista, erilaisia strategioita ja muutoksen hallinnan politiikkaa. Osa kunnista on lähtenyt muutossuunnitteluun jo mukaan, mutta osa tuntuu yhä kieltävän tilanteen.  

Väestö vähenee, miten käy kunnan koulun?

Väisänen kutsuu ilmiötä nimellä ”lähikoulun oppilaiden tsunami”. Se tarkoittaa, että todella monessa kunnassa joudutaan koulujen suhteen luopumaan totutusta palvelutasosta. 

– Se on hieman kuin noidankehä. Kun oppilaat vähenevät, vähenee myös lähikoulujen valtionosuus. Se jättää lähikoulun toimintakatteen negatiiviseksi, mikä vaikuttaa koulun ympäristön virikkeettömyyteen, ja opettajia joudutaan vähentämään. Tämä taas vaikuttaa 
lapsiperheiden muuttointoon, jolloin kunnan väestörakenne vanhenee entisestään. 

Vuonna 2050 suomalaisista noin puolet asuu kymmenessä suurimmassa kaupungissa tai niiden ympäristössä. Pienet, kaupunkien keskuksista kauempana sijaitsevat kunnat menettävät asukkaita ja palveluita. Ja samalla myös kouluja, joista kunnissa haluttaisiin pitää viimeiseen asti kiinni. 

Eniten väestöä menettävät kunnat löytyvät Itä-Suomesta. Siksi Itä-Suomen yliopistossa on meneillään opetuksen kehittämishankkeita, joiden avulla varautua kunnissa ja niiden kouluissa tulevaan. 

Mitä ”koulu” tarkoittaa?

Etäopetus, monipaikkaopetus ja hybridiopetus ovat esimerkiksi suomalaisissa korkeakouluissa jo arkipäivää. Opettaja voi opettaa opiskelijoita etäyhteyksien päästä vaikka toiselta puolen maailmaa. Perusopetuksessa tämä ei kuitenkaan ole vielä mahdollista.

– Lain mukaan lasten ja nuorten perusopetus voidaan järjestää vain lähiopetuksena. Lähiopetukseen kuuluu opettajan antama opetus koulu-nimisessä paikassa tai vastaavassa turvallisessa opiskeluympäristössä, kertoo yliopistonlehtori Lasse Eronen. 

Hän toimii Väisäsen kanssa Itä-Suomen yliopiston ja sen harjoittelukoulun yhteisessä Monipaikkaopetus laadukkaan perusopetuksen arjeksi -kehityshankkeessa, jonka tavoitteena on etsiä erilaisia toimintamalleja laadukkaalle monipaikkaopetukselle peruskouluissa lain määräämissä puitteissa. 

– Monipaikkaisuus tarkoittaa hankkeessamme sitä, että yhden opettajan asiantuntijuus jakautuu monipaikkaisen opetuksen kautta useampaan kouluun ja kuntaan. Etsimme erilaisia työskentelytapoja, joissa opetussisältö tulisi luokkaan etänä, mutta tekninen ohjaus sekä toiminnan ohjaus tulisivat omalta opettajalta, Eronen kuvailee. 

Tällainen opetustapa olisi yksi keino säilyttää opetus pienissäkin kouluissa ilman pelkoa lakkautuksesta. Osa opetuksellisista sisällöistä voisi tulla useampaan kuntaan ja kouluun yhdestä paikasta, ja ”lähiopettajat” luokissa ohjaisivat luokassa oppilaita annetun sisällön mukaisesti. 

– Tässä yhteydessä nousee esiin myös kysymys, mikä on ”koulun” määrite. Viittaako se koulu-nimiseen rakennukseen eli johonkin fyysiseen paikkaan vai tarkoittaako ”koulu” annettavaa opetusta paikasta riippumatta? Meidän pitää siis lähivuosina tehdä uusia määrityksiä ja antaa tilaa uusille ajatuksille peruskoulunkin suhteen, Eronen pohtii.

Opettajat haasteiden edessä

Yksi haaste monipaikkaopetuksessa tulee todennäköisesti olemaan myös opettajien vahva ammatti-identiteetti. 

– Suomalaisen opettajan arvopohja rakentuu laadukkaan oppimisen perustalle. Opettajat siis haluavat opettaa luokassaan mahdollisimman hyvin. Monipaikkaisessa opetuksessa opettaja olisi uuden edessä, sillä hänen pitäisi johtaa luokan työskentelyä ilman, että hän on perehtynyt opetettavaan asiaan syvällisemmin, Eronen kuvailee.

Näin voi käydä vaikkapa vieraissa kielissä. Etäyhteyden päästä tuleva opetussisältö voisi olla sellaista, mitä luokassa opettava opettaja ei täysin hallitse, mutta hänen pitäisi silti kyetä ohjaamaan oppilaita annetuissa tehtävissä.

Monipaikkaisuus siis haastaa opettajaakin uudella tavalla. 

– Perinteisestihän opettajan johtajuus luokassa perustuu asiatiedon hallintaan. Tässä mallissa johtajuus taas perustuu siihen, että opettaja on operatiivisessa vastuussa luokan käytännön toimista, mutta luovuttaa pedagogisen johtajuuden jollekin toiselle, Väisänen kertoo.

Tulevat opettajat elävät toisenlaista arkea

Tänä keväänä hankkeessa on päästy tositoimiin, kun monipaikkaopetuskokeiluita on viety sellaisiin kuntiin, joissa väestö on vähentymään päin. Hankkeessa on kaikkiaan mukana 16 tällaista kuntaa Kainuun, Savon ja Keski-Karjalan alueelta. 

Erosen ja Väisäsen lisäksi kokeilussa mukana on ollut opettajaharjoittelijoita sekä opettajan että havainnoijan roolissa. 

– Opettajaksi opiskelevat ovat tässä hankkeessa yksi tärkeimmistä kohderyhmistä. He tulevat valmistuttuaan työskentelemään arjessa, jossa lasten ja nuorten ikäluokat pienenevät ja kyläkouluja lakkautetaan, Eronen maalailee. 

Siksi on tärkeää, että opiskelijat osallistuvat jo opintojensa aikana uudenlaisten käytänteiden kehittämiseen ja hyödyntämiseen. 

– Ja pyrkivät opettajien ja koulujen kanssa yhteistyössä löytämään niitä monipaikkaopetuksen toteutusmalleja, jotka olisivat tulevaisuudessa hyödynnettävissä koulujen välisessä yhteistyössä, Väisänen täydentää.

Tekniikka kuntoon

Keväällä käynnissä olleessa monipaikkaopetuskokeilussa etäasiantuntijan roolissa toimi biologian ja maantieteen opettajaksi opiskeleva Maria Kaakinen. Hän suunnitteli kouluille jaetun tehtävän, opasti ja ohjasi sitä etäyhteyksien avulla eri kuntien opettajille ja oppilaille ja oli koko ajan kuulolla yhteyden päässä, kun opettajat tekivät työtään luokissa.

– Kokeilun teemana oli tekoäly. Sitä hyväksikäyttäen oppilaat tarkastelivat oman asuinkuntansa nykytilaa ja miettivät, millainen oma unelmien kunta olisi vuonna 2045. Tästä kaikesta oppilaat laativat ryhmätöinä esitelmän, Kaakinen kertoo.

Kokeilu otettiin kunnissa innostuneesti vastaan. Tosin tekniikan kanssa oli jonkin verran haasteita pitkin matkaa. Hankkeen kannalta sekin oli tärkeä havainto, sillä monipaikkaopetus vaatii kouluilta rahallista satsausta toimivaan tekniikkaan.

– Alustoiden ja käytettävien ohjelmien pitäisi olla moitteettomasti toimivia ja niiden pitäisi olla samoja sekä etä- että lähiopettajalla. Näin oppimistulokset ja tehdyt tehtävät näyttäytyisivät molemmille samalla tavalla, Eronen pohtii. 

Opettaja osin oppilaan roolissa

Kiteellä Arppen koulussa kokeilu sidottiin monialaisen oppimiskokonaisuuden viikkoon. Fysiikan ja kemian opettaja Annakaisa Rouvinen kertoi teemaviikon mahdollistaneen koko koulun osallistumisen monipaikkaopetuksen kokeiluun.

– Ja koska tekoälyn käyttö koulussa oli meille opettajillekin uutta, olimme kokeilun aikana osin samassa roolissa oppilaiden kanssa. Ihmettelimme ja opettelimme uutta asiaa siis yhdessä. 

Rouvisesta uuden kokeilu oli mukavaa. Annettu tehtävä liittyi yhteiskuntaoppiin, joten fysiikan ja kemian opettajalle aihealuekin oli melko kaukana normaalisti opetettavista sisällöistä. Rouvisesta oli myös piristävää nähdä, miten joku muu on suunnitellut oppituntien materiaalit ja toteutuskeinot.

– Osa opettajista tosin koki tekoälyn olevan heille aiheena sen verran tuntematon, että tehtävää oli osin hankalaa ohjata. 

Rouvinen itse näki tilanteen enemmänkin kokeiluna. 

– Jos näin lähdettäisiin toimimaan oikeasti, täytyisi yhteisen etukäteissuunnittelun olla kattavampaa. Etä- ja lähiopettajan olisi hyvä toimia tiiviimpänä työparina eli sopia etukäteen tarkemmin yhdessä siitä, mitä tehdään ja miten tehdään. 

Opettajan into tarttuu oppilaisiin

Opettajat toimivat Kiteellä myös tukena toisilleen, mikä oli helppoa, kun kaikki tekivät samaa tehtävää. 

– Minun suuntaani se tosin näyttäytyi hiljaisuutena, kun opettajat hakivat enemmän apua toisiltaan kuin minulta. En etäopettajana juurikaan nähnyt tai kuullut mitä luokissa tapahtuu. Olisin mielelläni ollut opettajien ja oppilaiden suuntaan enemmänkin tukena, pohtii Kaakinen. 

Tunteja paikan päällä eri luokissa seurannut luokanopettajaharjoittelija Sauli Löllö kertoi huomanneensa, että tuntien tunnelma ja aktiivisuus riippui paljon lähiopettajan asenteesta. 

– Jos opettaja oli innostunut tekoälystä, opetuskokeilusta ja annetusta tehtävästä, heijastui se koko luokan intoon. Jos opettaja taas vaikutti vastahakoiselta tai ei ymmärtänyt tekoälyn toimintaa, eivät oppilaatkaan motivoituneet tehtävään. 

Myös tekniset haasteet hidastivat tunteja etenkin, jos opettajan digiosaaminen oli heikkoa. Löllö kertoo myös huomanneensa, että osa opettajista olisi kaivannut sittenkin enemmän ohjausta tehtävän suunnittelijalta eli ”etäopettajalta”.

Oppilaat olivat Kiteellä tekoälystä joka tapauksessa innoissaan, ja itse tehtävänantokin tuntui miellyttävän. Eeli Partanen, Oiva Mämmi ja Mikko Saukkonen halusivat tuoda omassa esityksessään kotikaupungin positiivisessa valossa esiin.

– Tämä oli mukavaa vaihtelua normaaliin koulutyöhön. Tehtävänanto oli selkeä, vaikka tekniikka välillä ontuikin.

Verkostoja, kerhoja ja yhteistyötä

Kehittämishankkeessa on monipaikkaopetuksen sekä uusien oppimiseen liittyvien teknologioiden kehittämisen lisäksi tavoitteena hyödyntää enemmän myös kuntien välistä yhteistyötä sekä rakentaa erilaisia oppilaitosten välisiä monipaikkaopetuksen verkostoja. Yhteistyöverkostot voisivat olla yksi apukeino säästää kouluja lakkautuksilta.

Maahanmuuttajia pidetään usein ratkaisuna kuihtuvien kuntien ylläpitoon. Toisaalta heilläkin on usein trendinä siirtyä pieniltä paikkakunnilta kasvukeskuksiin. 

Väisäsen ja Erosen mukaan oikeilla maahanmuuttajalapsiin ja -nuoriin kohdistetuilla toimenpiteillä voitaisiin kuitenkin löytää sellaisia pitovoimatekijöitä, joiden takia perheet haluaisivat edelleen asua pienemmissäkin kunnissa.

– Olemme käynnistäneet hankkeessa muun muassa ohjelmointikerhoja lapsille. Niissä opetus tapahtuu osallistujien omalla kielellä – tällä hetkellä kerhoja pyörii venäjäksi ja ukrainaksi, ja arabiankielinen kerho on käynnistymässä, Väisänen kertoo.

Koska kerhotoimintaa ei sido sama perusopetuslaki kuin kouluja, näitä kerhoja vetää yhdestä paikasta etänä useammalle pienelle paikkakunnalle yksi kielitaitoinen ja asiantunteva ohjaaja. Väisäsen mukaan kerhot toimivat sekä verkostojen luojina että kielellisten valmiuksien kehittäjinä.

– Kun lapset voivat hyvin ja heillä on mukavaa tekemistä sekä mielekäs ympäristö, se heijastuu koko perheeseen. Ja toivottavasti samalla myös haluun pysyä pienemmilläkin paikkakunnalla.